Vitamiinit

Yleistä vitamiineista: Vitamiini on saanut alunperin nimensä latinankielilistä sanoista vita (= elämää/olemassaoloa) ja amine (= amiini eli typpeä sisältävä orgaaninen yhdiste), myöhemmin kuitenkin huomattiin, että nimitys ei sovi lainkaan vitamiineille, koska suurin osa vitamiineista eivät edes ole amiineja. Vitamiinin määritelmä on; "orgaaninen ja biologisesti aktiivinen yhdiste, jota eliö ei pysty itse muodostamaan, joko lainkaan tai ei ainakaan tarpeeksi". Valitettavasti nimenomaan kalat pystyvät muihin eläimiin esim. nisäkkäisiin verrattuna syntesoimaan(= muodostamaan) selvästi heikommin vitamiineja elimistössään. Edellä mainittu yhdessä sen tosiasian kanssa, että kosteus on yksi vitamiineja tehokkaasti tuhoavista tekijöistä, tekevät kalojen riittävän vitamiinitarpeen täyttämisen erityisen vaikeaksi ja tärkeäksi kuivanmaan lemmikkeihin verrattuna. Vitamiineja tarvitaan aineenvaihdunnassa ja ravinteiden, kuten mineraalien imeytymiseen. Vitamiinit vaikuttavat kalan terveeseen normaalikasvuun, sekä elintoimintojen ylläpitämiseen ja näin ollen miltei minkä tahansa vitamiinin puutos saattaa vaikuttaa kalan kasvunopeuteen hidastavasti tai jopa pysäyttäen kasvun kokonaan. Vitamiineja, kuten C- ja E- (..myös A- ja pyridoksiini), tarvitaan kalan immuunijärjestelmän ylläpitämiseen kalatauteja vastaan, samoin kuin proteiineja ja joitain mineraaleja (seleeni ja kupari). Vitamiinien määrällinen tarve riippuu monesta tekijästä esim. ylikansoitetussa akvaariossa, jossa on paljon kaloja, tarvitaan selvästi enemmän vitamiineja (noin kaksinkertainen määrä luonnonoloihin verrattuna). Kalatauteihin sairastuneet tai muutoin stressaantuneet kalat tarvitsevat enemmän vitamiineja (esim. A-vitamiinia ja B1-vitamiinia rauhoittamaan kalaa) ja samoin kalan poikasille vitamiinien saannin tärkeys on vieläkin suurempi kuin täysikasvuisilla kaloilla. Ruskuaispussinsa käyttänyt kalan poikanen, sekä lisääntymisvaiheessa oleva täysikasvuinen naaras tarvitsevat jopa kaksi kertaa enemmän vitamiineja, kuin normaali täysikasvuinen hyvinvoiva yksilö, ideaalista vitamiinin saantia ajatellen.
 
Vitamiineja vai hormoja?: Vitamiinien ja hormonien välinen ero on häilyvä, koska niiden käyttäytyminen elimistössä muistuttaa hyvin paljon toisiaan. Hormonit toimivat eri toimintojen säätelijöinä ja ovat kemiallisia viestimolekyylejä. Ne ovat tärkeässä osassa pitämässä kalan elimistössä tasapainotiloja yllä. Kasvuhormonit ovat kasvuun vaikuttavia proteiineja, mutta normaalin kasvun aikaansaamiseksi on myös suurin osa vitamiineista täysin välttämättömiä. Toisaalta hormonit säätelevät myös kalojen värejä, jotka alkavat tulla täyteen loistoonsa kalan tullessa sukukypsään ikään ja täysikasvuisilla vielä erikseen kutukauden aikana (esim. vaatimattoman näköinen valkoinen ja mustaraidallinen punapääbarbi koiras, muuttuu kutuhaluisena upean mustaksi ja sen päästä tulee voimakkaan punainen, lajia ei tahdo samaksi lajiksi edes tunnistaa), väripigmenttejä puolestaan saadaan vitamiinien esiasteista eli provitamiineista, erityisesti A-vitamiinin (karoteenit ja Kryptoksantiinit). Näin ollen jotkut vitamiinit, esimerkiksi D-vitamiini ja niasiini voitaisiin periaatteessa laskea myös hormoneiksi. D-vitamiinin eläinperäinen aktiivinen muoto on nimittäin oikeastaan pro- tai steroidihormoni, joka puolestaan muuntuu nisäkkäillä kalsitroliksi, mikä puolestaan on kalsiumaineenvaihduntaa säätelevä hormoni, kun taas sen kasvisperäinen muoto on puhtaasti vitamiini. Niasiini on mukana seksihormonien (androgeeni ja estrogeeni), sekä adrenaalihormonien synteesissä. Näiden lisäksi myös E- (on hormonitasapainon ylläpitäjä ja on mukana estrogeenin tuotannossa, sekä myös etstosteronin tuotanto on riippuvainen E-vitaminista) ja pantoteenihappo (osallistuu steroidihormonien muodostumiseen ja huolehtii adrenaliini tasapainosta) vitamiineilla on hormonaalisia ominaisuuksia.

Vitamiinien liukoisuus ja saanti: Liukoisuudella tarkoitetaan kirjaimellisesti sitä, että vitamiinit liukenevat johonkin aineeseen kuten veteen tai rasvaan, eivätkä muodostu sakkaumiksi tai jää kellumaan väliaineen pinnalle tai vajoa sen pohjalle. Liukoisuus puolestaan vaikuttaa siihen, että missä päin kalan elimistöä kukin vitamiini pääsee vaikuttamaan. Jotkut vitamiineista, kuten B₁-vitamiini, esiintyy luonnossa sekä rasva-, että vesiliukoisissa eri muodoissa, mutta tämän lisäksi myös joidenkin vitamiinien sama muoto voi olla yhtäaikaisesti sekä rasva, että vesiliukoinen esim. p-aminobentsoehappo ja linolihappo. Näin ollessa vitamiinia voidaan pitää tietyssä mielessä monipuolisempana, koska se pystyy vaikuttamaan kaikkialla kehon eri osissa ja se varastoituu tavallisia vesiliukoisia vitamiineja paremmin. Yleisesti ottaen vitamiinit ovat kuitenkin pääasiassa joko vesi- tai rasvaliukoisia. Vesiliukoisia vitamiineja tarvitaan jatkuvasti lisää, koska ne eivät varastoidu kalan elimistöön, kuten rasvaliukoiset (poikkeuksena B12-Vitamiini, joka varastoituu joidenkin eläinten elimistöön jopa vuosiksi). Näin ollen pitkät paastot eivät ole kaloille hyvästä. Vesiliukoisia vitamiineja olisikin hyvä saada lisää päivittäin ja harvimmillaankin useina päivinä viikossa. Vitamiinien optimaalisen imeytymisen, hyödyntämisasteen ja kalan immuunijärjestelmän kannalta vähän kerrallaan ja usein on parempi, kuin paljon ja harvoin. Poikkeuksena kuitenkin esim. mainittu B12-vitamiini, joka imeytyy tehokkaammin suurempina määrinä kerrallaan. Kun selkeitä vitamiinien puutosoireita havaitaan silmämääräisesti, on joidenkin vitamiinien kohdalla myöhäistä tehdä mitään esim. kalan menettäessä ruokahalunsa täysin tai kun on tapahtunut vaurio, joka on korjaamattomissa. Valitettavasti useimpien eri vitamiinin pitkäaikaisen puutteen vuoksi kala voi myös menettää henkensä. Selkeiden oireiden ilmetessä vitamiinin puutoskin on jo ehtinyt kestää parista kolmesta viikosta muutamaan kuukauteen riippuen siitä, että mistä vitamiinista on kyse. Esim. C-vitamiinin selkeä puute aiheuttaa viimeistään 10 vkko aikajaksolla, verenvuotoja, evien syöpymistä ja selkärangan epämuodostumisia. Onneksi kuitenkin joitain vitamiinien puutostiloja saadaan korjattua vielä oireiden ilmettyäkin tasapainoisella ravinnolla. Kannattaa käyttää riittävän pieniä kuivaruoka pakkauskokoja, koska kerran avatussa pakkauksessa eivät tyhjiöpakattujen ruokien vitamiinit kovin pitkään säily. Avattu pakkaus ei ole enää sulkemisenkaan jälkeen tyhjiö vaan täynnä ilmaa (foliopaperit ym. eivät auta tähän asiaan mitenkään), joka puolestaan sisältää happea -> hapettuminen. Myös silloin, kun ulkoisia puutosoireita ei ole vielä edes ilmennyt, on silti kalan immuunijärjestelmä riisuttu osittain pois. Tästä syystä on kaikkein todennäköisintä, että myös akvaariossa 'tilaisuuttaan odottaneet' taudit pääsevät puhkeamaan juuri silloin kun akvaristi on pidemmällä lomamatkalla.

Vitamiinien puutos ja eri muodot: Usein vitamiinien puutostiloista kerrotaan vain niiden suorat ja ilmeisimmät haittavaikutukset ja oireista luetellaan vain ne, jotka ilmenevät suunnilleen kaikissa eri kalalajeissa. Todellisuudessa kuitenkin monien vitamiinien puutoksilla on keskenään hyvin samankaltaiset oireet, koska useammat vitamiinit osallistuvat samoihin tapahtumiin, kuten veren tai luiden muodostumiseen tai vaikkapa näkökyvyn toimintaan, jolloin tarvittavista vitamiineista vähiten merkityksellisinkään ei saa puuttua, että kokonaisuus voisi toimia. Suurinta osaa vitamiineista on olemassa monissa eri muodoissa (esim. E-vitamiineja on kemialliselta koostumukseltaan 9 erilaista) ja niillä kaikilla on omat tarkoituksensa ja niiden ominaisuudet, kuten imeytyminen ja säilyvyys vaihtelevat keskenään. Vitamiineja esiintyyy myös mineraaleihin sitoutuneina yhdisteinä (esim. kalkin, natriumin, kaliumin, magnesiumin, mangaanin, kromin ja sinkin kanssa), mikä vaikuttaa merkittävästi edellä mainittuihin ominaisuuksiin, mutta myös vitamiinin pH-arvoon esim. Kalsium-L-Askorbaatti, joka on pH-neutraali, kun taas tavallinen C-vitamiini on happo, joka vaikuttaa jopa veden pH-arvoa laskevasti suurempina määrinä. Vitamiinien puutoksesta johtuvat oireet saattavat olla hieman erilaisia eri kalalajeissa esim. petokaloilla voi esiintyä yleisemmin oireita, joita ei juurikaan tai lainkaan esiinny kasvissyöjillä tai oireet ovat voimakkuudeltaan eri tasoisia, ja päinvastoin. Tästä syystä kalojen, niinkuin ihmistenkin, ravinneoppin mukaisesti määritellyt vitamiinien saantiarvot ovat enemmänkin suuntaa antavia, ellei niitä ole määritelty tarkkaan lajikohtaisesti.

