Päivitysloki

PÄIVITYSLOKI:

12.01.2013 Kohde Ruoka ja Ravintoarvot -> Luonnosta kerätty ravinto Uusi vesihyönteinen lisätty artikkeliin!
17.12.2012 Kohde Ruoka ja Ravintoarvot -> Vitamiinit uusi artikkeli julkaistu!
09.12.2012 Kohde kotilot -> Omenakotilo (Pomacea diffusa) artikkelia paranneltu suuren suosion vuoksi
09.12.2012 Kohde uutiset -> Akvaarioaiheiset Uutiset -> Omenakotilot täyskieltoon koko EU-alueella uusi artikkeli julkaistu!
 06.11.2012 Kohde kalataudit -> Kalatuberkuloosi (Mycobacteriosis) [Fish Tuberculosis] teksti on uusittu täysin ja sisältö on nyt huomattavasti laadukkaampi ja tieto ajantasaista. Paljon uutta tietoa.
05.11.2012 Kohde vesiarvot -> Kloori, klooriamiini, kloramiini ja kloridi uusi artikkeli julkaistu!
30.10.2012 Kohde akvaariokasvit -> Amerikankilpukka (Limnobium laevigatum) uusi artikkeli julkaistu!
15.10.2012 Kohde vesiarvot -> Redfield ja C:N:P:Fe - Suhde uusi artikkeli julkaistu!
12.10.2012 Kohde vesiarvot -> Fosfori (P), Fosfaatti (PO4) ja Fosfaattipuskuri uusi artikkeli julkaistu
12.10.2012 Kohde vesiarvot -> NO3 - Nitraatti kaksi uutta aihetta lisätty tekstiin!
09.10.2012 Kohde vesiarvot -> NO3 - Nitraatti teksti on uusittu kokonaan!
08.10.2012 Kohde kotilot -> Petokotilo (Anentome helena) tietoja on tarkisteltu ja uutta tietoa lisätty!
07.10.2012 Kohde akvaariokasvit -> Vallisneria (Vallisneria Spiralis) päivitetty ja uutta tietoa lisätty!
07.10.2012 Kohde levälajit- ja ongelmat -> Vihersamennus / Keijulevä (Green water / Algae bloom) julkaistu uudestaan, sisältöä on muokattu ja uutta tietoa on lisätty vähän!

Vitamiinit

Yleistä vitamiineista: Vitamiini on saanut alunperin nimensä latinankielilistä sanoista vita (= elämää/olemassaoloa) ja amine (= amiini eli typpeä sisältävä orgaaninen yhdiste), myöhemmin kuitenkin huomattiin, että nimitys ei sovi lainkaan vitamiineille, koska suurin osa vitamiineista eivät edes ole amiineja. Vitamiinin määritelmä on; "orgaaninen ja biologisesti aktiivinen yhdiste, jota eliö ei pysty itse muodostamaan, joko lainkaan tai ei ainakaan tarpeeksi". Valitettavasti nimenomaan kalat pystyvät muihin eläimiin esim. nisäkkäisiin verrattuna syntesoimaan(= muodostamaan) selvästi heikommin vitamiineja elimistössään. Edellä mainittu yhdessä sen tosiasian kanssa, että kosteus on yksi vitamiineja tehokkaasti tuhoavista tekijöistä, tekevät kalojen riittävän vitamiinitarpeen täyttämisen erityisen vaikeaksi ja tärkeäksi kuivanmaan lemmikkeihin verrattuna. Vitamiineja tarvitaan aineenvaihdunnassa ja ravinteiden, kuten mineraalien imeytymiseen. Vitamiinit vaikuttavat kalan terveeseen normaalikasvuun, sekä elintoimintojen ylläpitämiseen ja näin ollen miltei minkä tahansa vitamiinin puutos saattaa vaikuttaa kalan kasvunopeuteen hidastavasti tai jopa pysäyttäen kasvun kokonaan. Vitamiineja, kuten C- ja E- (..myös A- ja pyridoksiini), tarvitaan kalan immuunijärjestelmän ylläpitämiseen kalatauteja vastaan, samoin kuin proteiineja ja joitain mineraaleja (seleeni ja kupari). Vitamiinien määrällinen tarve riippuu monesta tekijästä esim. ylikansoitetussa akvaariossa, jossa on paljon kaloja, tarvitaan selvästi enemmän vitamiineja (noin kaksinkertainen määrä luonnonoloihin verrattuna). Kalatauteihin sairastuneet tai muutoin stressaantuneet kalat tarvitsevat enemmän vitamiineja (esim. A-vitamiinia ja B1-vitamiinia rauhoittamaan kalaa) ja samoin kalan poikasille vitamiinien saannin tärkeys on vieläkin suurempi kuin täysikasvuisilla kaloilla. Ruskuaispussinsa käyttänyt kalan poikanen, sekä lisääntymisvaiheessa oleva täysikasvuinen naaras tarvitsevat jopa kaksi kertaa enemmän vitamiineja, kuin normaali täysikasvuinen hyvinvoiva yksilö, ideaalista vitamiinin saantia ajatellen.
 
Vitamiineja vai hormoja?: Vitamiinien ja hormonien välinen ero on häilyvä, koska niiden käyttäytyminen elimistössä muistuttaa hyvin paljon toisiaan. Hormonit toimivat eri toimintojen säätelijöinä ja ovat kemiallisia viestimolekyylejä. Ne ovat tärkeässä osassa pitämässä kalan elimistössä tasapainotiloja yllä. Kasvuhormonit ovat kasvuun vaikuttavia proteiineja, mutta normaalin kasvun aikaansaamiseksi on myös suurin osa vitamiineista täysin välttämättömiä. Toisaalta hormonit säätelevät myös kalojen värejä, jotka alkavat tulla täyteen loistoonsa kalan tullessa sukukypsään ikään ja täysikasvuisilla vielä erikseen kutukauden aikana (esim. vaatimattoman näköinen valkoinen ja mustaraidallinen punapääbarbi koiras, muuttuu kutuhaluisena upean mustaksi ja sen päästä tulee voimakkaan punainen, lajia ei tahdo samaksi lajiksi edes tunnistaa), väripigmenttejä puolestaan saadaan vitamiinien esiasteista eli provitamiineista, erityisesti A-vitamiinin (karoteenit ja Kryptoksantiinit). Näin ollen jotkut vitamiinit, esimerkiksi D-vitamiini ja niasiini voitaisiin periaatteessa laskea myös hormoneiksi. D-vitamiinin eläinperäinen aktiivinen muoto on nimittäin oikeastaan pro- tai steroidihormoni, joka puolestaan muuntuu nisäkkäillä kalsitroliksi, mikä puolestaan on kalsiumaineenvaihduntaa säätelevä hormoni, kun taas sen kasvisperäinen muoto on puhtaasti vitamiini. Niasiini on mukana seksihormonien (androgeeni ja estrogeeni), sekä adrenaalihormonien synteesissä. Näiden lisäksi myös E- (on hormonitasapainon ylläpitäjä ja on mukana estrogeenin tuotannossa, sekä myös etstosteronin tuotanto on riippuvainen E-vitaminista) ja pantoteenihappo (osallistuu steroidihormonien muodostumiseen ja huolehtii adrenaliini tasapainosta) vitamiineilla on hormonaalisia ominaisuuksia.

Vitamiinien liukoisuus ja saanti: Liukoisuudella tarkoitetaan kirjaimellisesti sitä, että vitamiinit liukenevat johonkin aineeseen kuten veteen tai rasvaan, eivätkä muodostu sakkaumiksi tai jää kellumaan väliaineen pinnalle tai vajoa sen pohjalle. Liukoisuus puolestaan vaikuttaa siihen, että missä päin kalan elimistöä kukin vitamiini pääsee vaikuttamaan. Jotkut vitamiineista, kuten B₁-vitamiini, esiintyy luonnossa sekä rasva-, että vesiliukoisissa eri muodoissa, mutta tämän lisäksi myös joidenkin vitamiinien sama muoto voi olla yhtäaikaisesti sekä rasva, että vesiliukoinen esim. p-aminobentsoehappo ja linolihappo. Näin ollessa vitamiinia voidaan pitää tietyssä mielessä monipuolisempana, koska se pystyy vaikuttamaan kaikkialla kehon eri osissa ja se varastoituu tavallisia vesiliukoisia vitamiineja paremmin. Yleisesti ottaen vitamiinit ovat kuitenkin pääasiassa joko vesi- tai rasvaliukoisia. Vesiliukoisia vitamiineja tarvitaan jatkuvasti lisää, koska ne eivät varastoidu kalan elimistöön, kuten rasvaliukoiset (poikkeuksena B12-Vitamiini, joka varastoituu joidenkin eläinten elimistöön jopa vuosiksi). Näin ollen pitkät paastot eivät ole kaloille hyvästä. Vesiliukoisia vitamiineja olisikin hyvä saada lisää päivittäin ja harvimmillaankin useina päivinä viikossa. Vitamiinien optimaalisen imeytymisen, hyödyntämisasteen ja kalan immuunijärjestelmän kannalta vähän kerrallaan ja usein on parempi, kuin paljon ja harvoin. Poikkeuksena kuitenkin esim. mainittu B12-vitamiini, joka imeytyy tehokkaammin suurempina määrinä kerrallaan. Kun selkeitä vitamiinien puutosoireita havaitaan silmämääräisesti, on joidenkin vitamiinien kohdalla myöhäistä tehdä mitään esim. kalan menettäessä ruokahalunsa täysin tai kun on tapahtunut vaurio, joka on korjaamattomissa. Valitettavasti useimpien eri vitamiinin pitkäaikaisen puutteen vuoksi kala voi myös menettää henkensä. Selkeiden oireiden ilmetessä vitamiinin puutoskin on jo ehtinyt kestää parista kolmesta viikosta muutamaan kuukauteen riippuen siitä, että mistä vitamiinista on kyse. Esim. C-vitamiinin selkeä puute aiheuttaa viimeistään 10 vkko aikajaksolla, verenvuotoja, evien syöpymistä ja selkärangan epämuodostumisia. Onneksi kuitenkin joitain vitamiinien puutostiloja saadaan korjattua vielä oireiden ilmettyäkin tasapainoisella ravinnolla. Kannattaa käyttää riittävän pieniä kuivaruoka pakkauskokoja, koska kerran avatussa pakkauksessa eivät tyhjiöpakattujen ruokien vitamiinit kovin pitkään säily. Avattu pakkaus ei ole enää sulkemisenkaan jälkeen tyhjiö vaan täynnä ilmaa (foliopaperit ym. eivät auta tähän asiaan mitenkään), joka puolestaan sisältää happea -> hapettuminen. Myös silloin, kun ulkoisia puutosoireita ei ole vielä edes ilmennyt, on silti kalan immuunijärjestelmä riisuttu osittain pois. Tästä syystä on kaikkein todennäköisintä, että myös akvaariossa 'tilaisuuttaan odottaneet' taudit pääsevät puhkeamaan juuri silloin kun akvaristi on pidemmällä lomamatkalla.

Vitamiinien puutos ja eri muodot: Usein vitamiinien puutostiloista kerrotaan vain niiden suorat ja ilmeisimmät haittavaikutukset ja oireista luetellaan vain ne, jotka ilmenevät suunnilleen kaikissa eri kalalajeissa. Todellisuudessa kuitenkin monien vitamiinien puutoksilla on keskenään hyvin samankaltaiset oireet, koska useammat vitamiinit osallistuvat samoihin tapahtumiin, kuten veren tai luiden muodostumiseen tai vaikkapa näkökyvyn toimintaan, jolloin tarvittavista vitamiineista vähiten merkityksellisinkään ei saa puuttua, että kokonaisuus voisi toimia. Suurinta osaa vitamiineista on olemassa monissa eri muodoissa (esim. E-vitamiineja on kemialliselta koostumukseltaan 9 erilaista) ja niillä kaikilla on omat tarkoituksensa ja niiden ominaisuudet, kuten imeytyminen ja säilyvyys vaihtelevat keskenään. Vitamiineja esiintyyy myös mineraaleihin sitoutuneina yhdisteinä (esim. kalkin, natriumin, kaliumin, magnesiumin, mangaanin, kromin ja sinkin kanssa), mikä vaikuttaa merkittävästi edellä mainittuihin ominaisuuksiin, mutta myös vitamiinin pH-arvoon esim. Kalsium-L-Askorbaatti, joka on pH-neutraali, kun taas tavallinen C-vitamiini on happo, joka vaikuttaa jopa veden pH-arvoa laskevasti suurempina määrinä. Vitamiinien puutoksesta johtuvat oireet saattavat olla hieman erilaisia eri kalalajeissa esim. petokaloilla voi esiintyä yleisemmin oireita, joita ei juurikaan tai lainkaan esiinny kasvissyöjillä tai oireet ovat voimakkuudeltaan eri tasoisia, ja päinvastoin. Tästä syystä kalojen, niinkuin ihmistenkin, ravinneoppin mukaisesti määritellyt vitamiinien saantiarvot ovat enemmänkin suuntaa antavia, ellei niitä ole määritelty tarkkaan lajikohtaisesti.

Luontainen raakamuoto Vs. synteettinen laboratorioyhdiste:

Yleistä: Vitamiinien luontaisten raakamuotojen ja synteettisten muotojen paremmuudesta on riidelty jo vuosikymmenten ajan ja molempien eduksi on esitetty eri tutkimustuloksia. Varmaa on kuitenkin se, että jokaikinen vitamiini missä tahansa muodossa on yliannostettuna haitallinen myrkky, toisaalta vitamiinien saannin vajaus on yhtä haitallista. Tämän vuoksi muun muassa viljellyille ruokakaloille on määritelty eri vitamiineille sekä minimisaanti raja, että myös ideaalinen saantiraja eli määrä joka pitää puutosoireet poissa ja määrä, jolla kala kasvaa nopeasti ja pysyy terveenä. Vitamiinien yleiseen luonteeseen kuuluu valitettavasti, että ne ovat hyvin epävakaita ja siten huonosti säilyviä (usein valitettavasti juuri luontaisessa raakamuodossa). Mikä tahansa lämpökäsittely tuhoaa vesiliukoiset vitamiinit (rasvaliukoiset kestävät keittämistä ja ryöppäykset kohtuu hyvin) nopeasti, joten pakastekuivaus, pakastus ja näiden kaltaiset, vähän tai ei lainkaan lämpöä tuottavat valmistus- ja säilöntä menetelmät ovat parhaita vitamiinien säilyvyyden kannalta. Valitettavasti myös pakastus tuhoaa joitain vitamiineja esim. E-vitamiinista tuhoutuu 80% pakastamisen aikana. Näin ollen teollisten akvaarioruokien valmistajat joutuvat mitä todennäköisimmin lisäämään vitamiinit kuivaruokiinsa sellaisissa muodoissa, että ne säilyisivät mahdollisimman hyvin haitallisissakin oloissa ja pitkään. Haitallisia oloja ovat: (happamuus)-emäksisyys, lämpö, säilytys aika, ilma, kosteus, vesi, hapettimet (ja pelkistimet), valo (erityisesti auringonvalo eli UV-säteily) ja mineraalit; suolot, sekä metalli-ionit; kationit (kupari, rauta, sinkki yms). Valon kestävyydessäkin on eroja, jotkut vitamiinit kestävät huonevalaisimen valoa kohtuullisesti, mutta eivät UV-valoa eli auringon valoa lainkaan, toiset vitamiinit puolestaan tuhoutuvat molemmissa yhtälailla. Vitamiinit joudutaan lisäämään ruokiin aivan valmistuksen loppuvaiheessa, koska muuten vitamiineista valtaosa katoaisi jo valmistuksen aikana. Säilyvyyden lisäksi halutaan saada tuote mahdollisimman pieneen tilaan. Tämä onnistuu synteettisten vitamiinien avulla, koska aidosti luontaisten vitamiinien käyttö vaatisi sen, että vitamiinit lisättäisiin ruokiin raakamuodossa esim. C-vitamiini ruusunmarjoina, eikä askorbiinihappoa (ei edes L-askorbiini muodossa). Näin ollen vitamiinit eivät aina välttämättä ole muualla tavoin esim. imeytymisen, biologisen aktiivisuuden, vaikutuksen tai turvallisuuden kannalta parhaassa mahdollisessa muodossa. Valmistajat itse eivät uskalla luvata minkään kuivaruokavalmisteen riittävän yksistään täyttämään kaikkien ravinteiden saantia (..pitkälti vitamiinien vuoksi), vaan ravintoon tulisi kuulua myös pakastehyönteisiä ym. elävää ravintoa. Mitä tuoreemmassa muodossa ja mitä vähemmän aikaa kuolleena säilytettynä, niin sitä parempi.

A-, C- ja E-vitamiinit: C-vitamiini on kemialliselta rakenteeltaan sama luontaisena (C-vitamiini [L-askorbiinihappo]) ja synteettisenä(askorbiinihappo), mutta luontaisessa aktiivisessa muodossa sen avaruudellinen muoto on ainoastaan vasenkätistä ja sen mukana tulee vitamiinin lähteestä muitakin kompleksiin kuuluvia aineita, kuten bioaktiivisia flavonoideja, koentsyymeitä, hivenaineta, aktivaattoreita ja andioksidantteja, jotka edesauttavat C-vitamiinin imeytymistä ja tuovat hyviä ominaisuuksia mukanaan. Tosin erään tutkimuksen mukaan flavenoidien ollessa suhteessa 4:1 synteettiseen C-vitamiiniin, saatiin myös synteettisen C-vitamiinin imeytyvyyttä parannettua 35%. Valitettavasti kuitenkin synteettinen C-vitamiini sisältää L- ja D- muotoa suhteessa 50:50, minkä tiedetään heikentävän synteettisen muodon saantia luontaiseen verrattuna silloinkin kun vitamiini kompleksin muut osat ovat läsnä, koska elimistölle vieras D- muoto (ei ole lainkaan biologisesti aktiivinen) haittaa myös L-muodon imeytymistä. Synteettistä muotoa ei yleensä käytetäkkään ruokien lisäainemuodossa vitamiinina vaan 'säilöntäaineena', koska sillä ei ole vitamiinin ominaisuuksia, eikä se pysty täyttämään vitamiinin saanti tarvetta. A-vitamiinin esiasteista beta-karoteeni sisältää luontaisessa muodossa trans-rakenteen lisäksi, myös (kemialliselta molekyylirakenteeltaan u-kirjainta muistuttavaa samansuuntaista)cis-molekyylirakennetta, kun taas synteettisessä muodossa se sisältää ainoastaan (z-kirjainta muistuttavaa vastakkaissuuntaista)trans-rakennetta. Käytännössä cis-muoto on bioaktiivisempi ja antidioksidanttina tuplasti tehokkaampi kuin trans-muoto. Synteettisen muodon lisäksi ei ruokiin yleensä myöskään lisätä hyödyllisiä kokonaisuuteen kuuluvia alfa- tai gamma-karoteeneja lainkaan, joita luontaisista lähteistä tulee mukana juuri oikeassa keskinäisessä suhteessa ja joilla on omat tehtävänsä. Karoteenit ovat puolustuskykyä voimistavia, mutta eivät pakollisia yhdisteitä. E-vitamiini puolestaan jopa imeytyy paremmin luontaisessa muodossa, kuin synteettisessä ja sen säilyvyyskin on luontaisena parempi. E-vitamiininkaan kohdalla synteettisessä muodossa ei normaalisti lisätä kuin dl-alfa-tokoferolia, joten muut vitamiinin esiintymismuodot jäävät saamatta. Alkuviite dl- kertoo vitamiinin olevan synteettinen kun taas d-alkuviite kertoo, että kyseessä on luontainen E-vitamiini. Erään Etelä-Amerikkalaisen yliopiston tutkimusten mukaan, monnien ruokinnassa synteettinen E-vitamiini ja/tai sen kanssa yhdessä käytetyt synteettiset andioksidantit eivät vaikuttaneet lainkaan kalan kasvuun (kasvavan yksilön normaali painonnousuna, uusien kudosten muodostuksessa tai ruuan tehokkaampana hyödyntämisasteena), eivätkät myöskään vähentäneet vitamiinin puutteesta johtuvaa kuolleisuutta kaloissa.

Yleisesti synteettisistä vitamiineista: Yleisestiottaen synteettiset vitamiinit ovat tutkimusten mukaan heikompia estämään sairauksia, joten niitä lisätään suurempina määrinä ruokiin, yliannostuksen todennäköisyys on suurempi ja sen aiheuttamat vaarat ovat pahimmillaan vakavampia (sydäntaudit, syövät ja halvaukset), kun taas käytännössä luontaisesta normaaliravinnosta jopa rasvaliukoisten vitamiinien yliannostus on epätodennäköistä. Vitamiinin avaruudellinen muoto, kätisyys eli kiraalisuus, on tärkeä, koska luonnossa enantiomeerit(keskenään toistensa peilikuvat sisältävät molekyylit, vasen- ja oikea kätinen tai pyörimissuunnaltaan myötä ja vastapäivään) esim. vitamiinit ovat yleensä yksikätisiä tai muuten imeytyminen häiriintyy elimistön aiheuttaessa hylkimisreaktion, kuten se synteettisenä tahtoo tehdä. Monissa kiraalisissa tuotteissa, kuten antibiootit, lääkkeet ym. väärän kätinen eli pyörimissuunnaltaan väärä muoto on elimistölle myrkky, jonka vaikutus on päinvastainen kuin se olisi toisen kätisenä. Onneksi sentään joitain synteettisiä vitamiineja edes valmistetaan luontaisia vitamiineja matkikalla bakteeri- ja hiivasynteesin avulla, jossa pieneliöt muodostavat vitamiineja eri yhdisteistä.

• Rasvaliukoiset vitamiinit:  

Määrällisesti kalat tarvitsevat erittäin paljon E-vitamiinia, kun taas A- ja D-vitamiineja ja K-vitamiinia tarvitaan satoja, jopa tuhansia kertoja vähemmän kuin ensin mainittuja. Rasvaliukoisia vitamiineja ei kannata ryhtyä itse lisäilemään kalaruokien mukaan vitamiinilisinä, ellei ole hyvin perillä omistamiensa kalalajien ravinnetarpeista ja ellei tiedä varmuudella jonkin tietyn vitamiinin puuttuvan, koska rasvaliukoiset vitamiinit kerääntyvät kalojen elimistöön esim. maksaan ja muihin rasvakudoksiin ja väärällä annostuksella pystyy jopa tappamaan kalan. Toisaalta rasvaliukoisista vitamiineista ei normaalisti synny puutosta, jos niitä ylipäätään on saatavilla ja parempi tapa onkin vaihtaa ruokia tai monipuolistaa ruokintaa, kuin ryhtyä lisäämään rasvaliukoisia vitamiineja säännöllisesti. Rasvaliukoisten vitamiinien imeytymisen vuoksi ravinnon, josta ks. vitamiinit saadaan, tulisi sisältää myös pieniä määriä rasvaa.