Luontainen raakamuoto Vs. synteettinen laboratorioyhdiste:

Yleistä: Vitamiinien luontaisten raakamuotojen ja synteettisten muotojen paremmuudesta on riidelty jo vuosikymmenten ajan ja molempien eduksi on esitetty eri tutkimustuloksia. Varmaa on kuitenkin se, että jokaikinen vitamiini missä tahansa muodossa on yliannostettuna haitallinen myrkky, toisaalta vitamiinien saannin vajaus on yhtä haitallista. Tämän vuoksi muun muassa viljellyille ruokakaloille on määritelty eri vitamiineille sekä minimisaanti raja, että myös ideaalinen saantiraja eli määrä joka pitää puutosoireet poissa ja määrä, jolla kala kasvaa nopeasti ja pysyy terveenä. Vitamiinien yleiseen luonteeseen kuuluu valitettavasti, että ne ovat hyvin epävakaita ja siten huonosti säilyviä (usein valitettavasti juuri luontaisessa raakamuodossa). Mikä tahansa lämpökäsittely tuhoaa vesiliukoiset vitamiinit (rasvaliukoiset kestävät keittämistä ja ryöppäykset kohtuu hyvin) nopeasti, joten pakastekuivaus, pakastus ja näiden kaltaiset, vähän tai ei lainkaan lämpöä tuottavat valmistus- ja säilöntä menetelmät ovat parhaita vitamiinien säilyvyyden kannalta. Valitettavasti myös pakastus tuhoaa joitain vitamiineja esim. E-vitamiinista tuhoutuu 80% pakastamisen aikana. Näin ollen teollisten akvaarioruokien valmistajat joutuvat mitä todennäköisimmin lisäämään vitamiinit kuivaruokiinsa sellaisissa muodoissa, että ne säilyisivät mahdollisimman hyvin haitallisissakin oloissa ja pitkään. Haitallisia oloja ovat: (happamuus)-emäksisyys, lämpö, säilytys aika, ilma, kosteus, vesi, hapettimet (ja pelkistimet), valo (erityisesti auringonvalo eli UV-säteily) ja mineraalit; suolot, sekä metalli-ionit; kationit (kupari, rauta, sinkki yms). Valon kestävyydessäkin on eroja, jotkut vitamiinit kestävät huonevalaisimen valoa kohtuullisesti, mutta eivät UV-valoa eli auringon valoa lainkaan, toiset vitamiinit puolestaan tuhoutuvat molemmissa yhtälailla. Vitamiinit joudutaan lisäämään ruokiin aivan valmistuksen loppuvaiheessa, koska muuten vitamiineista valtaosa katoaisi jo valmistuksen aikana. Säilyvyyden lisäksi halutaan saada tuote mahdollisimman pieneen tilaan. Tämä onnistuu synteettisten vitamiinien avulla, koska aidosti luontaisten vitamiinien käyttö vaatisi sen, että vitamiinit lisättäisiin ruokiin raakamuodossa esim. C-vitamiini ruusunmarjoina, eikä askorbiinihappoa (ei edes L-askorbiini muodossa). Näin ollen vitamiinit eivät aina välttämättä ole muualla tavoin esim. imeytymisen, biologisen aktiivisuuden, vaikutuksen tai turvallisuuden kannalta parhaassa mahdollisessa muodossa. Valmistajat itse eivät uskalla luvata minkään kuivaruokavalmisteen riittävän yksistään täyttämään kaikkien ravinteiden saantia (..pitkälti vitamiinien vuoksi), vaan ravintoon tulisi kuulua myös pakastehyönteisiä ym. elävää ravintoa. Mitä tuoreemmassa muodossa ja mitä vähemmän aikaa kuolleena säilytettynä, niin sitä parempi.

A-, C- ja E-vitamiinit: C-vitamiini on kemialliselta rakenteeltaan sama luontaisena (C-vitamiini [L-askorbiinihappo]) ja synteettisenä(askorbiinihappo), mutta luontaisessa aktiivisessa muodossa sen avaruudellinen muoto on ainoastaan vasenkätistä ja sen mukana tulee vitamiinin lähteestä muitakin kompleksiin kuuluvia aineita, kuten bioaktiivisia flavonoideja, koentsyymeitä, hivenaineta, aktivaattoreita ja andioksidantteja, jotka edesauttavat C-vitamiinin imeytymistä ja tuovat hyviä ominaisuuksia mukanaan. Tosin erään tutkimuksen mukaan flavenoidien ollessa suhteessa 4:1 synteettiseen C-vitamiiniin, saatiin myös synteettisen C-vitamiinin imeytyvyyttä parannettua 35%. Valitettavasti kuitenkin synteettinen C-vitamiini sisältää L- ja D- muotoa suhteessa 50:50, minkä tiedetään heikentävän synteettisen muodon saantia luontaiseen verrattuna silloinkin kun vitamiini kompleksin muut osat ovat läsnä, koska elimistölle vieras D- muoto (ei ole lainkaan biologisesti aktiivinen) haittaa myös L-muodon imeytymistä. Synteettistä muotoa ei yleensä käytetäkkään ruokien lisäainemuodossa vitamiinina vaan 'säilöntäaineena', koska sillä ei ole vitamiinin ominaisuuksia, eikä se pysty täyttämään vitamiinin saanti tarvetta. A-vitamiinin esiasteista beta-karoteeni sisältää luontaisessa muodossa trans-rakenteen lisäksi, myös (kemialliselta molekyylirakenteeltaan u-kirjainta muistuttavaa samansuuntaista)cis-molekyylirakennetta, kun taas synteettisessä muodossa se sisältää ainoastaan (z-kirjainta muistuttavaa vastakkaissuuntaista)trans-rakennetta. Käytännössä cis-muoto on bioaktiivisempi ja antidioksidanttina tuplasti tehokkaampi kuin trans-muoto. Synteettisen muodon lisäksi ei ruokiin yleensä myöskään lisätä hyödyllisiä kokonaisuuteen kuuluvia alfa- tai gamma-karoteeneja lainkaan, joita luontaisista lähteistä tulee mukana juuri oikeassa keskinäisessä suhteessa ja joilla on omat tehtävänsä. Karoteenit ovat puolustuskykyä voimistavia, mutta eivät pakollisia yhdisteitä. E-vitamiini puolestaan jopa imeytyy paremmin luontaisessa muodossa, kuin synteettisessä ja sen säilyvyyskin on luontaisena parempi. E-vitamiininkaan kohdalla synteettisessä muodossa ei normaalisti lisätä kuin dl-alfa-tokoferolia, joten muut vitamiinin esiintymismuodot jäävät saamatta. Alkuviite dl- kertoo vitamiinin olevan synteettinen kun taas d-alkuviite kertoo, että kyseessä on luontainen E-vitamiini. Erään Etelä-Amerikkalaisen yliopiston tutkimusten mukaan, monnien ruokinnassa synteettinen E-vitamiini ja/tai sen kanssa yhdessä käytetyt synteettiset andioksidantit eivät vaikuttaneet lainkaan kalan kasvuun (kasvavan yksilön normaali painonnousuna, uusien kudosten muodostuksessa tai ruuan tehokkaampana hyödyntämisasteena), eivätkät myöskään vähentäneet vitamiinin puutteesta johtuvaa kuolleisuutta kaloissa.

Yleisesti synteettisistä vitamiineista: Yleisestiottaen synteettiset vitamiinit ovat tutkimusten mukaan heikompia estämään sairauksia, joten niitä lisätään suurempina määrinä ruokiin, yliannostuksen todennäköisyys on suurempi ja sen aiheuttamat vaarat ovat pahimmillaan vakavampia (sydäntaudit, syövät ja halvaukset), kun taas käytännössä luontaisesta normaaliravinnosta jopa rasvaliukoisten vitamiinien yliannostus on epätodennäköistä. Vitamiinin avaruudellinen muoto, kätisyys eli kiraalisuus, on tärkeä, koska luonnossa enantiomeerit(keskenään toistensa peilikuvat sisältävät molekyylit, vasen- ja oikea kätinen tai pyörimissuunnaltaan myötä ja vastapäivään) esim. vitamiinit ovat yleensä yksikätisiä tai muuten imeytyminen häiriintyy elimistön aiheuttaessa hylkimisreaktion, kuten se synteettisenä tahtoo tehdä. Monissa kiraalisissa tuotteissa, kuten antibiootit, lääkkeet ym. väärän kätinen eli pyörimissuunnaltaan väärä muoto on elimistölle myrkky, jonka vaikutus on päinvastainen kuin se olisi toisen kätisenä. Onneksi sentään joitain synteettisiä vitamiineja edes valmistetaan luontaisia vitamiineja matkikalla bakteeri- ja hiivasynteesin avulla, jossa pieneliöt muodostavat vitamiineja eri yhdisteistä.