• A-vitamiini (retinoli) [myrkyllinen liiallisina määrinä]:

• Tarve: ~ 3000 - 6000 IU/kg =  0,9 - 1,9 mg/kg retinolia (kasvis-, seka- ja lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: A-vitamiinin tärkein ominaisuus on sen vaikutus kalan silmiin ja näkökykyyn, mutta sitä tarvitaan myös kalan immuunijärjestelmän vuoksi. Joidenkin kalalajien maksa syntesisoi A-vitamiinia sen esiasteista karoteeneista, joista esim. beta-karoteeni on itse A-vitamiineja tehokkaampi andioksidantti. Kuitenkin monet lajit vaativat nimenomaan A-vitamiin saantia, eikä sen esiasteita. Meriveden kaloissa on yleisemmin A₁-vitamiinia, kun taas makeanvedenkaloissa A₂-vitamiinia, kemiallisesti ne ovat kuitenkin lähes identtiset keskenään ja molemmat ovat retinolin muotoja. A₁-vitamiinia syntyy karotenoidien avulla ja A₂-vitamiinia retinolia hapettamalla. A-vitamiinin tarve eri kalalajeilla riippuu myös valon määrästä, valo itsestään vaikuttaa kalan kasvuun ja mitä vähemmän kala saa auringon valoa (UV), niin sitä vähemmällä A-vitamiinin määrällä sen kasvunopeus pysyy muuttumattomana. Myös kalan stressaantuminen ja tautitartunnat ym. lisäävät A-vitamiinin tarvetta normaalikasvua ajatellen. Sen imeytymistä parantaa E-vitamiini.
• Säilyvyys: A-vitamiinin alkoholi muodot ovat herkkiä lämmölle ja ilmalle. Esiasteet kestävät paremmin lämpöä ja hapettimia, sekä sisältävät väripigmenttejä parantaen kalojen punaisia ja oransseja värisävyjä.
• Käyttökohde: antidioksidantti, suoliston limakalvon rakennus ja ylläpito, solujen kasvu ja erilaistuminen eli aistien kehittyminen ja toiminta(näkökyvyksi, kuuloaistiksi ja makuaistiksi), lisääntymiskyky; hedelmällisyys, normaalikasvu, silmien ja näkökyvyn hyvinvointi ja toiminta monin eri tavoin, siirtää kalojen elimistön vanhenemisesta johtuvaa elimistön rappeutumista (kala pysyy iäkkäämpänäkin hyvässä kunnossa)
• Puutos: hidastunut normaali kasvu, mulkosilmäisyys, heikentynyt näkö- ja vastustuskyky jopa sokeutuminen, sarveiskalvon laajenemat ja ohentumat, verkkokalvojen rappeutuminen, hämäränäkö heikkenee (rodopsiinia tarvitaan, että silmä alkaa nähdä valoisasta pimeään siirryttäessä, ilman beta-karoteenia ei rodopsiinia pysty muodostumaan), evien tyvien ja silmän etukammion verestäminen, luuston epämuodostumat, lisääntymiskyvyttömyys, verestävä iho, turvotus ja vesivatsa (neste kerääntyy peritoneaali- eli vatsakalvononteloon aiheuttaen turpoamisen), yleinen värien katoaminen kalasta, ihohaavaumat
• Yliannostus: kohonnut syöpäriski, maksan vaurioituminen, näkökyvyn heikkeneminen, tajuttomuus, lihasten toimintahäiriöt
• Saanti: kasviplankton; viherlevät, eläinplankton, maksa, munuaiset, porkkana, pinaatti, munankeltuainen ja äyriäiset

• D-vitamiini (D₃-vitamiini) [myrkyllinen liiallisina määrinä]:

• Tarve: ~ 1500 - 3000 IU/kg =  0,038 - 0,075 mg/kg kolekalsiferolia (kasvis-, seka- ja lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: D₃-vitamiini eli kolekalsiferoli on hormoni (...ja syntyy aina eläinperäisesti). Monet eläimet pystyvät muodostamaan sitä ihollaan auringonvalon avulla UV-indeksin ollessa yli 3, mutta kalat eivät siihen nykykäsityksen mukaan pysty (vanhoissa tutkimuksissa 1990-luvun alkupuolelta tietyt kalalajit ovat tietyissä olosuhteissa, väittämän mukaan pystyneet muodostamaan jonkinlaisia D-vitamiini määriä itse), joten ne saavat tarvitsemansa D-vitamiinin ravinnosta, pääasiassa kasvi- ja eläinplanktonista(sisältävät sekä kolekalsiferolia, että myös ergokalsiferolia). D₂-vitamiini eli ergokalsiferoli on kasviperäinen vitamiini. Kasviperäisen ja eläinperäisen kemiallinen rakenne eroaa yhdellä hiiliatomilla toisistaan ja molemmat käyvät D-vitamiini tarpeen täyttämiseen, mutta eläinperäinen imeytyy tehokkaammin ja on näin ollen moninkertaisesti tehokkaampi täyttämään D-vitamiinin tarpeen. Eri kalalajeista valmistetuista kalaöljyistä löytyneiden D-vitamiini pitoisuuksien erot saattavat olla jopa tuhatkertaisia keskenään, joten D-vitamiinin tarvekin eroaa paljon eri lajien välillä.
• Säilyvyys: eläinperäisen D-vitamiinin säilyvyys on hyvä, niin kuumuuden, valon kuin myös happamuuden kannalta, mutta säilyvyys on myös lievästi emäksisissä oloissa kohtuullinen
• Käyttökohde: luiden kasvu ja kunto, kalkin ja fosforin imeytyminen, sekä edellä mainittujen pitoisuuksien säätely (= tasapaino), aineenvaihdunta toiminnot, hermoston toiminta, lihasten rakentuminen, vaikuttaa paratyroidihormonin (PTH) toimintaan luissa
• Puutos: luuston rappeutuminen, kuolleisuuden lisääntyminen, pahoinvointi -> ruokahalun heikkeneminen, lihassyiden haitalliset muutokset, epämuodostumat, hidastunut normaalikasvu ja lihaskouristelu
• Yliannostus: kuolema, ruokahaluttomuus, ruuansulatusongelmat, heikentynyt normaalikasvu, ihon tummentuminen ja luuston murtumat
• Saanti: kasvi- ja eläinplankton, kananmuna, kalanmaksa, kotilot, katkaravut ja kastemadot

• E-Vitamiini (alfatokoferoli):

• Tarve: ~ 120 - 240 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 150 - 300 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Hedelmällisyys vitamiineina alunperin tunnetut E-vitamiinit ovat tokoferoleja (alfa-, beta-, gamma- ja delta-), tokotrienoleja (alfa-, beta-, gamma- ja delta-) ja tokomonoenoli. Ne ovat antidioksidantteja ja C-vitamiinin läsnäolo tehostaa E-vitamiinin antidioksidanttista vaikutusta, sekä mahdollistaa tokoferolihydrokinonin pelkistymisen jälleen alfa-tokoferolin muotoon. Näistä ruokiin lisäaineena yleisimmin lisätty muoto on synteettisenä dl-alfa-tokoferoli tai tokoferolin esteri-yhdisteet ja bioaktiivisin muoto on luontainen d-alfa-tokoferoli. D-vitamiinin riittävä saanti on erityisen tärkeää kasvaville kalanpoikasille.
• Säilyvyys: tokoferolit kestävät hyvin lämpöä ja happamia oloja, mutta hapettuvat helposti hapettimien, kuten hapen ja peroksidien, vaikutuksesta tai monityydyttymättömien rasvojen läsnäollessa. Se on vapaassa muodossaan tehokas andioksidantti, mutta ruokiin se lisätään yleensä vakaammassa esteri-muodossa vitamiinin säilyvyyden vuoksi, joka ei ole kovinkaan tehokas antidioksidanttina, UV-valo hajottaa helposti tokoferoleja. Kuumennus ruokavalmisteiden teossa tuhoaa vain 30% E-vitamiinista.
• Käyttökohde: solunsisäinen ja -ulkoinen antidioksidantti, lipidien, vitamiinien ja rasvahappojen suojelu hapettumiselta (yhdessä C-vitamiinin ja seleenin kanssa), DNA:n korjaus, veren kolesterolitason säätely, tehostaa elimistön immuunivastetta; suojaa sairauksilta ja elimistön vanhenemiselta, pitää solukalvojen rakenne kunnossa, hedelmällisyys, kapillaarihuokosten ja sydämen nesteen läpäisykyvyn ylläpitäminen, mätimunien korkea kuoritumisaste ja munien kalvon nesteenläpäisykyky (= osmoosi)
• Puutos: sinkin vähäisyys vähentää E-vitamiiniin saatavuutta, maksan rasvoittuminen, hedelmättömyys, vaikuttaa normaalikasvuun, anemia, vesivatsa, lihasrappeuma, punasolujen heikkous ja rikkonaisuus, veden kerääntyminen elimistöön, ongelmat punasolujen kehittymisessä ja muodostumisessa, hedelmättömyys, WDM (tauti jossa lihassäikeet kuolevat ja syöjäsolut eli magrofakit syövät ne pois jolloin alunperin punainen lihas muuttuu valkoiseksi), vahamaisen kerroksen syntyminen maksaan ja pernaan
• Yliannostus: karsinogeeninen vaikutus (= kohonnut riski sairastua syöpään), haittaa rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä, kalan passiiviseksi muuttunut käyttäytyminen, ruuansulatusongelmat, verenvuotosairaudet, hidas normaalikasvu, korkea kuolleisuus
• Saanti: kalan mäti, ruusukaali, parsakaali, munankeltuainen, auringonkukan siemenet, vehnän alkiot, soijapapuöljy ja maissi

• K-vitamiini (fyllokinoni)

• Tarve: ~ 6 - 12 mg/kg ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Kirjain K tulee sanasta koagulaatio, joka tarkoittaa hiukkasten törmäämistä ja takertumista toisiinsa, mikä viittaa kyseisen vitamiinin molekyylin koostumukseen. K-vitamiinin tärkein tehtävä on veren hyydyttäminen. K-vitamiineista kasvipohjainen K1-vitamiini eli fyllokioni on yleisin vitamiinin muodoista. K2-muotoa esiintyy monenlaisina pitkäketjuisina versiona, joita syntyy joillain eläimillä suolistossa bakteeritoiminnan avulla. Kaloilla ei K-vitamiinin syntesointia suolistossa tapahdu. Sen kylkeen voi olla kytkeytyneenä 6, 7 tai 9 isopreeni molekyyliä ja se voi sisältää 30:stä 45:neen hiiliatomia. K3-muoto eli menadioni on synteettinen, mutta muuntautuu joillain eläimillä suolistossa K2-muotoon.
• Luontainen-synteettinen: Luontaisia muotoja ovat K1-vitamiini fyllikioni, K2-vitamiini menakinoni; MK-4 ja MK-7 muodot. Synteettiset muodot ovat K3-vitamiini menadioni ja K4-, sekä K5-vitamiinit. Synteettisiä muotoja on epäilty myrkyllisiksi, mutta ainakaan luontaisista muodoista ei normaalisaannilla pitäisi tulla tällaisia ongelmia.
• Säilyvyys: UV-säteily ja hapettuminen tuhoavat K-vitamiinin helposti. Synteettiset muodot, kuten K3, ovat paremmin säilyviä kuin luontaiset
• Käyttökohde: estää veren paakkuuntumisen, hyydyttää verta estäen verihukan avohaavan kautta, pitää ihon kunnossa ja ehjänä, kalsiumin aineenvaihdunta, jotkut K-vitamiinin muodoista ovat bakteerin kasvua estäviä (auttaa bakteeri-infektioissa) ja luiden muodostus yhdessä D-vitamiinin kanssa
• Puutos: maksavauriot, haavojen parantumattomuus, verisolujen määrän vähentyminen kokonaisveren määrästä, hidastunut veren hyytyminen, anemia, lipidien hapettuminen
• Yliannostus: epätodennäköistä, mutta näin tapahtuessa syntyisi maksan myrkytystila
• Saanti: K2: Vesikirput, maksa, kananmunankeltuainen, K1: pinaatti, parsakaali ja lehtikaali

 

• Vesiliukoiset vitamiinit: 

Vesiliukoisista vitamiineista määrällisesti tarvitaan eniten niasiinia, C-vitamiinia, inositolia ja koliinia, mutta sen lisäksi ne kuuluvat myös tärkeimpiin vesiliukoisiin vitamiineihin. Määrällisesti vähiten kalat tarvitsevat biotiinia ja B12-vitamiinia, mutta pieninä pitoisuuksina nekin ovat tarpeellisia. Ylimääräiset vesiliukoiset vitamiinit katoavat kalasta munuaisten kautta virtsan mukana, joten niiden yliannostusta ei normaalioloissa pääse tapahtumaan. Kala ei saa tarvitsemia vitamiineja mineraalien tavoin vedestä; ihon, evien ja kiduksien kautta imeytymällä, eivätkä pysty niitä juurikaan syntesoimaan elimistössään ja niitäkin joita pystyvät, eivät useinkaan riittävästi täyttämään tarpeen. Näin ollen saanti jää ravinnon varaan. B-ryhmän vitamiineille on tyypillistä, että jos yhdestä B-vitamiinista on pulaa, niin on todennäköisesti muistakin, koska ks. vitamiineja saadaan samoista lähteistä. Varsinaisista B-vitamiineista jokainen on koentsyymi, joita tarvitaan entsyymien muodostamiseen.

•  B₁-Vitamiini (Tiamiini):

• Tarve: ~ 18 - 36 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 24 - 48 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Tiamiini on tärkeä yleisestiottaen aineenvaihduntatapahtumissa ja entsyymitoiminnassa esim. karboksylaasin(= katalyytti) koentsyyminä. Tarve ja puutostilan syntyminen riippuu kalalajista, mutta myös rasvan määrästä ravinnossa (paljon rasvaa = puutostila harvinaisempi).
• Säilyvyys: tiamiini hajoaa helposti neutraaleissa tai emäksisissä oloissa, liian pitkään säilytettynä tai reagoidessaan sulfidien kanssa. Myös vesi ja kosteus yleensä hajottavat hydrolyysin avulla tiamiinin melko nopeasti, joten itse valmistettujen ruokien suhteen tiamiini pitää joko yhdistää kuivana valmistettuihin ruokiin tai käyttää itsetehty ruoka välittömästi. Kuivamuodossa ei hapetu helposti, mutta kalanruokavalmisteessa sekä hapettuu (ei aktiiviseen tiokromi tilaan), että pelkistyy todella helposti.
• Käyttökohde: antioksidantti, koentsyymi hiilihydraattien ja rasvahappojen aineenvaihdunnassa, kuljettaa hiilihydraattia hermostoihin ja aivoille (säilyy lihaskudoksissa kauemmin kuin aivoissa), rauhoittaa stressaantunutta kalaa, parantaa kalan ruokahalua
• Puutos: kramppaaminen, ihonalaiset verenvuodot, pakkoliikkeet, lihasten heikkous, ärtynyt käytös, ruokahaluttomuus, anoreksia, verenvuoto kidusten juuressa, veritukokset, tasapainon puute, turvotus, voimakkain piirre on heikentynyt kestävyys fyysisiä shokkeja vastaan kuten veden aallon isku kalan kylkeen ym. (voikin aiheuttaa harmittomien pien vammojen tai säikähdyksen sijaan välittömän kuoleman)
• Yliannostus: epätodennäköistä vesiliukoisten vitamiinien tapaan, koska munuaiset poistavat ylimääräisen tiamiinin virtsaan, yliannostuksen kuitenkin sattuessa; kouristelu, yleinen heikkous / voimattomuus, sydämen tahdistus- ja verenpaine ongelmat
• Saanti: kananmunat, herneet, pavut, maksa, kala, kuivahiiva, soijapavut, kasvien siemenet, hiiva ja kokojyvävilja

• B₂-Vitamiini (Riboflaviini): 

• Tarve: ~ 24 - 48 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 30 - 60 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Riboflaviinin pääasiallinen tehtävä on olla hapetus-pelkistys reaktioissa mukana ja kuljettaa elektroneja. Riboflaviinin ikävä haittapuoli on muuntuminen tripletti muotoon valolle herkistymisen seurauksena, minkä jälkeen se muodostaa tehokkaita hapettajia, jotka tuhoavat A-, C- ja E-vitamiineja ruuassa. Samoin se kykenee keskeyttämään proteiinien entsyymitoiminnan haitallisessa muodossaan. Ks. vitamiini siintyy kalassa yleisemmin muissa kuin riboflaviinin muodossa.
• Säilyvyys: Hajoaa helposti sekä huonevalaisimen, että UV-valonlähteestä lumiflaviiniksi. 100 h valoaltistusjaksolla riboflaviini tuhoutuu lähes kokonaan, kun taas pimeässä samassa ajassa se säilyy 96%:sti. Säilyvyys heikompi emäksisissä oloissa. Vakaa sekä kuiva-, että nestepitoisten kalaruokien valmistuksessa, myös lämpöä vastaan.
• Käyttökohde: limakalvojen suojaus, lihasten rakennus, toimii koentsyyminä monissa eri hapetus-pelkistys tapahtumissa, proteiinin imeytyminen, aivojen toiminta, muuttaa pyridoksiinin kanssa tryptofaania nikotiinihapoksi eli niasiiniksi,
  äärimmäisen tärkeä verisuonittomissa kudoksissa, kuten silmässä; osallistuu verkkokalvon pigmentin toimintaan valon vaikutuksen alaisena
• Puutos: puutos ilmenee yleensä samalla kun niasiinistakin on pulaa, ihon ja evien verestys, hermoston häiriö, ihon tummuus, heikentynyt ruokahalu, uinnin koordinaation puute, anemia, hidastunut normaali kasvu, silmiin ja näköön liittyvät ongelmat; silmien verenvuoto, valonarkuus, samentuneet silmän linssit, heikentynyt näkökyky ja verestävät silmien suonet, sekä lyhytkasvuisuus
• Yliannostus: puutuminen / tunnottomuus, ihon ärsytys (kala hankaa itseään akvaarion koristeita tai pohjaa vasten), pistelyn ja poltteen tunne
• Saanti: maksa, hiiva, kananmunat(ovoflaviini muodossa), soijapavut, sydän, liha, herneet, pavut ja vihannekset yleisesti ottaen

• B₃-Vitamiini (Niasiini, nikotiinihappo): 

• Tarve: ~ 108 - 216 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 120 - 240 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Ryhmän vitamiinit ovat nikotiiniamidi ja nikotiinihappo. Niasiinin tärkeimpiin tehtäviin kuuluu vedyn kuljetus nikotiiniamidiadeniinidinukleotidien NAD ja NADP (esiintyy kaikkialla elävissä kudoksissa) koentsyymien vedyn kuljetuksessa aineenvaihdunnan välikätenä. Se myös tukee immuunijärjestelmää ja on mukana lihasten ja hermoston toiminnassa. Kalanruokiin se lisätään mononitraatti muodossa.
• Säilyvyys: Kestää suuria lämpötiloja hetkellisesti tuhoutumatta, muodostaessaan yhdisteitä mineraalien kanssa, tällöin myös lämpökestävyys paranee entistään. Kestää kuivamuodossa jopa 60 asteen lämpöä. Kestää hyvin myös valoa ja eri pH-arvoja. Vakaa sekä kuivaruuissa, että kosteutta sisältävissä ruuissa.
• Käyttökohde: niasiini osallistuu fotosynteesiin, on mukana monissa tärkeissä hapetus-pelkistys tapahtumissa irrottamassa vety atomeita muodostaakseen uusia yhdisteitä, osallisena proteiinien, aminohappojen ja lipidien aineenvaihdunnassa, osallisena hiilihydraattien aineenvaidunnassa muodostamassa ravinnosta lämpöä, jota tarvitaan elimistön tasapainotilan ylläpitämiseen
• Puutos: oireet alkavat näkyä muiden vitamiinien puutosta myöhäisemmässä vaiheessa, ruokahalun puute, haavautumat ohutsuolessa, anemia, ihon haavautuminen, lihasheikkous, lihasten pakkoliikkeet (nykiminen), hidastunut normaali kasvu, vatsan turvotus
• Yliannostus: verisuonten laajentuminen, ihon ärsytys(hankaaminen), maksan toimintahäiriöt, verenpaineen laskeminen, ruuansulatushäiriöt, normaali kasvun hidastuminen
• Saanti: maksa, leseet, hiiva, munuaiset, vihannekset joista erityisesti; herneet ja pavut, kananmunat ja kokojyvävilja

• B₅-Vitamiini (Pantoteenihappo):

• Tarve: ~ 72 - 144 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 90 - 180 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Nimi pantoteeni.. tulee sanasta (pantos = kaikkialla), koska sitä esiintyy elimistön kaikissa soluissa. Pantoteenihapon tärkeimpiä ominaisuuksia kalassa on kidusten kunnossapito ja toiminnan edistäminen. Koentsyymi A:n tärkeänä osana se on merkittävä monissa aineenvaihdunta tapahtumissa ja hormonitoiminnassa.
• Säilyvyys: Pantoteenihappo ei hajoa helposti hapettumalla tai pelkistymällä. Pantoteenihappoa voidaan lisätä kosteisiin tai kuivaruokiin, mutta kosteus heikentää säilyvyyttä. Lämpö tuhoaa pantoteenihapon helposti, samoin kuin happamat ja emäksiset olosuhteet, mutta neutraalissa oloissa säilyvyys on parempi. Säilyy parhaiten esiintyessään natriumin tai kalkin suoloina.
• Käyttökohde: toimii asetyylikoentsyymi A:n osana, joka on välttämätön kaikille eläimille ja pieneliöille, välttämätön aine keskushermoston rakentumiseen, kolesterolin muodostaminen, adrenaliinin toiminta, väliaineena hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen aineenvaihdunnassa
• Puutos: pysyvät kiduskansien epämuodostumat, kidusvauriot (tulehtuminen) ja yhteen liimaantuneet kidukset, ruokahalun puute ja nääntyminen, vatsan ja ruuansulatuselimistön hidas tyhjentyminen, hidastunut normaali kasvu, passiivinen käyttäytyminen, kuolioiden ja arpien syntyminen, solujen surkastuminen, anemia
• Yliannostus: ruuansulatus häiriöt
• Saanti: hiiva, kalan liha, sydän, perna, kokojyvävilja, maksa, munuaiset, munankeltuainen, pavut ja herneet

• B₆-Vitamiini (Pyridoksiini):

• Tarve: ~ 18 - 36 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 24 - 48 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Pyridoksiini osallistuu elimistössä lukuisiin eri entsyymireaktioihin ja on tärkeä verisolujen muodostamiselle, sekä aivojen, hermojen ja lihasten toiminnalle. Pyridoksiinista tulee pulaa helpoimmin petokaloilla, koska mitä enemmän kalan syömässä ruuassa on proteiinia, niin sitä nopeammin pyridoksiini kuluu elimistöstä pois, koska se osallistuu proteiinin aineenvaihduntaan.
• Säilyvyys: muut tämän vitamiinin muodoista hajoavat ilman, kuumuuden ja valon vaikutuksesta, mutta pyridoksiini hajoaa lähinnä UV-valolle altistuttuaan, kestää kuumuutta ja eri pH-arvoja.
• Käyttökohde: hermoston toiminta, veren muodostaminen, osallisena monien aineiden, kuten rasvojen, rasvahappojen ja proteiinien aineenvaihdunnassa,  koentsyymi; irrottaa bakteerien avulla hiilidioksidia aminohapoista synnyttääkseen amiinia, auttaa pitämään proteiinin aineenvaihdunnan toiminnassa mahdollistaen erityisesti petokalojen kasvunopeuden hidastumattomana, ehkäisee ihotulehduksien syntymistä, B₆-Vitamiinin johdannaisista isonikotiinihapon hydratsidia eli isoniatsidia käytetään kalatuberkuloosin ja normaali tuberkuloosin mycobacterium bakteerien tuhoamiseen ja kasvun pysäyttämiseen (...se ei kuitenkaan vaikuta mihinkään toiseen bakteeri sukuun tai edes heimoon, koska vaikutus perustuu mykolihappojen synteesiin ja mykohlihappoja on vain ks. suvun bakteereilla)
• Puutos: pakkoliikkeet, hermostovauriot, anemia, ruokahaluttomuus, raskas ja tihentynyt hengitys, ataksia (hallitsematon epänormaali uintityyli), yliherkkä reagointi ärsykkeisiin, taipuneet kiduskannen reunat, ruumiin nesteiden värittömyys, juuri kuolleen kalan salamannopea jäykistyminen, useamman viikon kestänyt puute aiheuttaa kuoleman, tryptofaani aminohapon runsas määrä ruuassa nostaa B₆-Vitamiinien tarvetta entisestään
• Saanti: viljan alkiot, maksa, munankeltuainen, hiiva ja kokojyväviljat

• B₇-Vitamiini (H-vitamiini, Biotiini):

• Tarve: ~ 0,2 - 0,4 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 0,4 - 0,6 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: biotiini on optisesti aktiivinen happo, jonka tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu ihon kunnosta huolehtiminen ja sen osallistuminen entsyymi toimintaan koentsyyminä. Kirjain H tulee saksankielisistä sanoista haut(=iho) ja haar(=hiukset), koska biotiini vaikuttaa erityisesti niiden hyvinvointiin.
• Säilyvyys: kestää suuria lämpötiloja tuhoutumatta, samoin kuin suoraa valoa. Sen sijaan bioteeni tuhoutuu herkästi hapettumis reaktioissa, sekä voimakkaasti  emäksisissä olosuhteissa.
• Käyttökohde: rasvan ja hiilihydraattien hapetus, puriinin, rasvahappojen ja lipidin synteesi, normaalikasvu, on osallisena muuntamassa tyydyttämättömiä rasvahappoja vakaampaan ja pysyvämpään muotoon, ihon kunto, K-vitamiinin kanssa paljon yhtäläisyyksiä esim. pakollinen muuttamaan luuston verkostoproteiineja niin, että kalkki kiinnittyisi luihin ja luut pystyisivät kasvamaan (karboksylaatio)
• Puutos: kouristelut, normaalikasvun hidastuminen, ihon värimuutokset, punasolujen rikkoutuneisuus (epämuodostuneita rikkonaisia punasoluja), ruokahaluttomuus, paksusuolen haavautuminen, kouristelu, lihasten surkastuminen
• Yliannostus: C- ja B6-vitamiinien heikentynyt saanti ja ihon ärsytys (kala hankaa itseään akvaarion pohjaan ja koristeisiin)
• Saanti: maksa, munuainen, munankeltuainen (Huom! munanvalkuainen sitoo biotiinia jolloin se ei imeydy kalan elimistöön, joten älä käytä munanvalkuaista), soijapavut, herne, kaura ja hiiva