• Rasvaliukoiset vitamiinit:  

Määrällisesti kalat tarvitsevat erittäin paljon E-vitamiinia, kun taas A- ja D-vitamiineja ja K-vitamiinia tarvitaan satoja, jopa tuhansia kertoja vähemmän kuin ensin mainittuja. Rasvaliukoisia vitamiineja ei kannata ryhtyä itse lisäilemään kalaruokien mukaan vitamiinilisinä, ellei ole hyvin perillä omistamiensa kalalajien ravinnetarpeista ja ellei tiedä varmuudella jonkin tietyn vitamiinin puuttuvan, koska rasvaliukoiset vitamiinit kerääntyvät kalojen elimistöön esim. maksaan ja muihin rasvakudoksiin ja väärällä annostuksella pystyy jopa tappamaan kalan. Toisaalta rasvaliukoisista vitamiineista ei normaalisti synny puutosta, jos niitä ylipäätään on saatavilla ja parempi tapa onkin vaihtaa ruokia tai monipuolistaa ruokintaa, kuin ryhtyä lisäämään rasvaliukoisia vitamiineja säännöllisesti. Rasvaliukoisten vitamiinien imeytymisen vuoksi ravinnon, josta ks. vitamiinit saadaan, tulisi sisältää myös pieniä määriä rasvaa.

• A-vitamiini (retinoli) [myrkyllinen liiallisina määrinä]:

• Tarve: ~ 3000 - 6000 IU/kg =  0,9 - 1,9 mg/kg retinolia (kasvis-, seka- ja lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: A-vitamiinin tärkein ominaisuus on sen vaikutus kalan silmiin ja näkökykyyn, mutta sitä tarvitaan myös kalan immuunijärjestelmän vuoksi. Joidenkin kalalajien maksa syntesisoi A-vitamiinia sen esiasteista karoteeneista, joista esim. beta-karoteeni on itse A-vitamiineja tehokkaampi andioksidantti. Kuitenkin monet lajit vaativat nimenomaan A-vitamiin saantia, eikä sen esiasteita. Meriveden kaloissa on yleisemmin A₁-vitamiinia, kun taas makeanvedenkaloissa A₂-vitamiinia, kemiallisesti ne ovat kuitenkin lähes identtiset keskenään ja molemmat ovat retinolin muotoja. A₁-vitamiinia syntyy karotenoidien avulla ja A₂-vitamiinia retinolia hapettamalla. A-vitamiinin tarve eri kalalajeilla riippuu myös valon määrästä, valo itsestään vaikuttaa kalan kasvuun ja mitä vähemmän kala saa auringon valoa (UV), niin sitä vähemmällä A-vitamiinin määrällä sen kasvunopeus pysyy muuttumattomana. Myös kalan stressaantuminen ja tautitartunnat ym. lisäävät A-vitamiinin tarvetta normaalikasvua ajatellen. Sen imeytymistä parantaa E-vitamiini.
• Säilyvyys: A-vitamiinin alkoholi muodot ovat herkkiä lämmölle ja ilmalle. Esiasteet kestävät paremmin lämpöä ja hapettimia, sekä sisältävät väripigmenttejä parantaen kalojen punaisia ja oransseja värisävyjä.
• Käyttökohde: antidioksidantti, suoliston limakalvon rakennus ja ylläpito, solujen kasvu ja erilaistuminen eli aistien kehittyminen ja toiminta(näkökyvyksi, kuuloaistiksi ja makuaistiksi), lisääntymiskyky; hedelmällisyys, normaalikasvu, silmien ja näkökyvyn hyvinvointi ja toiminta monin eri tavoin, siirtää kalojen elimistön vanhenemisesta johtuvaa elimistön rappeutumista (kala pysyy iäkkäämpänäkin hyvässä kunnossa)
• Puutos: hidastunut normaali kasvu, mulkosilmäisyys, heikentynyt näkö- ja vastustuskyky jopa sokeutuminen, sarveiskalvon laajenemat ja ohentumat, verkkokalvojen rappeutuminen, hämäränäkö heikkenee (rodopsiinia tarvitaan, että silmä alkaa nähdä valoisasta pimeään siirryttäessä, ilman beta-karoteenia ei rodopsiinia pysty muodostumaan), evien tyvien ja silmän etukammion verestäminen, luuston epämuodostumat, lisääntymiskyvyttömyys, verestävä iho, turvotus ja vesivatsa (neste kerääntyy peritoneaali- eli vatsakalvononteloon aiheuttaen turpoamisen), yleinen värien katoaminen kalasta, ihohaavaumat
• Yliannostus: kohonnut syöpäriski, maksan vaurioituminen, näkökyvyn heikkeneminen, tajuttomuus, lihasten toimintahäiriöt
• Saanti: kasviplankton; viherlevät, eläinplankton, maksa, munuaiset, porkkana, pinaatti, munankeltuainen ja äyriäiset

• D-vitamiini (D₃-vitamiini) [myrkyllinen liiallisina määrinä]:

• Tarve: ~ 1500 - 3000 IU/kg =  0,038 - 0,075 mg/kg kolekalsiferolia (kasvis-, seka- ja lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: D₃-vitamiini eli kolekalsiferoli on hormoni (...ja syntyy aina eläinperäisesti). Monet eläimet pystyvät muodostamaan sitä ihollaan auringonvalon avulla UV-indeksin ollessa yli 3, mutta kalat eivät siihen nykykäsityksen mukaan pysty (vanhoissa tutkimuksissa 1990-luvun alkupuolelta tietyt kalalajit ovat tietyissä olosuhteissa, väittämän mukaan pystyneet muodostamaan jonkinlaisia D-vitamiini määriä itse), joten ne saavat tarvitsemansa D-vitamiinin ravinnosta, pääasiassa kasvi- ja eläinplanktonista(sisältävät sekä kolekalsiferolia, että myös ergokalsiferolia). D₂-vitamiini eli ergokalsiferoli on kasviperäinen vitamiini. Kasviperäisen ja eläinperäisen kemiallinen rakenne eroaa yhdellä hiiliatomilla toisistaan ja molemmat käyvät D-vitamiini tarpeen täyttämiseen, mutta eläinperäinen imeytyy tehokkaammin ja on näin ollen moninkertaisesti tehokkaampi täyttämään D-vitamiinin tarpeen. Eri kalalajeista valmistetuista kalaöljyistä löytyneiden D-vitamiini pitoisuuksien erot saattavat olla jopa tuhatkertaisia keskenään, joten D-vitamiinin tarvekin eroaa paljon eri lajien välillä.
• Säilyvyys: eläinperäisen D-vitamiinin säilyvyys on hyvä, niin kuumuuden, valon kuin myös happamuuden kannalta, mutta säilyvyys on myös lievästi emäksisissä oloissa kohtuullinen
• Käyttökohde: luiden kasvu ja kunto, kalkin ja fosforin imeytyminen, sekä edellä mainittujen pitoisuuksien säätely (= tasapaino), aineenvaihdunta toiminnot, hermoston toiminta, lihasten rakentuminen, vaikuttaa paratyroidihormonin (PTH) toimintaan luissa
• Puutos: luuston rappeutuminen, kuolleisuuden lisääntyminen, pahoinvointi -> ruokahalun heikkeneminen, lihassyiden haitalliset muutokset, epämuodostumat, hidastunut normaalikasvu ja lihaskouristelu
• Yliannostus: kuolema, ruokahaluttomuus, ruuansulatusongelmat, heikentynyt normaalikasvu, ihon tummentuminen ja luuston murtumat
• Saanti: kasvi- ja eläinplankton, kananmuna, kalanmaksa, kotilot, katkaravut ja kastemadot

• E-Vitamiini (alfatokoferoli):

• Tarve: ~ 120 - 240 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 150 - 300 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Hedelmällisyys vitamiineina alunperin tunnetut E-vitamiinit ovat tokoferoleja (alfa-, beta-, gamma- ja delta-), tokotrienoleja (alfa-, beta-, gamma- ja delta-) ja tokomonoenoli. Ne ovat antidioksidantteja ja C-vitamiinin läsnäolo tehostaa E-vitamiinin antidioksidanttista vaikutusta, sekä mahdollistaa tokoferolihydrokinonin pelkistymisen jälleen alfa-tokoferolin muotoon. Näistä ruokiin lisäaineena yleisimmin lisätty muoto on synteettisenä dl-alfa-tokoferoli tai tokoferolin esteri-yhdisteet ja bioaktiivisin muoto on luontainen d-alfa-tokoferoli. D-vitamiinin riittävä saanti on erityisen tärkeää kasvaville kalanpoikasille.
• Säilyvyys: tokoferolit kestävät hyvin lämpöä ja happamia oloja, mutta hapettuvat helposti hapettimien, kuten hapen ja peroksidien, vaikutuksesta tai monityydyttymättömien rasvojen läsnäollessa. Se on vapaassa muodossaan tehokas andioksidantti, mutta ruokiin se lisätään yleensä vakaammassa esteri-muodossa vitamiinin säilyvyyden vuoksi, joka ei ole kovinkaan tehokas antidioksidanttina, UV-valo hajottaa helposti tokoferoleja. Kuumennus ruokavalmisteiden teossa tuhoaa vain 30% E-vitamiinista.
• Käyttökohde: solunsisäinen ja -ulkoinen antidioksidantti, lipidien, vitamiinien ja rasvahappojen suojelu hapettumiselta (yhdessä C-vitamiinin ja seleenin kanssa), DNA:n korjaus, veren kolesterolitason säätely, tehostaa elimistön immuunivastetta; suojaa sairauksilta ja elimistön vanhenemiselta, pitää solukalvojen rakenne kunnossa, hedelmällisyys, kapillaarihuokosten ja sydämen nesteen läpäisykyvyn ylläpitäminen, mätimunien korkea kuoritumisaste ja munien kalvon nesteenläpäisykyky (= osmoosi)
• Puutos: sinkin vähäisyys vähentää E-vitamiiniin saatavuutta, maksan rasvoittuminen, hedelmättömyys, vaikuttaa normaalikasvuun, anemia, vesivatsa, lihasrappeuma, punasolujen heikkous ja rikkonaisuus, veden kerääntyminen elimistöön, ongelmat punasolujen kehittymisessä ja muodostumisessa, hedelmättömyys, WDM (tauti jossa lihassäikeet kuolevat ja syöjäsolut eli magrofakit syövät ne pois jolloin alunperin punainen lihas muuttuu valkoiseksi), vahamaisen kerroksen syntyminen maksaan ja pernaan
• Yliannostus: karsinogeeninen vaikutus (= kohonnut riski sairastua syöpään), haittaa rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä, kalan passiiviseksi muuttunut käyttäytyminen, ruuansulatusongelmat, verenvuotosairaudet, hidas normaalikasvu, korkea kuolleisuus
• Saanti: kalan mäti, ruusukaali, parsakaali, munankeltuainen, auringonkukan siemenet, vehnän alkiot, soijapapuöljy ja maissi