• B₉-Vitamiini (Foolihappo, M-vitamiini):

• Tarve: ~ 3 - 6 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 6 - 12 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: jotkut kalalajit pystyvät syntesoimaan pieniä määriä folaattia ruuansulatusbakteereiden (Lactobacillus casei) avulla, mutta ainakaan useimmille lajeille se ei riitä pääasialliseksi B₉-Vitamiinin saamiseksi. Monilla tauteihin sairastuneilla kaloilla ilmenee elimistössään folaatin puutetta, joten sillä on myös oma osansa kalatautien vastustuskyvyssä. Foolihappo on ks. vitamiinin synteettinen muoto.
• Säilyvyys: herkkä tuhoutumaan kuumuudessa tai auringon valossa. Pitkä ruuan varastointiaika vähentää ruuan foolihappo pitoisuutta. Säilyvyys on hyvä emäksisissä oloissa. 
• Käyttökohde: veren glukoosipitoisuuden säätely, aineenvaihdunta, verisolujen muodostus, parantaa kalan mätimunien kuoriutumis astetta eli lisää poikasten syntyvyyttä, DNA:n ja RNA:n biosynteesi, tehostaa solukalvojen toimivuutta
• Puutos: on mahdollista, että puutteen saattaa aiheuttaa ravinneköyhän ravinnon ja imeytymishäiriöiden lisäksi sisäloiset ja bakteerikertymät suolistossa, tummentunut iho, hidas kasvuisuus, anoreksia, lisääntynyt kuolleisuus, pernan verenkiertohäiriö, passiivinen käyttäytyminen, pyrstön hauraus, lisääntynyt kuolleisuus, isojen punasolujen anemia (puutteellinen punasolujen ja hemoglobiinin määrä -> veressä vähemmän hemoglobiinia vrt. nitrtiitti myrkytys tai perus anemia), viallisten punasolujen (megaloplastistien) syntyminen luuytimessä
• Yliannostus: kohonnut syöpäriski, ruuansulatusongelmat, levoton käyttäytyminen
• Saanti: parsakaali, pinaatti, porkkana, herneet, pavut, hiiva, maksa, paprika ja kokojyväviljat

• B₁₂-Vitamiini (Syanokobalamiini):

• Tarve: ~ 0,015 - 0,03 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 0,03 - 0,06 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: erittäin monimutkainen ja pitkäketjuinen kemiallinen rakenne, jossa pääasiassa hiiliyhdisteet yhdistyvät molekyylimuoidostelman keskellä olevaan koboltti atomiin, ainakin jotkut kirjoahvenlajeista pystyvät syntesoimaan riittävästi ks. vitamiinia tyydyttääkseen koko tarpeen. Ainoa aine elimistössö, johon kobolttia ylipäätään tarvitaan. Kalsium tehostaa kobalamiinin imeytymistä. Tärkeä vastasyntyneille kalanpoikasille syntyperäisten epämuodostumien ym. vammojen ennaltaehkäisyä varten.
• Säilyvyys: hajoaa lämmön vaikutuksesta helposti joutuessaan happamiin tai emäksisiin oloihin (neutraali ympäristö parantaa säilyvyyttä), syanokobalamiini on raakamuodossaan(käsittelemätön alkuperäismuoto) erittäin helposti hajoava. Vakaimmillaan erittäin happamissa olosuhteissa.
• Käyttökohde: hemoglobiinin muodostus, ruuansulatus, glykolin ja kolesterolin aineenvaihdunta, puriinin ja pyrimidiinin biosynteesi (DNA:n ja RNA:n rakentuminen), mukana foolihapon kanssa muodostamassa verisoluja, normaali kasvu hyötymikrobien avulla, mukana monissa yksihiilissä aineenvaihduntareaktioissa
• Puutos: apatia, hidastunut normaalikasvu, anemia, alhainen hemoglobiini pitoisuus, punasolujen rikkonaisuus ja isojen punasolujen anemia, heikko ruuan hyödyntämisaste(-> x grammaa ruokaa nostaa y gramman verran kalan painoa), 
• Yliannostus:Ihon ärsytys (kala hankaa itseään akvaarion koristeisiin ym), ruuansulatus ongelmat
• Saanti: imeytyy tehokkaammin suurempina määrinä, maksa, munuainen, kananmuna, kalan sisäelimet, äyriäiset, kalojen mätimunat ja muut eläinkunnan tuotteet

• C-Vitamiini (L-askorbiinihappo) 

• Tarve: ~ 450 - 900 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 600 - 1200 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: C-vitamiini on pelkistetyssä muodossaan huomattavasti aktiivisempi ja siten hyödyllisempi, kuin hapettuneessa muodossa, suurin osa kaloista ei pysty syntesoimaan C-vitamiinia elimistössään vaan tarvitsee sitä ravinnon kautta, ainoastaan luontaisella C-vitamiinilla eli vasenkätisellä L-askorbiinihapolla on varsinainen vitamiinivaikutus
• Säilyvyys: C-vitamiini säilyy pelkistettynä eli askorbiinihappo muodossaan erityisen hyvin happamissa olosuhteissa, emäksisissä olosuhteissa askorbiini hapettuu herkästi takaisin hapettuneseen muotoon eli dehydroaskorbiinihapoksi, C-vitamiinin säilyvyyttä heikentää erityisesti kosketus ilman kanssa ja korkea lämpötilat. C-vitamiinin muut muodot säilyvät paremmin, mutta eivät ole yhtä bioaktiivisia. C-vitamiini on syytä lisätä ruokiin viimeisenä ja yksittäisenä (on tapoja käsitellä säilyvyyden parantamiseksi esim. rasvapinnoitus).
• Käyttökohde: ehkäisee tulehduksia; solunsisäinen antidioksidantti, vastustuskyvyn ylläpito viruksia ja bakteereita vastaan, nopeuttaa haavojen parantumista, ehkäisee verisuonten kalkkeutumista; edistää kalsiumin ja myös raudan imeytymistä, sydämen ja verenkierron hyvinvointi, luuston, hampaiden ja rustojen muodostus, luiden korjaantuminen, radikaalien haittavaikutusten estäminen E-vitamiinin kanssa
• Puutos: epämuodostumat kiduksissa, silmä vauriot, notko- ja kieroselkäisyys, rustojen epämuodostumat, heikentynyt kollageenin muodostus (luut, iho, jänteet, rustot, iho yms. tarvitsevat kollageeni proteiinia rakennusaineekseen ja pysyäkseen kestävinä ja kimmoisina), verenvuodot; ihossa, sisäelimissä, lihaksissa ja suolistossa, hampaiden ja kuonon liikakasvu
• Yliannostus: kohonnut syöpäriski, ruuansulatusongelmat, kuparin puute, parantaa raudan imeytymistä ja aiheuttaa raudan yliannostuksen kautta myrkytyksen
• Saanti: tryptofaani aminohapon vähyys lisää C-vitamiinin tarvetta, ruusunmarjat, artemia, kaali, tuoreet hyönteiset, kalojen mätimunat, levät ja sitrushedelmät

• Inositoli (= B-ryhmän vitamiini tai paremminkin "hiilihydraatti"):

• Tarve: ~ 150 - 300 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 200 - 500 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Inositolin yksi tärkeimpiä tehtäviä kalojen elimistössä on toimia solujen rakennusaineena, mutta sitä tarvitaan myös aivojen kunnosa pysymiseen, sekä rasvojen ja kolesterolien aineenvaihduntaan. Jotkut kalalajit pystyvät syntesoimaan inositolia suolistossaan.
• Säilyvyys: myo-inositoli on erittäin vakaa ja hyvin säilyvä yhdistelmä joten lämpö, ilma, pH ym. ei hajota sitä läheskään yhtä herkästi kuin monia muita vitamiineja.
• Käyttökohde: solukalvojen veden läpäisy(= osmoosi), on mukana maksan aineenvaihdunnassa(estää kolesterolia kerääntymästä maksaan ja maksaa rasvoittumasta), on mikro-organismien kasvua edistävä tekijä, toimii hätätapauksessa lihasten tarvitsemana hiilihydraattina, on kaikkien kalassa esiintyvien solukalvojen tärkeimpiä rakennusaineita, osallisena signaalien kuljetuksessa eri aineenvaihdunta tapahtumien välillä
• Puutos: hidastunut normaalikasvu, nopeutunut vatsan tyhjentyminen (-> ravinteet eivät ehdi imeytyä kunnolla), vatsan turpoaminen, ihovammat, ihon värin tummentuminen, amino esteraasi ja koliiniesteraasi entsyymien heikentynyt aktiivisuus
• Yliannostus: estää sinkin, kalsiumin ja raudan imeytymistä, kohonnut verenpaine ja ruuansulatus ongelmat
• Saanti: aivot, sydän ym. elävä kudos, kuivatut herneet ja pavut, kuivahiiva

• Para-aminobentsoehappo (= B-ryhmän vitamiini, 4-Aminobentsoehappo, BABA):

• Yleistä: kaloille ei ole määritelty lainkaan para-aminobentsoehapon tarvetta ja muutenkaan ks. "vitamiinin" vaikutusta kaloihin ei tunneta erityisen hyvin. BABA ei ole oikeastaan vitamiini tai ylipäätään ravinne.
• Säilyvyys: kestää huonosti emäksisissä oloissa ja voimakkaiden hapettajien läsnäollessa, mutta on melko vakaa normaali huoneen lämmössä
• Käyttökohde: monien eri mikro-oraganismien aineenvaihduntatuote, foolihapon muodostuminen suolistossa, punasolujen muodostus, proteiinin hajotus ja hyödyntäminen, p-aminobentsoehapon rakenneanalogeihin, antimetaboliitteihin(= solunsalpaajia) kuuluvat sulfayhdisteet estävät bakteerien kasvua(varsinkin gram-positiivisten ja gram-negatiivisten), jonka positiivinen vaikutus on esimerkiksi suolistotulehdusten parantumisen edistäminen
• Puutos: ruokahalunpuute, lisääntynyt kuolleisuus
• Yliannostus: mahdollisesti munuaisvauriot
• Saanti: synteesin kautta, panimohiiva, pinaatti, kananmuna, täysjyvävilja ja maksa

• F-vitamiini (Linolihappo, ALA = alfa-linolic acid):

• Yleistä: kaloille ei ole määritelty lainkaan para-aminobentsoehapon tarvetta ja muutenkaan ks. "vitamiinin", joka on oikeasti omega-6-rasvahappo, vaikutusta kaloihin ei tunneta erityisen hyvin. Alfa-linolihappo on sekä rasva, että vesiliukoinen ja se on elimistön kaikkein voimakkain anditioksidantti.
• Käyttökohde: antidioksidantti toiminta, osallisena hermoston ja aivojen aineenvaihduntaa, pakollinen osa monissa eri entsyymeissä, äärimmäisen tehokas biokatalyytti, suojaa elimistöä rasva- ja vesilukoisilta radikaaleilta, kuten hydroksyyli-, happi- ja peroksidiradikaaleilta, suojaa typpioksidin haittavaikutuksilta, lihasten rakennuksen tehostaminen, antidioksidanttien kuten C- ja E-vitamiinien toiminnan tehostaminen, energian saannin tehostaminen; välttämätön solujen energian muodostamisessa, alentaa haitallisten raskasmetallien määrää elimistössä, hidastaa elimistön vanhenemista
• Puutos: Näkökyvyn heikkeneminen(valon arkuus, hämäränäön heikkeneminen ym.), iho-ongelmat, heikentynyt vastustuskyky, 
• Saanti: synteesin kautta, tai syömällä vihreitä kasviksia tai lihaa, maksa, munuaiset, sydän, pinaatti, pellavansiemenet ja parsakaali, planktoni
• Yliannostus: ei yliannostuksen vaaraa

• Koliini (B-ryhmän vitamiini tai paremminkin vitamiinien kaltainen yhdiste):

• Tarve: ~ 1600 - 2400 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 1500 - 3000 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Koliinia tarvitaan sydämen ja verenkierron kunnossa pysymiseen, sekä aivojen ja hermoston toimintaan. Koliinia saadaan pääosin lesitiinistä eli fatidyylikoliinista. Koliinin saantia ajatellen myös B5-vitamiinia tulisi saada tarpeeksi.
• Säilyvyys: happamissa oloissa kestää lämpöä, mutta hajoaa helposti emäksississä oloissa, koska koliini on erittäin reaktiivinen vahva emäs. Koliini on syytä lisätä ruokiin viimeisenä ja yksittäisenä (on tapoja käsitellä säilyvyyden parantamiseksi esim. rasvapinnoitus).
• Käyttökohde: normaalikasvun edistäminen, ravinnon hyödyntäminen, rasvan ja kolesterolin aineenvaihdunta; sulattaa rasvaa energiaksi, solujen viestintä ja solukalvojen rakennus, aivojen toiminta(esim. muisti), tehostaa rasvan hajottamista ja pois kuljettamista maksassa estäen maksan rasvoittumisen, on komponenttina fosfolipideissä solukalvojen rakennuksessa
• Puutos: hidas kasvu, verenvuotoa suolistossa ja munuaisessa, rasvamaksa ei parane itsestään kuten normaalisti pitäisi tapahtua, hedelmättömyys, aivojen toimintahäiriöt, nopeutunut ravinnon poistuminen ruuansulatuskanavasta,
• Saanti: soijapapu(erittäin hyvä lähde), aivot ja sydänkudos,pavut , vehnänalkio, lehtivihannekset, panimo hiiva, maissi(ei parhaita lähteitä) ja liha
• Yliannostus: verenpaineen laskeminen, aivojen välittäjäaineen tasapainon häiriintyminen; huimaus ja tajuttomuus ja ruuasulatusongelmat

Akvaarioaiheiset Uutiset

Omenakotilot täyskieltoon koko EU-alueella:

Linkkejä aiheen uutisiin:
www.europarl.europa.eu
http://www.fera.defra.gov.uk/plants/plantHealth/pestsDiseases/documents/praPomaceaInsularum.pdf
http://snailbusters.wordpress.com/tag/pomacea

Yleistä:
Muunmuassa Espanjassa ja Floridassa (myös Kiinassa, Thaimaassa, Japanissa, Uudessa-Guineassa ja Hong-Kongissa) luonnonvaraisista Pomecea suvun kotiloista, on tullut suuri uhka luonnon vesikasvillisuudelle ja erityisesti riisi viljelmille, joten EU aikoo kieltää omenakotiloiden viennin ja tuonnin koko EU:n alueella. Valitettavasti akvaarioharrastajien kannalta tämä tarkoittaa sitä, että omenakotiloita ei saa jatkossa enää akvaarioliikkeistä, jotka eivät saa niitä enään tilattua tukkuliikkeistä, elleivät yksityiset harrastajat vie omenakotiloita akvaarioliikkeisiin (sekään ei ilmeisesti ole jatkossa luvallista). Näin ollen vuodesta 2013 alkaen saatavilla tulee olemaan ainoastaan yksityisten harrastajien kasvattamia omenakotiloita (ellei niiden myyntiä harrastajienkin välillä pystytä estämään). Nyt jos koskaan on tärkeää, että Suomessakin mahdollisimman moni harrastaja ylläpitäisi terveitä omenakotilokantoja, että lajia olisi saatavilla vielä tulevaisuudessakin ja, että liiallista sukurutsausta ei päästettäisi tapahtumaan. Suomessa omenakotiloiden joutumisesta luontoon ei syntyisi minkäänlaista vaaraa, koska ne kuolisivat pois viimeistään talvella. Pomecea invaasio-ongelma ei ole kuitenkaan mikään uusi, vaikka kielto tuleekin voimaan vasta 01.01.2013, nimittäin Espanjassa haitallisen suuri kotilokanta on ollut olemassa jo useamman kymmenen vuoden ajan. Haitallisista kotiloista puhuttaessa usein mainitaan lajit P. canaliculata ja P. insularum.

Omenakotilo invaasio ja ongelman hoitaminen:
Ongelman laajuutta saattaa auttaa ymmärtämään alla olevista linkeistä löytyvät kuvat, joita on otettu maailmalla luonnonoloissa. Yhdelle riisin varrelle ilmaantuva munien määrä saattaa aiheuttaa pahimmillaan yli tuhannen omenakotilon syntymisen, joten hyvin pienelle alueelle voi ilmaantua kymmeniä tai satoja tuhansia omenakotiloita, ellei luonnollisia vihollisia ole riittävästi ja mikäli ravintoa on riittävästi. Tällöin vesistön pohjaa ei välttämättä edes erota kunnolla, koska kotiloita on aivan kaikkialla, aikuisia yksilöitä saattaa yhdestä järvestä tai lammikosta löytyä tuhansia kiloja. Ongelmaa yritetään saada kuriin tutkimalla syitä, että miksi omenakotiloiden luontaiset viholliset eivät pysty pitämään kantaa kurissa ja mahdollisuutta lisätä vesistöihin kuparia esim. kuparisulfaatin muodossa. Valitettavasti vaarana tässä on, että vedenalaisesta elämästä riittävästi tietämättömät tahottappavat samalla monia katka- ja jokirapulajeja, sekä useita kasvilajeja ja muita hyödyllisiä luontoon kuuluvia eliöitä. Yksi syy kotiloiden valtaviin esiintymiin saattaakin olla juuri kotkien, sammakoiden, käärmeiden, liskojen, petohyönteisten (kuten sudenkorento), vesilintujen (kuten tiettyjen ankkalajien), lintujen ja kalalajien alueellinen vähentyminen syystä tai toisesta.

http://th.wikipedia.org/
http://drmat-ismail.blogspot.fi/2012/10/pomacea-in-ricefield-still-problem.html
http://farm4.static.flickr.com/3132/3248449305_257976338c.jpg 
http://www.hawaiiinvasivespecies.org/pests/applesnail.html 

Vieraiden lajien levittäminen luontoon:
Kielto koskee koko Pomecea sukua ja tätä on perusteltu lajien vaikealla tunnistettavuudella ja sillä, ettei EU-komission mukaan eri lajien haitallisuudesta ole riittävän paljon ja tarpeeksi luotettavaa tietoa saatavilla. Viranomaisten kuten tullihenkilöstön ym. pitäisi myös pystyä tunnistamaan eri lajit, jos kielto asetettaisiin koskemaan jotain tiettyä lajia, eikä koko sukua. Tunnistaminen olisi melko vaikeaa kotiloita harrastamattomille ihmisille. Valitettavaa on, että kielto koskee koko EU-aluetta, vaikka monissa maissa ilmasto ja olosuhteet estäisivät jokatapauksessa valtavien omenakotilokantojen syntymisen. Esimerkiksi suomessa omenakotilosta tuskin syntyisi koskaan ongelmaa luonnossa kylmien talvien vuoksi (omenakotiloita esiintyy luonnossa alueilla, jossa lämpötilat ova normaalisti kylmimmilläänkin vähintään kymmenen asteen yläpuolella), mutta kuten kaikkien kasvi-, kala-, kotilo-, rapu-, lisko- ja jopa bakteerilajien kohdalla AINA, niin mitään lajia ei saa koskaan viedä alkuperäisalueelta pois ja vapauttaa muualla luontoon, koska vaikutukset saattavat olla tuhoisia. Esimerkiksi minkki Suomen luontoon vapautettuna teurastaa ja häätää Suomen luontoon kuuluvia eläin lajeja vesistöjen ääreltä (niin lintuja, kuin hyönteisiä ja pieniä nisäkkäitäkin) ja sotkee näin täydellisesti ekosysteemin ja luonnon tasapainon. Esimerkiksi tapetuilta vesilinnuilta, joiden pää löytyy useiden metrien päästä vartalosta, on usein asialla ollut nimenomaan minkki. Minkkien vapauttaminen luontoon myös aiheuttaa kannibalismia eli ihminen pakottaa minkin teurastamaan ja syömään omia lajikumppaneitaan. Yhden eläin tai kasvilajin vaikutus alueelle, jonne se ei kuulu, voi olla pysyvä ja korjaamattomissa ja se voi vaikuttaa pieneliöistä kasveihin, hyönteisiin, eläimiin ja aivan kaikkeen luonnossa. Australiassa tällaiset ongelmat ovat jo pitkään aiheuttaneet valtavaa tuhoa paikalliselle ympäristölle ja paikalliset tullit ovat erittäin tarkkoja kaikesta elollisesta maahan tuotavasta tai maasta pois vietävästä. Lyhyesti sanottuna, älä vapauta mitään tuotanto-, lemmikki, terraario- tai akvaario eläin- tai kasvilajeja luontoon Suomessa tai missään muuallakaan!

Kloori, klooriamiini, kloramiini ja kloridi

Mitä on kloori:

Alkuaineena kloori on suoloja muodostava halogeeni, mutta sellaisenaan sitä ei luonnossa esiinny, vaan kloridi(Cl^-)-yhdisteinä. Valkaisu- ja desinfiointiaineena myytävä kloori on hypokloriitin muodossa esim. natriumhypokloriittina (NaOCl). Puhtaassa muodossaan kloori on voimakkaasti reagoiva ja hapettava kaasu, jota käytetään juoma- ja uimaveden desinfiointiin. Kloori lisätään veteen yleensä vapaassa muodossa joko alikloorihapokkeena tai kaasuna, mutta vedessä kaasustakin tulee nopeasti alikloorihapoketta, happoa ja klorideja: Cl₂ + H₂O -> HOCl + H⁺ + Cl^-. Samoin, jos käytetään natriumhypokloriittia, syntyy veden kanssa reagoidessa alikloorihapoketta, sekä hydroksidia(= emäs) ja natriumia: NaOCl₂ + H₂O -> HOCl + OH^- + Na⁺. Jos vedessä on ammoniakkia, niin alikloorihapoke muodostaa yhdessä ammoniakin kanssa klooriamiineja -> NH₃ + HOCl = NH₂Cl + H₂0.  Nämä klooriamiinit ovatkin nykyään vapaata klooria yleisemmin käytettyjä vesijohtoveden desinfiointiaineita, joita vesilaitokset lisäävät vesijohtoverkostoon. Klooria voi näinollen esiintyä vapaassa ja sidotussa muodossa. Nämä vapaat muodot ovat molekulaarinen kaasumuoto Cl_2, alikloorihapoke HOCl ja hypokloriittiioni ClO^-. Näistä HOCl:n desinfiointi tehokkuus on 10 kertaa suurempi kuin ClO^-:sen. Pienimmät pitoisuudet alikloorihapokkeella, jotka voivat aiheuttaa kaikkein herkimmille kalalajeille kuoleman (tietyllä altistumisaikavälillä), ovat viileämpien vesien kalalajeissa luonnossa, luokkaa 0.004 - 0.016 mg/l. Akvaariokalat pysyvät hengissä selvästi suuremmissa pitoisuuksissa, mutta kärsivät pienistäkin pitoisuuksista. HOCl ja ClO-pitoisuuksien keskinäinen suhde riippuu muunmuassa pH-arvosta, kuten alla olevasta taulukosta nähdään

pH	HOCl pitoisuus %	ClO- pitoisuus %
5.5	100	0
6.0	98	2
6.5	95	5
7.0	78	22
7.5	50	50
8.0	22	78

Kloorin vaarat ja haitat:

Kloorin eri muotojen tehokkuus ja samalla haitallisuus menee seuraavanlaisessa järjestyksessä, ensimmäisen ollessa tehokkain/haitallisin ja viimeisen vähinten tehokas/haitallinen: 1. CL₂, 2. HOCl, 3. OCl^- 4. Klooriamiinit, 6. Orgaaniset kloorimuodot. Klooriamiinin muodot ovat tehokkuus/haitallisuus järjestyksessä 1. tri-, 2. di- ja 3. mono-. Omalla tavallaan triklooriamiinia voisi jopa pitää vaarallisimpana kloorin muodoista, koska se on äärimmäisen myrkyllinen ja räjähdysherkkä aine ja muuntuu tähän olomuotoonsa muutamasta sekunnista korkeintaan kymmeniin sekuntteihin (riippuen pitoisuuksista) eli todella nopeasti. Se ei ole vesiliukoinen lainkaan, mutta liukenee esim. nestemäisiin kloorin muotoihin. Vedestä se pääsee ilmaan, jota me ihmiset hengitämme, kaasuna kloorikaasun Cl₂ mukana aiheuttaen hengityselimille vahinkoa.
Kalat: Kloori on akvaariovedessä sitä vaarallisempaa, mitä lämpöisempää vesi on ja mitä alhaisempi pH-arvo on (koska tehokkaimmat kloorin muodot esiintyvät heikkoja muotoja suuremmassa suhteessa happamissa vesissä). Jo pitoisuudet 0.2 - 0.3 mg/l ovat akvaariossa erittäin vaarallisia kaloille. Kloori ärsyttää kalojen ihoa ja silmiä ja saa ne hankaamaan stressaantuneena itseään akvaarion pohjaa ja koristeita vasten. Se myös syövyttää kalojen suojaavat limakalvot ja tunkeutuu kidusten kautta verenkiertoon korvaten hapellisen hemoglobiinin (hemoglobiini kuljettaa happea veressä) hapettomalla. Kloori aiheuttaa myös DNA-muutoksia ja voi aiheuttaa epämuodostumia tai syöpää(ilmestyy kasvaimia). Erityisesti ärhäkämmät kloorin muodot tuhoavat kalojen silmiä, jolloin silmät saattavat aluksi sameutua ja lopulta kala sokeutuu kokonaan. Kloori tekee kalan hiljalleen passiiviseksi ja voimattomaksi, jolloin kala hakeutuu ajanmittaan pohjan tuntumaan oleilemaan apaattisena ja löytyy sitten muutamia päiviä myöhemmin kuolleena.