• K-vitamiini (fyllokinoni)

• Tarve: ~ 6 - 12 mg/kg ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Kirjain K tulee sanasta koagulaatio, joka tarkoittaa hiukkasten törmäämistä ja takertumista toisiinsa, mikä viittaa kyseisen vitamiinin molekyylin koostumukseen. K-vitamiinin tärkein tehtävä on veren hyydyttäminen. K-vitamiineista kasvipohjainen K1-vitamiini eli fyllokioni on yleisin vitamiinin muodoista. K2-muotoa esiintyy monenlaisina pitkäketjuisina versiona, joita syntyy joillain eläimillä suolistossa bakteeritoiminnan avulla. Kaloilla ei K-vitamiinin syntesointia suolistossa tapahdu. Sen kylkeen voi olla kytkeytyneenä 6, 7 tai 9 isopreeni molekyyliä ja se voi sisältää 30:stä 45:neen hiiliatomia. K3-muoto eli menadioni on synteettinen, mutta muuntautuu joillain eläimillä suolistossa K2-muotoon.
• Luontainen-synteettinen: Luontaisia muotoja ovat K1-vitamiini fyllikioni, K2-vitamiini menakinoni; MK-4 ja MK-7 muodot. Synteettiset muodot ovat K3-vitamiini menadioni ja K4-, sekä K5-vitamiinit. Synteettisiä muotoja on epäilty myrkyllisiksi, mutta ainakaan luontaisista muodoista ei normaalisaannilla pitäisi tulla tällaisia ongelmia.
• Säilyvyys: UV-säteily ja hapettuminen tuhoavat K-vitamiinin helposti. Synteettiset muodot, kuten K3, ovat paremmin säilyviä kuin luontaiset
• Käyttökohde: estää veren paakkuuntumisen, hyydyttää verta estäen verihukan avohaavan kautta, pitää ihon kunnossa ja ehjänä, kalsiumin aineenvaihdunta, jotkut K-vitamiinin muodoista ovat bakteerin kasvua estäviä (auttaa bakteeri-infektioissa) ja luiden muodostus yhdessä D-vitamiinin kanssa
• Puutos: maksavauriot, haavojen parantumattomuus, verisolujen määrän vähentyminen kokonaisveren määrästä, hidastunut veren hyytyminen, anemia, lipidien hapettuminen
• Yliannostus: epätodennäköistä, mutta näin tapahtuessa syntyisi maksan myrkytystila
• Saanti: K2: Vesikirput, maksa, kananmunankeltuainen, K1: pinaatti, parsakaali ja lehtikaali

 

• Vesiliukoiset vitamiinit: 

Vesiliukoisista vitamiineista määrällisesti tarvitaan eniten niasiinia, C-vitamiinia, inositolia ja koliinia, mutta sen lisäksi ne kuuluvat myös tärkeimpiin vesiliukoisiin vitamiineihin. Määrällisesti vähiten kalat tarvitsevat biotiinia ja B12-vitamiinia, mutta pieninä pitoisuuksina nekin ovat tarpeellisia. Ylimääräiset vesiliukoiset vitamiinit katoavat kalasta munuaisten kautta virtsan mukana, joten niiden yliannostusta ei normaalioloissa pääse tapahtumaan. Kala ei saa tarvitsemia vitamiineja mineraalien tavoin vedestä; ihon, evien ja kiduksien kautta imeytymällä, eivätkä pysty niitä juurikaan syntesoimaan elimistössään ja niitäkin joita pystyvät, eivät useinkaan riittävästi täyttämään tarpeen. Näin ollen saanti jää ravinnon varaan. B-ryhmän vitamiineille on tyypillistä, että jos yhdestä B-vitamiinista on pulaa, niin on todennäköisesti muistakin, koska ks. vitamiineja saadaan samoista lähteistä. Varsinaisista B-vitamiineista jokainen on koentsyymi, joita tarvitaan entsyymien muodostamiseen.

•  B₁-Vitamiini (Tiamiini):

• Tarve: ~ 18 - 36 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 24 - 48 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Tiamiini on tärkeä yleisestiottaen aineenvaihduntatapahtumissa ja entsyymitoiminnassa esim. karboksylaasin(= katalyytti) koentsyyminä. Tarve ja puutostilan syntyminen riippuu kalalajista, mutta myös rasvan määrästä ravinnossa (paljon rasvaa = puutostila harvinaisempi).
• Säilyvyys: tiamiini hajoaa helposti neutraaleissa tai emäksisissä oloissa, liian pitkään säilytettynä tai reagoidessaan sulfidien kanssa. Myös vesi ja kosteus yleensä hajottavat hydrolyysin avulla tiamiinin melko nopeasti, joten itse valmistettujen ruokien suhteen tiamiini pitää joko yhdistää kuivana valmistettuihin ruokiin tai käyttää itsetehty ruoka välittömästi. Kuivamuodossa ei hapetu helposti, mutta kalanruokavalmisteessa sekä hapettuu (ei aktiiviseen tiokromi tilaan), että pelkistyy todella helposti.
• Käyttökohde: antioksidantti, koentsyymi hiilihydraattien ja rasvahappojen aineenvaihdunnassa, kuljettaa hiilihydraattia hermostoihin ja aivoille (säilyy lihaskudoksissa kauemmin kuin aivoissa), rauhoittaa stressaantunutta kalaa, parantaa kalan ruokahalua
• Puutos: kramppaaminen, ihonalaiset verenvuodot, pakkoliikkeet, lihasten heikkous, ärtynyt käytös, ruokahaluttomuus, anoreksia, verenvuoto kidusten juuressa, veritukokset, tasapainon puute, turvotus, voimakkain piirre on heikentynyt kestävyys fyysisiä shokkeja vastaan kuten veden aallon isku kalan kylkeen ym. (voikin aiheuttaa harmittomien pien vammojen tai säikähdyksen sijaan välittömän kuoleman)
• Yliannostus: epätodennäköistä vesiliukoisten vitamiinien tapaan, koska munuaiset poistavat ylimääräisen tiamiinin virtsaan, yliannostuksen kuitenkin sattuessa; kouristelu, yleinen heikkous / voimattomuus, sydämen tahdistus- ja verenpaine ongelmat
• Saanti: kananmunat, herneet, pavut, maksa, kala, kuivahiiva, soijapavut, kasvien siemenet, hiiva ja kokojyvävilja

• B₂-Vitamiini (Riboflaviini): 

• Tarve: ~ 24 - 48 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 30 - 60 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Riboflaviinin pääasiallinen tehtävä on olla hapetus-pelkistys reaktioissa mukana ja kuljettaa elektroneja. Riboflaviinin ikävä haittapuoli on muuntuminen tripletti muotoon valolle herkistymisen seurauksena, minkä jälkeen se muodostaa tehokkaita hapettajia, jotka tuhoavat A-, C- ja E-vitamiineja ruuassa. Samoin se kykenee keskeyttämään proteiinien entsyymitoiminnan haitallisessa muodossaan. Ks. vitamiini siintyy kalassa yleisemmin muissa kuin riboflaviinin muodossa.
• Säilyvyys: Hajoaa helposti sekä huonevalaisimen, että UV-valonlähteestä lumiflaviiniksi. 100 h valoaltistusjaksolla riboflaviini tuhoutuu lähes kokonaan, kun taas pimeässä samassa ajassa se säilyy 96%:sti. Säilyvyys heikompi emäksisissä oloissa. Vakaa sekä kuiva-, että nestepitoisten kalaruokien valmistuksessa, myös lämpöä vastaan.
• Käyttökohde: limakalvojen suojaus, lihasten rakennus, toimii koentsyyminä monissa eri hapetus-pelkistys tapahtumissa, proteiinin imeytyminen, aivojen toiminta, muuttaa pyridoksiinin kanssa tryptofaania nikotiinihapoksi eli niasiiniksi,
  äärimmäisen tärkeä verisuonittomissa kudoksissa, kuten silmässä; osallistuu verkkokalvon pigmentin toimintaan valon vaikutuksen alaisena
• Puutos: puutos ilmenee yleensä samalla kun niasiinistakin on pulaa, ihon ja evien verestys, hermoston häiriö, ihon tummuus, heikentynyt ruokahalu, uinnin koordinaation puute, anemia, hidastunut normaali kasvu, silmiin ja näköön liittyvät ongelmat; silmien verenvuoto, valonarkuus, samentuneet silmän linssit, heikentynyt näkökyky ja verestävät silmien suonet, sekä lyhytkasvuisuus
• Yliannostus: puutuminen / tunnottomuus, ihon ärsytys (kala hankaa itseään akvaarion koristeita tai pohjaa vasten), pistelyn ja poltteen tunne
• Saanti: maksa, hiiva, kananmunat(ovoflaviini muodossa), soijapavut, sydän, liha, herneet, pavut ja vihannekset yleisesti ottaen

• B₃-Vitamiini (Niasiini, nikotiinihappo): 