Kasvit: Myös kasvit kuolevat klooriin ja pieninäkin pitoisuuksina kasvien kasvunopeus hidastuu esim. ärviäis-suvun kasvien kasvu heikkenee selkeästi jo 0.05 mg/l pitoisuuksissa, kun taas yksisoluisen viherlevän(Chlorella pyreniodosa) kasvunopeus puolittuu kloori pitoisuuksien ollessa 0.18 mg/l. Kasvunopeuden hidastuessa myös hapen tuotto hidastuu vaikeuttaen kalojen oloja entisestään. Kloori estää erityisen tehokkaasti kasvien leviämisen kukinnoilla, koska se tuhoaa tehokkaimmin juuri siemenet lyhyehkölläkin altistuksella. Klooriamiini aiheuttaa ravinteiden sidonnallaan kasveille kloroosia eli viherkatoa, erityisesti kasveille saattaa tulla puutetta raudasta, jolloin raudan lisäys ei auta asiaa lainkaan, ennenkuin kloori on poistettu vedestä. Riittävän suuret klooripitoisuudet tuhoavat lopulta kaikki akvaariokasvit. 
Bakteerit: Valitettavasti kloori tehoaa kalatauteja aiheuttaviin bakteereihin huonosti esim. kalatuberkuloosia aiheuttavat mycobacteria suvun bakteerit pystyvät jakaantumaan ja jopa viihtymään huomattavasti suuremmissa kloori pitoisuuksissa kuin kaikkein kestävimmät kalalajit ja kasvit. Annostelu (hypokloriitilla), joka riittää tappamaan esim. ulosteperäiset E. coli ja enterokokit, vaatisi 500 kertaa suuremman määrän (~ 100mg/l) tuhotakseen kalatuberkuloosin aiheuttajat. Hyödyllisten nitrifikaatio bakteerien esim. nitrosomas europaea on todettu laboratorio-oloissa (= vesi täysin puhdasta) lopettavan nitrifikaation kokonaan kloori tai klooriamiini pitoisuuksien noustessa yli 0.5 mg/l pitoisuuksiin. Normaalissa "likaisessa" akvaariovedessä ja vesijohtoverkostossa ammoniumin ja ammoniakin hapetusta nitriitiksi tapahtuu kuitenkin vielä jopa 5 mg/l pitoisuuksissakin jossain määrin. Myös nitrifikaatio bakteerien määrä ja lisääntymiskyky on suhteessa veden klooripitoisuuteen.

Mitä ovat klooriamiinit:

Klooriamiinit ovat sidottuja kloorin muotoja. Klooriamiinien desinfiointi teho on 200 - 10000 kertaa heikompi kuin kloorilla, mutta ne ovat pysyvämpää muotoa, jolloin ne säilyvät suurina pitoisuuksina hajoamattomana vesihanaan asti, kun taas klooria ei välttämättä vapaassa muodossa hanasta tule lainkaan. Klooriamiini on myös hieman vähemmän haitallista kuin kloori, koska se ei muodosta karsinogeenisia eli syöpää aiheuttavia trihalometaaniyhdisteitä(THM) veteen. Toisaalta klooriamiini muodostaa silti vaarallisia sivutuotteita, kuten TTHM:t (=kloroformi, bromoformi, bromidikloorimetaani ja dibromidikloorimetaani), HAA5:t (= monokloro-, dikloro, -trikloro ja monobromo) ja kaikkein vaarallisimpia sivutuotteita, jodilla substituoituja happoja. Klooriamiinin säilyvyys vesijohtoverkostossa perustuu siihen, että klooriamiini ei reagoi elollisen materian kanssa yhtä herkästi kuin kloorin vapaat muodot eli eloperäinen materia ei onnistu sitomaan niin tehokkaasti klooriamiinia matkalla vesijohtoverkostossa. Myös klooriamiinit ovat myrkkyjä kaloille ja niidenkin pitoisuus tulisi pitää mahdollisimman pieninä. Maailmalla vesijohtovesiin lisätään tai syntyy klooriamiineja suuruusluokaltaan jopa 1.5 mg/l - 2.5 mg/l, mutta Suomessa pitoisuudet ovat yleensä huomattavasti pienempiä. Klooriamiinit ovat kloorin yhdisteitä ja niitä esiintyy vesijohtovedessä kolmessa muodossa: monoklooriamiini (NH₂Cl), diklooriamiini (NHCl₂) ja triklooriamiini (NCl₃). Nämä kolme muuntuvat keskenään muodosta toiseen riippuen vesiarvoista ja olosuhteista. Se mikä näistä muodoista dominoi, riippuu pH-arvosta, kloori-ammoniakki suhteesta, ajan hetkestä, epäorgaanisen hiilen kokonaismäärästä, lämpötilasta ja vedenliikkeestä/-ilmastuksesta. Itse muuntuminen voi viedä aikaa minuutista kolmeen viikkoon, riippuen reaktiosta.

Monoklooriamiinista diklooriamiiniksi ja päinvastoin: HOCl + NH₂Cl <-> NHCl₂ + H₂O

Diklooriamiinista triklooriamiiniksi: 2NHCl₂ + 2H⁺ -> NCl₃ + NH₄⁺ tai erittäin hitaasti toisintumalla 2NHCl₂ + 2H⁺ -> NCl₃ + NH₄⁺. Jälkimmäistä voi tapahtua myös suoraan monoklooriamiinista triklooriamiiniksi: 2NHCl₂ + 2H⁺ -> NCl₃ + NH₄⁺. Alhaisimmat myrkylliset pitoisuudet klooriamiinille heikoimmissa luonnossa tavattavissa kalalajeissa ovat 0,014 - 0,029 mg/l suuruusluokkaa, mutta suurin osa akvaariokaloista kestää reilusti tätä suurempia pitoisuuksia. Toisaalta on myös valtavan suuri ero haitallisuuden kannalta, että esiintyykö klooriamiini dominoivana mono-, di- vai tri-muodossa. Tehokkain ja haitallisin on tri-, siten di- ja vähiten haitallisin on monoklooriamiini, jota yleisimmin vedessä esiintyy.

Mitä on kloramiini ja mihin sitä käytetään:

Väärinkäsitysten välttämiseksi klooriamiineja ei pitäisi kutsua kloramiineiksi, koska ne ovat eri asia. Kloramiineista yleisimmät ovat kloramiini-T ja kaliumdikloori-isosyanuraatti. Esim. kloramiini-T on antiseptinen ja desinfioiva aine, kemialliselta kaavaltaan C₇H₇ClNNaO₂S, kun taas (mono)klooriamiini on NH₂Cl. Kloramiinit ovat orgaanisia yhdisteitä; imidejä, amideja tai amiineja, joita käytetään isojen pinta-alojen, mutta myös veden desinfiointiin. Klooriamiinit puolestaan ovat epäorgaanisia yhdisteitä. Vedessä kloramiini hajoaa lopulta klooriksi. Kalan viljelyssä sitä on käytetty myös kalojen kylvetykseen evä-, kidus- ja iholoisten häätämistarkoituksessa. Kylvetyksessä annostuksena on käytetty 1 – 2 mg/l ja kylvetysaika on puolituntia (hankalissa tapauksissa kaksinkertainen aika). Kloramiini on sitä tehokkaampaa mitä happamampaa vesi on ja pH 7.5 kohdilla annostuksen voi jopa kaksinkertaistaa. Se ei tosin sovellu perusakvaristien käyttöön, koska sillä todennäköisemmin tapetaan kaloja useammin, kuin pelastettaisiin niitä. Kloramiini myös syövyttää metalleja ja muovia tehokkaasti, joten on syytä miettiä tarkoin minne ainetta annostellaan.

Myös kloramiini-T on sitä vaarallisempaa mitä lämpöisempää vesi on, mutta pH-arvon vaikutus on erittäin merkittävä, nimittäin kloramiini-T on 6 kertaa myrkyllisempi pH-arvon ollessa 6.5 kuin sen ollessa 9.5. Ei ihme, että tiedemiehet huomasivat jo vuonna 1973, että kloramiini on haitallisempaa kaloille, jotka kasvavat pehmeässä ja happamassa vedessä, kuin kaloille emäksisessä ja kovassa vedessä. Veden kokonaiskovuus näkyy kloramiinin vaarallisuutta heikentävänä seikkana, erityisesti pitkäaikaisessa altistuksessa (kesto vähintään vuorokausia). Tosin pitkä vaikutusaika on muutenkin yksi tärkeimpiä eri kloori muotojen vaikutusta tehostavista tekijöistä. Erittäin pehmeässä vedessä kloramiini on jopa kaksi kertaa myrkyllisempää vesieliöille kuin erittäin kovassa vedessä. Kloramiini on vaarallista heikoimmille luonnossa esiintyville kalalajeille 96-h LC50 pitoisuuden ollessa noin 2.8 mg/l, mutta monet lajit kestävät suurempiakin pitoisuuksia (96 = 96 tunnin altistumisaika ja LC50 = ~ 50% kaloista kuolleet tänä aikana).

Mitä ovat kloridit:

Kloridi on negatiivisesti varautunut ioni eli anioni, näin ollen kloridi-ioni houkuttelee tehokkaasti puoleensa, positiivisesti varautuneita yksiatomisia ioneja, kuten esim. natrium(Na⁺ + Cl- = NaCl eli ruokasuola) ja vety(H⁺ + Cl^- = HCL eli suolahappo). Kloridi ei itsessään ole vaarallinen, mutta saattaa muodostaa yhdisteitä joista seuraa akvaarioveteen jotain ei toivottua esim. pH-laskee rajusti tai kasvien kasvu kärsii. Monissa klooria poistavissa sovelluksissa nimenomaan klorideja jää jäljelle. Kloridit ovat myös kasveille tärkeä hivenaine, joita tarvitaan kasvien yhteyttämiseen. Mangaanin kanssa se hajottaa veden viherhiukkasissa, jolloin kasvi saa tarvitsemansa vedyn. Myös ne kasvit jotka kärsivät rajusti vähänkin liian suurista kloridi-pitoisuuksista, tarvitsevat silti hieman kloridia, kuitenkin liika kloori haittaa kasvien ravinteiden ottoa (erityisesti nitraatin) ja voi tappaa liian suurina pitoisuuksina akvaariokasvit.

Mitä on klooridioksidi:

Klooridioksidia ClO₂ käytetään lähinnä sellutehtailla sellun valkaisuun eli paperin valmistukseen. Sitä saatetaan myös käyttää veden desinfiointiin (natriumkloriitti+kloori tai natriumkloriitti+suolahappo). Se on ilmaa raskaampi kaasu, joka siten painuu alas, se myös hajoaa helposti hapeksi O₂ ja kloorikaasuksi Cl₂.