• Tarve: ~ 108 - 216 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 120 - 240 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Ryhmän vitamiinit ovat nikotiiniamidi ja nikotiinihappo. Niasiinin tärkeimpiin tehtäviin kuuluu vedyn kuljetus nikotiiniamidiadeniinidinukleotidien NAD ja NADP (esiintyy kaikkialla elävissä kudoksissa) koentsyymien vedyn kuljetuksessa aineenvaihdunnan välikätenä. Se myös tukee immuunijärjestelmää ja on mukana lihasten ja hermoston toiminnassa. Kalanruokiin se lisätään mononitraatti muodossa.
• Säilyvyys: Kestää suuria lämpötiloja hetkellisesti tuhoutumatta, muodostaessaan yhdisteitä mineraalien kanssa, tällöin myös lämpökestävyys paranee entistään. Kestää kuivamuodossa jopa 60 asteen lämpöä. Kestää hyvin myös valoa ja eri pH-arvoja. Vakaa sekä kuivaruuissa, että kosteutta sisältävissä ruuissa.
• Käyttökohde: niasiini osallistuu fotosynteesiin, on mukana monissa tärkeissä hapetus-pelkistys tapahtumissa irrottamassa vety atomeita muodostaakseen uusia yhdisteitä, osallisena proteiinien, aminohappojen ja lipidien aineenvaihdunnassa, osallisena hiilihydraattien aineenvaidunnassa muodostamassa ravinnosta lämpöä, jota tarvitaan elimistön tasapainotilan ylläpitämiseen
• Puutos: oireet alkavat näkyä muiden vitamiinien puutosta myöhäisemmässä vaiheessa, ruokahalun puute, haavautumat ohutsuolessa, anemia, ihon haavautuminen, lihasheikkous, lihasten pakkoliikkeet (nykiminen), hidastunut normaali kasvu, vatsan turvotus
• Yliannostus: verisuonten laajentuminen, ihon ärsytys(hankaaminen), maksan toimintahäiriöt, verenpaineen laskeminen, ruuansulatushäiriöt, normaali kasvun hidastuminen
• Saanti: maksa, leseet, hiiva, munuaiset, vihannekset joista erityisesti; herneet ja pavut, kananmunat ja kokojyvävilja

• B₅-Vitamiini (Pantoteenihappo):

• Tarve: ~ 72 - 144 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 90 - 180 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Nimi pantoteeni.. tulee sanasta (pantos = kaikkialla), koska sitä esiintyy elimistön kaikissa soluissa. Pantoteenihapon tärkeimpiä ominaisuuksia kalassa on kidusten kunnossapito ja toiminnan edistäminen. Koentsyymi A:n tärkeänä osana se on merkittävä monissa aineenvaihdunta tapahtumissa ja hormonitoiminnassa.
• Säilyvyys: Pantoteenihappo ei hajoa helposti hapettumalla tai pelkistymällä. Pantoteenihappoa voidaan lisätä kosteisiin tai kuivaruokiin, mutta kosteus heikentää säilyvyyttä. Lämpö tuhoaa pantoteenihapon helposti, samoin kuin happamat ja emäksiset olosuhteet, mutta neutraalissa oloissa säilyvyys on parempi. Säilyy parhaiten esiintyessään natriumin tai kalkin suoloina.
• Käyttökohde: toimii asetyylikoentsyymi A:n osana, joka on välttämätön kaikille eläimille ja pieneliöille, välttämätön aine keskushermoston rakentumiseen, kolesterolin muodostaminen, adrenaliinin toiminta, väliaineena hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen aineenvaihdunnassa
• Puutos: pysyvät kiduskansien epämuodostumat, kidusvauriot (tulehtuminen) ja yhteen liimaantuneet kidukset, ruokahalun puute ja nääntyminen, vatsan ja ruuansulatuselimistön hidas tyhjentyminen, hidastunut normaali kasvu, passiivinen käyttäytyminen, kuolioiden ja arpien syntyminen, solujen surkastuminen, anemia
• Yliannostus: ruuansulatus häiriöt
• Saanti: hiiva, kalan liha, sydän, perna, kokojyvävilja, maksa, munuaiset, munankeltuainen, pavut ja herneet

• B₆-Vitamiini (Pyridoksiini):

• Tarve: ~ 18 - 36 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 24 - 48 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Pyridoksiini osallistuu elimistössä lukuisiin eri entsyymireaktioihin ja on tärkeä verisolujen muodostamiselle, sekä aivojen, hermojen ja lihasten toiminnalle. Pyridoksiinista tulee pulaa helpoimmin petokaloilla, koska mitä enemmän kalan syömässä ruuassa on proteiinia, niin sitä nopeammin pyridoksiini kuluu elimistöstä pois, koska se osallistuu proteiinin aineenvaihduntaan.
• Säilyvyys: muut tämän vitamiinin muodoista hajoavat ilman, kuumuuden ja valon vaikutuksesta, mutta pyridoksiini hajoaa lähinnä UV-valolle altistuttuaan, kestää kuumuutta ja eri pH-arvoja.
• Käyttökohde: hermoston toiminta, veren muodostaminen, osallisena monien aineiden, kuten rasvojen, rasvahappojen ja proteiinien aineenvaihdunnassa,  koentsyymi; irrottaa bakteerien avulla hiilidioksidia aminohapoista synnyttääkseen amiinia, auttaa pitämään proteiinin aineenvaihdunnan toiminnassa mahdollistaen erityisesti petokalojen kasvunopeuden hidastumattomana, ehkäisee ihotulehduksien syntymistä, B₆-Vitamiinin johdannaisista isonikotiinihapon hydratsidia eli isoniatsidia käytetään kalatuberkuloosin ja normaali tuberkuloosin mycobacterium bakteerien tuhoamiseen ja kasvun pysäyttämiseen (...se ei kuitenkaan vaikuta mihinkään toiseen bakteeri sukuun tai edes heimoon, koska vaikutus perustuu mykolihappojen synteesiin ja mykohlihappoja on vain ks. suvun bakteereilla)
• Puutos: pakkoliikkeet, hermostovauriot, anemia, ruokahaluttomuus, raskas ja tihentynyt hengitys, ataksia (hallitsematon epänormaali uintityyli), yliherkkä reagointi ärsykkeisiin, taipuneet kiduskannen reunat, ruumiin nesteiden värittömyys, juuri kuolleen kalan salamannopea jäykistyminen, useamman viikon kestänyt puute aiheuttaa kuoleman, tryptofaani aminohapon runsas määrä ruuassa nostaa B₆-Vitamiinien tarvetta entisestään
• Saanti: viljan alkiot, maksa, munankeltuainen, hiiva ja kokojyväviljat

• B₇-Vitamiini (H-vitamiini, Biotiini):

• Tarve: ~ 0,2 - 0,4 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 0,4 - 0,6 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: biotiini on optisesti aktiivinen happo, jonka tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu ihon kunnosta huolehtiminen ja sen osallistuminen entsyymi toimintaan koentsyyminä. Kirjain H tulee saksankielisistä sanoista haut(=iho) ja haar(=hiukset), koska biotiini vaikuttaa erityisesti niiden hyvinvointiin.
• Säilyvyys: kestää suuria lämpötiloja tuhoutumatta, samoin kuin suoraa valoa. Sen sijaan bioteeni tuhoutuu herkästi hapettumis reaktioissa, sekä voimakkaasti  emäksisissä olosuhteissa.
• Käyttökohde: rasvan ja hiilihydraattien hapetus, puriinin, rasvahappojen ja lipidin synteesi, normaalikasvu, on osallisena muuntamassa tyydyttämättömiä rasvahappoja vakaampaan ja pysyvämpään muotoon, ihon kunto, K-vitamiinin kanssa paljon yhtäläisyyksiä esim. pakollinen muuttamaan luuston verkostoproteiineja niin, että kalkki kiinnittyisi luihin ja luut pystyisivät kasvamaan (karboksylaatio)
• Puutos: kouristelut, normaalikasvun hidastuminen, ihon värimuutokset, punasolujen rikkoutuneisuus (epämuodostuneita rikkonaisia punasoluja), ruokahaluttomuus, paksusuolen haavautuminen, kouristelu, lihasten surkastuminen
• Yliannostus: C- ja B6-vitamiinien heikentynyt saanti ja ihon ärsytys (kala hankaa itseään akvaarion pohjaan ja koristeisiin)
• Saanti: maksa, munuainen, munankeltuainen (Huom! munanvalkuainen sitoo biotiinia jolloin se ei imeydy kalan elimistöön, joten älä käytä munanvalkuaista), soijapavut, herne, kaura ja hiiva

• B₉-Vitamiini (Foolihappo, M-vitamiini):

• Tarve: ~ 3 - 6 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 6 - 12 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: jotkut kalalajit pystyvät syntesoimaan pieniä määriä folaattia ruuansulatusbakteereiden (Lactobacillus casei) avulla, mutta ainakaan useimmille lajeille se ei riitä pääasialliseksi B₉-Vitamiinin saamiseksi. Monilla tauteihin sairastuneilla kaloilla ilmenee elimistössään folaatin puutetta, joten sillä on myös oma osansa kalatautien vastustuskyvyssä. Foolihappo on ks. vitamiinin synteettinen muoto.
• Säilyvyys: herkkä tuhoutumaan kuumuudessa tai auringon valossa. Pitkä ruuan varastointiaika vähentää ruuan foolihappo pitoisuutta. Säilyvyys on hyvä emäksisissä oloissa. 
• Käyttökohde: veren glukoosipitoisuuden säätely, aineenvaihdunta, verisolujen muodostus, parantaa kalan mätimunien kuoriutumis astetta eli lisää poikasten syntyvyyttä, DNA:n ja RNA:n biosynteesi, tehostaa solukalvojen toimivuutta
• Puutos: on mahdollista, että puutteen saattaa aiheuttaa ravinneköyhän ravinnon ja imeytymishäiriöiden lisäksi sisäloiset ja bakteerikertymät suolistossa, tummentunut iho, hidas kasvuisuus, anoreksia, lisääntynyt kuolleisuus, pernan verenkiertohäiriö, passiivinen käyttäytyminen, pyrstön hauraus, lisääntynyt kuolleisuus, isojen punasolujen anemia (puutteellinen punasolujen ja hemoglobiinin määrä -> veressä vähemmän hemoglobiinia vrt. nitrtiitti myrkytys tai perus anemia), viallisten punasolujen (megaloplastistien) syntyminen luuytimessä
• Yliannostus: kohonnut syöpäriski, ruuansulatusongelmat, levoton käyttäytyminen
• Saanti: parsakaali, pinaatti, porkkana, herneet, pavut, hiiva, maksa, paprika ja kokojyväviljat

• B₁₂-Vitamiini (Syanokobalamiini):

• Tarve: ~ 0,015 - 0,03 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 0,03 - 0,06 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: erittäin monimutkainen ja pitkäketjuinen kemiallinen rakenne, jossa pääasiassa hiiliyhdisteet yhdistyvät molekyylimuoidostelman keskellä olevaan koboltti atomiin, ainakin jotkut kirjoahvenlajeista pystyvät syntesoimaan riittävästi ks. vitamiinia tyydyttääkseen koko tarpeen. Ainoa aine elimistössö, johon kobolttia ylipäätään tarvitaan. Kalsium tehostaa kobalamiinin imeytymistä. Tärkeä vastasyntyneille kalanpoikasille syntyperäisten epämuodostumien ym. vammojen ennaltaehkäisyä varten.
• Säilyvyys: hajoaa lämmön vaikutuksesta helposti joutuessaan happamiin tai emäksisiin oloihin (neutraali ympäristö parantaa säilyvyyttä), syanokobalamiini on raakamuodossaan(käsittelemätön alkuperäismuoto) erittäin helposti hajoava. Vakaimmillaan erittäin happamissa olosuhteissa.
• Käyttökohde: hemoglobiinin muodostus, ruuansulatus, glykolin ja kolesterolin aineenvaihdunta, puriinin ja pyrimidiinin biosynteesi (DNA:n ja RNA:n rakentuminen), mukana foolihapon kanssa muodostamassa verisoluja, normaali kasvu hyötymikrobien avulla, mukana monissa yksihiilissä aineenvaihduntareaktioissa
• Puutos: apatia, hidastunut normaalikasvu, anemia, alhainen hemoglobiini pitoisuus, punasolujen rikkonaisuus ja isojen punasolujen anemia, heikko ruuan hyödyntämisaste(-> x grammaa ruokaa nostaa y gramman verran kalan painoa), 
• Yliannostus:Ihon ärsytys (kala hankaa itseään akvaarion koristeisiin ym), ruuansulatus ongelmat
• Saanti: imeytyy tehokkaammin suurempina määrinä, maksa, munuainen, kananmuna, kalan sisäelimet, äyriäiset, kalojen mätimunat ja muut eläinkunnan tuotteet

• C-Vitamiini (L-askorbiinihappo) 

• Tarve: ~ 450 - 900 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 600 - 1200 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: C-vitamiini on pelkistetyssä muodossaan huomattavasti aktiivisempi ja siten hyödyllisempi, kuin hapettuneessa muodossa, suurin osa kaloista ei pysty syntesoimaan C-vitamiinia elimistössään vaan tarvitsee sitä ravinnon kautta, ainoastaan luontaisella C-vitamiinilla eli vasenkätisellä L-askorbiinihapolla on varsinainen vitamiinivaikutus
• Säilyvyys: C-vitamiini säilyy pelkistettynä eli askorbiinihappo muodossaan erityisen hyvin happamissa olosuhteissa, emäksisissä olosuhteissa askorbiini hapettuu herkästi takaisin hapettuneseen muotoon eli dehydroaskorbiinihapoksi, C-vitamiinin säilyvyyttä heikentää erityisesti kosketus ilman kanssa ja korkea lämpötilat. C-vitamiinin muut muodot säilyvät paremmin, mutta eivät ole yhtä bioaktiivisia. C-vitamiini on syytä lisätä ruokiin viimeisenä ja yksittäisenä (on tapoja käsitellä säilyvyyden parantamiseksi esim. rasvapinnoitus).
• Käyttökohde: ehkäisee tulehduksia; solunsisäinen antidioksidantti, vastustuskyvyn ylläpito viruksia ja bakteereita vastaan, nopeuttaa haavojen parantumista, ehkäisee verisuonten kalkkeutumista; edistää kalsiumin ja myös raudan imeytymistä, sydämen ja verenkierron hyvinvointi, luuston, hampaiden ja rustojen muodostus, luiden korjaantuminen, radikaalien haittavaikutusten estäminen E-vitamiinin kanssa
• Puutos: epämuodostumat kiduksissa, silmä vauriot, notko- ja kieroselkäisyys, rustojen epämuodostumat, heikentynyt kollageenin muodostus (luut, iho, jänteet, rustot, iho yms. tarvitsevat kollageeni proteiinia rakennusaineekseen ja pysyäkseen kestävinä ja kimmoisina), verenvuodot; ihossa, sisäelimissä, lihaksissa ja suolistossa, hampaiden ja kuonon liikakasvu
• Yliannostus: kohonnut syöpäriski, ruuansulatusongelmat, kuparin puute, parantaa raudan imeytymistä ja aiheuttaa raudan yliannostuksen kautta myrkytyksen
• Saanti: tryptofaani aminohapon vähyys lisää C-vitamiinin tarvetta, ruusunmarjat, artemia, kaali, tuoreet hyönteiset, kalojen mätimunat, levät ja sitrushedelmät

• Inositoli (= B-ryhmän vitamiini tai paremminkin "hiilihydraatti"):

• Tarve: ~ 150 - 300 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 200 - 500 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Inositolin yksi tärkeimpiä tehtäviä kalojen elimistössä on toimia solujen rakennusaineena, mutta sitä tarvitaan myös aivojen kunnosa pysymiseen, sekä rasvojen ja kolesterolien aineenvaihduntaan. Jotkut kalalajit pystyvät syntesoimaan inositolia suolistossaan.
• Säilyvyys: myo-inositoli on erittäin vakaa ja hyvin säilyvä yhdistelmä joten lämpö, ilma, pH ym. ei hajota sitä läheskään yhtä herkästi kuin monia muita vitamiineja.
• Käyttökohde: solukalvojen veden läpäisy(= osmoosi), on mukana maksan aineenvaihdunnassa(estää kolesterolia kerääntymästä maksaan ja maksaa rasvoittumasta), on mikro-organismien kasvua edistävä tekijä, toimii hätätapauksessa lihasten tarvitsemana hiilihydraattina, on kaikkien kalassa esiintyvien solukalvojen tärkeimpiä rakennusaineita, osallisena signaalien kuljetuksessa eri aineenvaihdunta tapahtumien välillä
• Puutos: hidastunut normaalikasvu, nopeutunut vatsan tyhjentyminen (-> ravinteet eivät ehdi imeytyä kunnolla), vatsan turpoaminen, ihovammat, ihon värin tummentuminen, amino esteraasi ja koliiniesteraasi entsyymien heikentynyt aktiivisuus
• Yliannostus: estää sinkin, kalsiumin ja raudan imeytymistä, kohonnut verenpaine ja ruuansulatus ongelmat
• Saanti: aivot, sydän ym. elävä kudos, kuivatut herneet ja pavut, kuivahiiva

• Para-aminobentsoehappo (= B-ryhmän vitamiini, 4-Aminobentsoehappo, BABA):

• Yleistä: kaloille ei ole määritelty lainkaan para-aminobentsoehapon tarvetta ja muutenkaan ks. "vitamiinin" vaikutusta kaloihin ei tunneta erityisen hyvin. BABA ei ole oikeastaan vitamiini tai ylipäätään ravinne.
• Säilyvyys: kestää huonosti emäksisissä oloissa ja voimakkaiden hapettajien läsnäollessa, mutta on melko vakaa normaali huoneen lämmössä
• Käyttökohde: monien eri mikro-oraganismien aineenvaihduntatuote, foolihapon muodostuminen suolistossa, punasolujen muodostus, proteiinin hajotus ja hyödyntäminen, p-aminobentsoehapon rakenneanalogeihin, antimetaboliitteihin(= solunsalpaajia) kuuluvat sulfayhdisteet estävät bakteerien kasvua(varsinkin gram-positiivisten ja gram-negatiivisten), jonka positiivinen vaikutus on esimerkiksi suolistotulehdusten parantumisen edistäminen
• Puutos: ruokahalunpuute, lisääntynyt kuolleisuus
• Yliannostus: mahdollisesti munuaisvauriot
• Saanti: synteesin kautta, panimohiiva, pinaatti, kananmuna, täysjyvävilja ja maksa

• F-vitamiini (Linolihappo, ALA = alfa-linolic acid):

• Yleistä: kaloille ei ole määritelty lainkaan para-aminobentsoehapon tarvetta ja muutenkaan ks. "vitamiinin", joka on oikeasti omega-6-rasvahappo, vaikutusta kaloihin ei tunneta erityisen hyvin. Alfa-linolihappo on sekä rasva, että vesiliukoinen ja se on elimistön kaikkein voimakkain anditioksidantti.
• Käyttökohde: antidioksidantti toiminta, osallisena hermoston ja aivojen aineenvaihduntaa, pakollinen osa monissa eri entsyymeissä, äärimmäisen tehokas biokatalyytti, suojaa elimistöä rasva- ja vesilukoisilta radikaaleilta, kuten hydroksyyli-, happi- ja peroksidiradikaaleilta, suojaa typpioksidin haittavaikutuksilta, lihasten rakennuksen tehostaminen, antidioksidanttien kuten C- ja E-vitamiinien toiminnan tehostaminen, energian saannin tehostaminen; välttämätön solujen energian muodostamisessa, alentaa haitallisten raskasmetallien määrää elimistössä, hidastaa elimistön vanhenemista
• Puutos: Näkökyvyn heikkeneminen(valon arkuus, hämäränäön heikkeneminen ym.), iho-ongelmat, heikentynyt vastustuskyky, 
• Saanti: synteesin kautta, tai syömällä vihreitä kasviksia tai lihaa, maksa, munuaiset, sydän, pinaatti, pellavansiemenet ja parsakaali, planktoni
• Yliannostus: ei yliannostuksen vaaraa