Kloorin ja kloramiinin poisto:

Klooria saadaan poistettua esim. ilmastamalla vettä sangossa kovasti ja seisottamalla sitä useita päiviä. Toinen vaihtoehto on kiehuttaa vesi tai ainakin päästää vesi mahdollisimman kuumana sankoon, jolloin kloori katoaa kaasuna vedestä nopeammin seisottamalla. Kolmas vaihtoehto on antaa auringonvalon paistaa suoraan hanasta laskettuun veteen sen ollessa vielä sangossa. Sen sijaan klooriamiini ei poistu vedestä näillä keinoilla:

• (Katalyyttinen)aktiivihiilisuodatus [C*] - hajottaa klooriamiinin alkutekijöihin, samoin kuin aktivoitu typpi [N*]
• C-vitamiini - tehoaa eri muodoissaan sekä vapaaseen, että sidottuun klooriin
• Rikkiyhdisteet - esim. kalsium- ja natriumsulfaatit poistavat sekä vapaata klooria, että klooriamiineja. Lähes kaikki näistä ovat haitallisia tai hengenvaarallisia ja vaikuttavat voimakkaasti vesiarvoihin ei toivotulla tavalla (esim. O₂, pH, GH, osmoottinen paine ja sähkönjohtavuus)
• Vetyperoksidi - tehoaa vapaaseen klooriin (H₂O₂ + HOCl -> H₂O + O₂ + HCl), käytännön annostus: 0.48 mg/l vetyperoksidia - 1mg/l klooria kohden
• Humus - esim. turveuutteen muodossa (erittäin heikko klooriamiinia vastaan, mutta tehokas vapaata klooria vastaan -> reagoi orgaanisen aineksen kanssa)
• Vedenparannusaineet - jotkut poistavat vain klooria, eivätkä hajota kloramiinia. Huom! Eräissä vedenparannusaineissa on eri maihin toimitettavissa erissä myös keskenään hieman erilainen koostumus, joten on syytä olla tarkkana sisällöstä
• Muut kemikaalit - esim. Sera Toxivec (poistaa sekä kloorin, että kloramiinin välittömästi)
• UVC-suodatus (-> fotolyysi) - tehoaa klooriin ja klooriamiineihin
• Otsonointi - hajottaa hapettamalla klooriamiinit ja kloramiinit

Aktiivihiili: Aktiivihiili ei sido klooriamiinia itseensä vaan toimii katalyyttinä hajottaen klooriamiinin kemiallisesti. Syntyy hiilioksidia, vetyä, vaarattomia kloridi-ioneja ja ammoniakkia(joka muuntuu happamahkossa vedessä ammoniumiksi):

NH₂Cl + H₂O + C^* -> NH₃ + Cl^- + H⁺ + CO^* => 2NH₂Cl + CO^*-> N₂ + 2Cl^- + 2H⁺ + H₂O + C^*

Aktiivisen hiilioksidin avulla klooriamiini poistuu vedestä kaksinkertaisella teholla ja siitä puolestaan syntyy aktiivista hiiltä(edesauttaa klooriamiinin hajottamista entisestään), vettä, happoa, vaarattomia kloridi-ioneja ja typpeä kaasumuodossa. Näin ollen veden pH-arvo putoaa hieman ja typpeä tulee veteen ammoniumin/ammoniakin muodossa ja vapaana kaasuna. Katalyyttinen klooriamiinin hajottaminen tehostuu, jos pH-arvoa voidaan nostaa. Hiili vaatii vähintään 10 min vaikutusajan klooriamiinin poistamiseen, mutta vaikutusaika olisi syytä olla tätä pidempi. Aktiivihiili poistaa myös vapaata klooria alikloorihapokkeena ja kaasuna Cl₂:  

C* + HOCl -> CO* + HCL ja C + 2CL₂ + 2H₂O -> 4HCL + CO₂.

C-vitamiini: Askorbiinihappo(C₅H₅O₅CH₂OH) ja natriumaskorbaatti(C₅H₅O₅CH₂ONa) ovat kemikaaleista turvallisimpia sekä vapaan, että sidotun kloorin poistamiseen. Ainoat huomioitavat seikat ovat, että edellä mainitut pudottavat hieman pH-arvoa ja vähentävät happipitoisuutta (natriumaskorbaatti ei vaikuta juuri lainkaan pH-arvoon). Nämä muutokset ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin rikkipohjaisia yhdisteitä käyttäessä, eikä synny vaarallisia ydisteitä. Sen sijaan klooriamiinin hajotuksessa lopputuotteena syntyy ammoniakkia, joka on kaloille haitallista, mutta muuntuu lopulta turvalliseen muotoon ammoniumiksi. Käytännössä annostus on tavallista C-vitamiinia(= askorbiinihappo) 2.5 mg / 1 mg klooria tai natriumaskorbaattia 2.8 mg / 1 mg klooria kohden. Askorbiinihappo poistaa klooria seuraavanlaisesti: C₅H₅O₅CH₂OH + HOCl -> C₅H₃O₅CH₂OH + HCl + H₂O ja C₅H₅O₅CH₂OH + Cl₂ -> C₅H₃O₅CH₂OH + 2HCl. Klooriamiinin poisto tapahtuu seuraavanlaisesti: 2C₅H₅O₅CH₂OH + 2NH₂Cl -> 2C₅H₃O₅CH₂OH + 2NH₃ + 2HCl. 

Jos annostus määriteltäisiin teoreettisesti eli laskemalla, niin esim. askorbiinihapon ja alikloorihapokkeen moolimassat laskemalla saataisiin suhdeluku 3.36:1 askorbiinihappo:aklikloorihapoke, mutta tällöin ei huomioitaisi eri muuttujia joita todellisuudessa akvaariovedessä ilmenee, joten on suotavaa käyttää käytännön suosituksia, jotka on oman alansa ammattilaiset määritelleet. C-vitamiini saattaa myös laskea veden kokonaiskovuutta, riippuen siitä missä suhteessa se reagoi kloorin kanssa verrattuna kalkkiin: 2(C₆H₈O₆) + CaO₃ + 2H₂O -> C₁₂H₁₄CaO12 * 2H₂O + CO₂. 
Huom! myös C₆H₈O₆ = askorbiinihappo eli C-vitamiinin synteettinen muoto.

Rikkipohjaisia kalsium-, natrium- ja magnesium yhdisteitä kloorin poistoon:
Rikkipohjaiset aineet ovat huonoja kloorin poistoon, eikä alla lueteltuja aineita tule käyttää akvaarioveteen lainkaan. Ne tuhlaavat vapaata happea vedestä, erityisen tehokkaasti tämän tekevät natriumbisulfiitti (NaHSO₃), natriummetabisulfiitti (Na₂S₂O₅) ja rikkidioksidi (SO₂). Rikkidioksidi laskee veden kokonaiskovuutta huomattavasti, sen lisäksi, että se on myrkyllinen kaasu. Natriumtiosulfaatti (Na₂S₂O₃) puolestaan on verenkiertoon tai ruuansulatuskanavaan joutuessaan kova myrkky ja muutenkin erittäin myrkyllinen kaikille vesieliöille. Lisäksi kaikki näistä aineista laskevat pH-arvoa enemmän tai vähemmän, sekä ärsyttävät ihoa, silmiä, limakalvoja ja hengityselimiä. Natriummetabisulfiitti (Na₂S₂O₅) saattaa jopa aiheuttaa hengenvaarallisen astmakohtauksen.

Vapaan kloorin poisto:	Sidotun kloorin poisto:
CaS2O3 + HOCl + H2O -> CaSO4 + HCl + S	SO2 + NH2Cl + H2SO4 -> NH3 + HCl
CaS2O3 + 4HOCl + H2O -> CaSO4 + HCl + H2SO4	Na2S2O3 + NH2Cl + H2O -> Na2SO4 + S + NH3 + HCl
SO2 + H2O + HOCl -> H2SO4 + HCl	NaHSO3 + NH2Cl + H2O -> NaHSO4 + NH3 + HCl
NaHSO3 + HOCl -> NaHSO4 + HCl	Na2S2O3 + 2NH2Cl + 5H2O -> 2NaHSO4 + 2NH3 + 4HCl
Na2S2O3 + 4HOCl + H2O -> 2NaHSO4 + 4HCl	2Na2S2O3 + NHCl2 + 2H2O -> 2Na2SO4 + 2S + NH3 + 2HCl
Na2SO3 + HOCl -> Na2SO4 + HCl	4Na2S2O3 + NHCl2 + 4H2O -> 2Na2S4O6 + 4NaOH + NH3 + 2HCl
Na2S2O5 + 2HOCl + H2O -> 2NaHSO4 + 2HCl	2Na2S2O3 + NH2Cl + H2O -> Na2S4O6 + 2NaOH + NH3 + HCl
2Na2S2O3 + HOCl -> Na2S4O6 + NaCl + NaOH	2Na2SO3 + NHCl2 + 2H2O -> 2Na2SO4 + NH3 + 2HCl
Na2S2O3 + HOCl -> Na2SO4 + S + HCl	Na2SO3 + NH2Cl + H2O -> Na2SO4 + NH3 + HCl
	2NaHSO3 + NHCl2 + 2H2O -> 2NaHSO4 + NH3 + 2HCl
	Na2S2O5 + 2NH2Cl + 3H2O -> 2NaHSO4 + 3NH3 + 2HCl
	Na2S2O5 + NHCl2 + 3H2O -> 2NaHSO4 + NH3 + 2HCl
	Na2S2O3 + 4NH2Cl + 5H2O -> 2NaHSO4 + 4NH3 + HCl

Keinoja, jotka eivät poista klooriamiinia:

Seuraavat keinot eivät poista klooriamiinia vedestä, joko lainkaan tai erittäin huonosti. Tämä johtuu siitä, ettei klooriamiinilla ole sähköistä varausta ja kyseessä on erittäin pysyvä yhdiste.

• Tislaus (klooriamiini on erittäin tiivis ja sitkeästi kasassa pysyvä yhdistelmä)
• Veden ilmastus ja seisotus päiväkausien ajan (kalat ehtivät kuolla vanhuuteen ennenkuin klooriamiinit poistuvat tällä menetelmällä, sikäli mikäli käytännössä mitään edes tapahtuisi; vapaan kloorin ja sidotun kloorin yrittäessä pitää vesiarvoista riippuvaa tiettyä suhdelukua yllä)
• Veden lämmittäminen tai veden laskeminen mahdollisimman kuumana hanasta
• Käänteisosmoosi (ei tehoa toivotulla tavalla)
• Ionin vaihto

Klooripitoisuuden mittaaminen:

Kloorin kokonaismäärä = vapaa kloori + sidottu kloori. Sera Gmbh:n kemistit ovat kertoneet heidän Cl-testinsä havaitsevan myös klooriamiinit. Näin ollen Seran testeillä pitäisi saada mitattua kloorin kokonaismäärä suoraan. Vesilaitokselta ilmoitetut arvot ovat yleensä vapaan kloorin määriä, mutta heidän ilmoittamat arvot voivat olla ihan jotain muuta, kuin mitä hanasta tulee, joten ainoa todellinen tapa saada kloorin määrä selville on mitata se itse suoraan hanavedestä. Kloorin määrää voi halutessaan myös koettaa arvioida maun tai hajun perusteella, mutta näin saadaan lähinnä selville, että ylittääkö kloorin määrä haju- ja mukynnyksen pitoisuuden. Hajukynnykset eli pitoisuus, jonka ihminen pystyy haistamaan: Mono- 0.65 mg/l, di- 0.15 mg/l, triklooriamiini 0.02 mg/l, alikloorihapoke 0.28 mg/l ja hypokloriitti 0.36 mg/l. Makukynnykset ovat hieman hajukynnyksiä pienempiä eli kloorin maistaa vedessä helpommin kuin haistaa.

Turvallinen vaihtoehto vedenvaihdoille:

Jos pelätään vedenparannusaineiden muodostamia yhdisteitä tai itse vedenparannusaineita, niin voidaan käyttää sen sijaan tavallista C-vitamiinia turvallisesti. C-vitamiini eli askorbiinihappo lisätään sankoon heti kun vesi on laskettu hanasta, jolloin klooriamiini hajoaa todella nopeasti ammoniakiksi ja klooriksi. C-vitamiini poistaa kloorin ja ammoniakki muuttuu itsestään bakteerien avulla turvalliseksi ammoniumiksi (usein jo hanavedessä tulee näitä hajottajabakteereita mukana). Jos akvaariossa on pidetty typen pitoisuudet järkevän suuruisina, niin uuden veden mukana tuleva ammonium ei aiheuta vaaraa, eikä haitallinen ammoniakki esiinny niin suurina pitoisuuksina, että pitäisi olla huolissaan. Turvallisuutta voidaan parantaa entisestään tekemällä pienempiä veden vaihtoja useammin, yhden suuren vedenvaihdon sijaan, esim. 15% vedenvaihto kahdesti viikossa tai 10% vedenvaihto kolmesti viikossa. Kloorin jättäminen akvaarioveteen ei ole vaihtoehto, koska kalat, kasvit, kotilot, ravut ja hyötybakteerit kärsisivät siitä silloinkin, kun eivät menetä henkeään.