• Koliini (B-ryhmän vitamiini tai paremminkin vitamiinien kaltainen yhdiste):

• Tarve: ~ 1600 - 2400 mg/kg (kasvis ja sekasyöjät), 1500 - 3000 mg/kg (lihansyöjät) ruuan kuivapainosta, tarve vaihtelee lajikohtaisesti
• Yleistä: Koliinia tarvitaan sydämen ja verenkierron kunnossa pysymiseen, sekä aivojen ja hermoston toimintaan. Koliinia saadaan pääosin lesitiinistä eli fatidyylikoliinista. Koliinin saantia ajatellen myös B5-vitamiinia tulisi saada tarpeeksi.
• Säilyvyys: happamissa oloissa kestää lämpöä, mutta hajoaa helposti emäksississä oloissa, koska koliini on erittäin reaktiivinen vahva emäs. Koliini on syytä lisätä ruokiin viimeisenä ja yksittäisenä (on tapoja käsitellä säilyvyyden parantamiseksi esim. rasvapinnoitus).
• Käyttökohde: normaalikasvun edistäminen, ravinnon hyödyntäminen, rasvan ja kolesterolin aineenvaihdunta; sulattaa rasvaa energiaksi, solujen viestintä ja solukalvojen rakennus, aivojen toiminta(esim. muisti), tehostaa rasvan hajottamista ja pois kuljettamista maksassa estäen maksan rasvoittumisen, on komponenttina fosfolipideissä solukalvojen rakennuksessa
• Puutos: hidas kasvu, verenvuotoa suolistossa ja munuaisessa, rasvamaksa ei parane itsestään kuten normaalisti pitäisi tapahtua, hedelmättömyys, aivojen toimintahäiriöt, nopeutunut ravinnon poistuminen ruuansulatuskanavasta,
• Saanti: soijapapu(erittäin hyvä lähde), aivot ja sydänkudos,pavut , vehnänalkio, lehtivihannekset, panimo hiiva, maissi(ei parhaita lähteitä) ja liha
• Yliannostus: verenpaineen laskeminen, aivojen välittäjäaineen tasapainon häiriintyminen; huimaus ja tajuttomuus ja ruuasulatusongelmat

Luonnosta kerätty ravinto

LAMMIKOISTA LÖYTYVÄT RUUAKSI SOVELTUVAT ELÄIMET:

Ennenkuin lähtee keräämään luonnosta elävää ravintoa on syytä tietää pari asiaa:

• Hyönteisiä ei kannata koskaan kerätä sellaisista vesistä, joissa on tai on joskus ollut kaloja, koska veden ja hyönteisten mukana saattaa tulla akvaarioon kalatauteja. Itseasiassa kalaisista vesistä ei pitäisi akvaarioon ottaa mitään, ei kasveja, kiviä, juurakoita tai itse kaloja.
• Tietyt hyönteiset ja eläimet ovat vaarassa kuolla pysyvästi Suomen luonnossa sukupuuttoon, joten niitä ei saa kerätä missään muodossa, ei muna, toukka tai aikuisvaiheessa. Rauhoitettuja eläimiä ovat esim. kaikki sammakko- ja jokisimpukkalajit, sekä monet sukeltaja- ja muurahaislajit. Tarkista aina löytämiesi hyönteisten mahdollinen uhanalaisuus esim. tästä tai tästä tai tästä linkistä.
• Tietyt ruuaksi soveltuvalta näyttävät eläimet eivät välttämättä sovi akvaariokalojen ruuaksi, jotkut vesihyönteiset saattavat jopa tappaa ja syödä pienempiä kaloja tai olla myrkyllisiä jopa ihmisille. Näin ollen on syytä tutustua jokaiseen hyönteislajiin erikseen ennen akvaarioon laittamista tai pitäytyä turvalliseksi todetuissa lajeissa. Huonoja lajeja ovat esim. vesihämähäkki ja sudenkorennon toukat.

  
Sulkahyttysen (Chaoborus) toukka [Sopii ravinnoksi!]:

Toukista ylempi on sulkahyttynen.

Sulkahyttynen kuuluu kaksisiipisten lahkoon (Diptera = kärpäset ja hyttyset), alalahko sääsket (Nematocera) ja osalahko Culicomorpha, suku on Chaoboridae eli Chaoborus. Tähän sukuun kuuluu ainakin 8 eri lajia, jotka ovat: Chaoborus albatus, C. americanus, C. astictopus, C.flavicans, C. trivittatus, C. obscuripes, C. punctipennis, ja C. crystallinus. Nämä hyttysen toukat tunnistaa helpoiten uimarakoista, jotka näkyvät tummina suurina pallomaisina muodostelmina toukkien sisällä, sekä niiden anaaliviuhkoista, jotka koostuvat vähintään 16 säikeestä ja niiden tuntosarvesta, joka on osa niiden suun rakennetta. Ne kestävät hyvin huonoissakin vesioloissa, likaisessa ja vähähappisessa kuormitetussa vedessä. Ne säätelevät uinti syvyyttään uimarakon avulla, mutta ovat muutoin avuttomia liikkumaan. Niitä löytyy seisovasta vedestä esim. lammikoista ja järvistä (järvissä saattaa mukana tulla tauteja, metsälammikoista kerättynä ei tule). Luonnossa ne saalistavat kaikkea itseään pienempää suunosaksi muostuneella tuntosarvella kaapaten, niiden tyypillistä ravintoa ovat muiden hyönteisten toukat ja vesikirput.

Toukista sulkahyttynen on vasemmalla.

Sulkahyttyset kasvavat toukkavaiheessa yleensä korkeintaa sentin mittaisiksi (tai paljon lyhyemmäksikkin riippuen lajista) ja aikuisina hyttysinä ne eivät syö lainkaan ja elävätkin vain muutaman päivän. Lammikoista näitä toukkia löytyy etenkin keväällä.

Kaikkein pienimpien kalojen ruuaksi nämä eivät sovellu suuren kokonsa puolesta, mutta suurille kaloille ne ovat hyvää ravintoa.

Vesimittari [Water strider] [Sopii ravinnoksi!]:

Vesimittari on pienestä koostaan ja melko sympaattisesta ulkonäöstään huolimatta tehokas saalistaja ja petoeläin joka syö hämähäkkejä, kastematoja ja muita omaan kokoonsa nähden melko kookkaitakin hyönteisiä (itseään suurempiakin). Se kuuluu selkärangattomiin ja tarkemmin luteisiin ja osa vesimittareista osaa myös lentää selässään olevilla siivillä, jotka erottaa kun vesimittaria katsoo riittävän läheltä. Veden varaan joutuneen uhrinsa se tunnistaa veden värähtelystä jaloissaan kasvavien, vettä hylkivien, karvojen avulla. Se myös rasvaa raajansa suun lähellä olevalla rasvaelimellä, kuten esim. vesilinnut rasvaavat sulkansa. Se pysyy vedenpinnalla veden pintapaineen avulla neljällä nivelvartisella raajalla, joissa on yksi nivel. Raajat ovat lähes kaksi kertaa sen vartalon mittaisia. Jos se syystä tai toisesta putoaisi vedenpinnan alle niin ne pystyy taistelemaan tiensä takaisin pinnalle. Uhrinsa se imee kärsällään kuiviin ja toisinaan se voi syödä lajikumppaneitaankin. Parittelevan vesimittaripariskunnan tunnistaa siitä, että ne ovat päällekkäin. Koiras on selässä oleva kooltaan pienempi yksilö ja suurempi eli naaras on alla. Talven vesimittari viettää kuivalla maalla. Ne ilmoittavat veden pintaa värisyttämällä reviiristään ja paritteluhalustaan vastakkaiselle sukupuolelle.

Ei täysin turvallinen elävänä akvaariossa, jossa on kalojen, kotiloiden tai rapujen poikasia, jotka saattavat käydä vedenpinnan tuntumassa. Vesimittari saattaa nimittäin saalistaa pienimpiä yksilöitä ruuakseen. Vesimittarin avulla saattaa tosin päästä eroon pinnalla asustelevista tuhoeläimistä, kuten hyppyhäntäisistä, ellei akvaariossa kukaan syö vesimittareita. Vesimittarin avulla voi myös yrittää päästä eroon akvaarion pinnalla elävistä hyppyhäntäisistä, mutta vesimittari pystyy helposti myös karkaamaan akvaariosta eikä se kuole jouduttuaan vedestä pois.

Vesisiira (Asellus aquaticus) [Waterlouse] [Sopii ravinnoksi, suurimmille kalalajeille!]:

Aikuisia vesisiiroja vasemmalla ja oikealla.

Vesisiira on äyriäisiin kuuluva kitiini kuorinen niveljalkainen ja luo rapujen tapaan kuorensa, kuoren vaihdon aikana siira sätkii kovasti päästäkseen vanhasta kuorestaan irti. Se viihtyy pienissä lammikoissakin, jopa likaisissa ja huonoissa vesioloissa. Se syö ruuakseen lahoavaa kasvisainesta, ja joutuu luonnossa joissa ja järvissä toisinaan kalojen ruuaksi. Vesisiira on pelottavasta ulkonäöstään huolimatta sympaattinen, kiltti ja kaikintavoin harmiton  hyötyeläin. Suuren kokonsa puolesta sopii ruuaksi vain suurimman kokoluokan petokaloille (täysikokoista taistelukalaakin suuremmille). Vesisiiraa pidetään akvaariossa itseasiassa useimmin lemmikkinä kuin kalojen ruokana, koska se on päiväaktiivinen ja melko vilkas pohjan puhdistaja, joka ei kiusaa edes pieniä

Vesisiirat pariskunta.

sukaravun poikasia. Vesisiira tykkää piilotella kivien koloissa ja muissa piilopaikoissa, mutta on silti nähtävillä päiväsaikaankin. Pohjan puhdistajana se on tehokkaampi kuin lähes mikä tahansa muu perinteisesti akvaarion pohjaa puhdistavista otuksista, kun monniset eivät lahonneita kasvin osia syö niin vesisiirat syövät ja sukaravut taas ovat vesisiiraa kymmenkertaisesti hitaampia "talonmiehiä" akvaarion puhdistamisessa. Vesisiira on luonnossakin vaaraton hyötyeläin ja siirojen tapaan myös vesisiira on erittäin kookas ~ 20 mm aikuisena, suurimmat siiralajit jopa 40 cm pituisia. Naaras on koirasta suurempi.

Erittäin suurille kaloille ruuaksi sopiva, mutta paljon paremmin sopii lemmikkieläimeksi akvaarioon puhdistamaan pohjaa lahoavasta biojätteestä.

Vesihämähäkki (Argyroneta aquatica) [Ei sovi ravinnoksi!]:

Vesihämähäkki on suomen myrkyllisin hämähäkkilaji (ja suomen ainoa vedessä ja vedenpinnan alapuolella elävä hämähäkki), jonka purema saattaa olla allergiselle tai yliherkälle ihmiselle hyvinkin vaarallinen (kyypakkaus varoiksi mukaan lammikkoretkille) samoin kuin pienille lapsille ja vanhuksille, joten lammikkoihin ei tulisi paljaita käsiä veden pinnan alapuolelle laittaa. Hämähäkeistä muutenkin lähes jokainen laji on myrkyllinen (se kuuluu osana niiden saalistukseen), mutta ihmiselle vaarallisia lajeja ei ole kuin vesihämähäkki, koska muiden suomalaisten hämähäkkien hampaat tuskin edes lävistävät ihmisen ihoa. Sen väri voi vaihdella pikimustasta ruosteisen keltaruskeaan. Tämä otus pystyy hengittämään vedenpinnan alapuolella kehonsa takaosan ympäröivällä ilmakuplalla, ja sen pesä koostuu myös ilmakuplista. Ilmakuplat myös imevät vedestä happea puoleensa, joten levossa olevan vesihämähäkin ei tarvitse täydentää happivarastoa. Hämähäkin seitti toimii ikäänkuin kiduksina tai puoliläpäisevänä kalvona, mikä mahdollistaa hapen saannin myös vedestä. Vesihämähäkki voi kuitenkin myös helposti hukkua veteen, kuten valitettavasti kuvassa on käynyt. Vesihämähäkki tekee siis pesänsä ja parittelee veden pinnan alapuolella. Pesäänsä se kuljettaa tarpeen mukaan lisää happea, paitsi talvehtiessaan. Se saalistaa hyöteisiä, jotka se sitten raahaa pesäänsä ateriointia varten ja saattaa jopa tappaa ja syödä sammakon (tai kalan). Sen erottaa rantahämähäkistä siitä, että se on rantahämähäkkiä pienempi ja on ainoa hämähäkkilaji, joka pystyy olemaan vedenpinnan alapuolella, ja rantahämähäkillä on eturuumiissaan molemmin puolin vaaleat raidat, kun vesihämähäkki on lähes yksivärinen (eturuumissa keskellä kehoa juova). Naaras on koirasta pienempi, mikä on hämähäkeistä puhuttaessa harvinaisempaa, joissain hämähäkkilajeissa naaras voi olla moninkertaisesti koiraan kokoinen ja jopa tappaa ja syödä koiraan parittelun jälkeen. Ruumiiltaan se on ~20 mm pitkä, joten se on melkoisen kookas hämähäkiksi. Naaras munii 30 – 70 munaa, joista syntyvät poikaset asuvat naaraan vesipesässä.

Vesihämähäkkejä ei kannata akvaarioon ruuaksi kerätä vaan ne on syytä jättää luontoon, eikä niitä kannata pidellä myrkyllisyyden vuoksi paljain käsin muutenkaan, vaikka ne eivät yleensä ilman syytä purekkaan, eivätkä ole terveelle aikuiselle kovin vaarallisiakaan. Ne voivat pahimmillaan tappaa ja syödä pienempiä kaloja ym. akvaario-oloissakin.

Vesiperhosen (Trichoptera) toukka [Vain harva laji sopii ravinnoksi, uhanalainen!]:

Vesiperhosia esiintyy suomessa yli 200 lajia, jotka kuuluvat 18 eri heimoon. Niiden elinkaari on yksivuotinen ja kehitysvaiheet ovat muna, toukka(=sirvi) ja kotelo(=pupa). Aikuiset vesiperhoset elävät lyhyen elämän, vain viikosta kuukauteen ja niiden parittelun tunnistaa sik-sak-tyyppisestä lentämisestä veden pinnan lähettyvillä, jonne naaras munii munat. Toukka vaiheessa kuvan laji pysyy putkessa piilossa, kunnes tulee kotelovaiheeseen, josta lopulta vesiperhosen täytyy päästä ulos kotelostaan ja uida nopeasti vedenpintaan muuttuen aikuiseksi. Tämä on se vaihe, jossa vesiperhosen kaikkein helpoiten jää petojen saaliiksi. Luonnossa kalat syövät toisinaan näitä toukka ja kotelovaiheessa olevia vesiperhosia.
Toukat rakentavat itselleen suojaputken tai kotelon, jonka muoto, rakenne ja rakennusaines (kivi, puu ja kasvit) riippuu lajista. Kuvassa näkyvä toukka rakentaa avonaisen putken, puunoksista irrottamallaan materiaalilla, josta se sitten saalistaa itselleen ravintoa esim. pieniä hyönteisiä ja lahoavaa biojätettä. Putki itseasiassa muistuttaa ulkonäöltään täysin lyhyttä oksan pätkää ja vesiperhosen toukaksi sen tunnistaa siitä, että se liikkuu tai sen päästä tulee välillä, ulkonäöltään muurahaista muistuttava, vesiperhosen toukka kurkistamaan. Nämä toukat ovat kookkaita ja ulkonäöltään melko pelottavan näköisiä otuksia.

Vesiperhoslajeista ainakin yli 10 lajia on suomessa rauhoitettuja, joten luonnosta löydetty laji pitäisi tunnistaa tarkkaan, ennenkuin sitä voisi akvaariokalojen ruuaksi edes harkita.
  
Vesipunkki (Hydracarina) [Ei sovi ravinnoksi - loiseläin, jota kalat eivät syö!]:

Vesipunkkeja löytyy useista eri heimoista, mistä johtuen ne luokitellaan ryhmissä, eikä heimoittain. Pääryhmä on Acarina ja alaryhmä Hydracarina (= Hydrachnellae eli Hydrachnidia). Vain hydracarinaan laskettavat lajit ovat täysin vedessä eläviä, kun muut lajit elävät vain osittain vedessä ja pääosin kuivalla maalla. Yläheimoja on 9 ryhmää ja heimoja 40. Kuvassa näkyvä Suomestakin metsälammikoista löytyvä yksilö kuuluu Hydrachna sukuun. Yleisesti vesipunkkeja löytyy makeasta vedestä, ne viihtyvät lammikoissa, vesiputouksissa, puiden onkaloissa, järvissä ja jopa kuumissa lähteissä. Ne viihtyvät puhtaassa vedessä, jossa on runsaasti kasvillisuutta. Yleensä niitä tavataan vesistöjen reuna-alueilla. Vain erittäin harva laji on sopeutunut elämään merivedessä. Eri vesipunkki lajeja on olemassa yli 5000 ja Suomestakin niitä löytyy yli 200 eri lajia. Vesipunkit ovat noin 0.5 - 4 mm pituisia (yleinen kokoluokka ~ 3 mm, suurin tunnettu laji ~ 8 mm) hämähäkkieläinten lahkoon kuuluvia vesihyönteisiä joilla on tyypillisesti 8 raajaa (jotka kukin koostuvat 7:stä osasta), kuten hämähäkeillä. Raajojen lisäksi niillä on pari purenta leukoja, uhrin lävistämistä varten. Ne hengittävät joko ihon läpi tai hengitystorven avulla. Vesipunkit ovat toukkavaiheesta eteenpäin petoeläimiä, jotka syövät ruuakseen itseään pienempiä toukkia ja hyönteisiä, lävistämällä uhrinsa ja imemällä uhrinsa kuiviin, niiden sylki tai paremminkin ruuansulatusneste auttaa sulattamaan uhrin kudoksia helposti syötäväksi ravinnoksi. Useammat lajit ovat myös kannibaaleja eli syövät toisia vesipunkkeja niiden eri elinkaaren muodoissa. Jotkut lajit syövät aikuisenakin levää, kasveja ja hajoavaa biojätettä, mutta pääasiassa ovat petoja. Vesipunkille on tyypillistä raajoihin nähden melko kookas pallon muotoinen keho, jossa ei ole selkeästi erottuvaa päätä tai pyrstöä. Kömpelöltä näyttävästä ruumiinrakenteestaan huolimatta vesipunkki liikkuu nopeasti ja varsin sulavasti vedessä. Raajat sijaitsevat eri lajeilla tyypillisesti pikemminkin ruumiin etu- kuin takaosassa. Vesipunkit ovat väriltään kirkkaita/erottuvia ja voivat olla väriltään kirkkaan punaisia, vihreitä, mustia, ruskeita, tumman punaisia, oransseja, vaaleanpunaisia, läpikuultavia, valkoisia, kellertäviä tai jopa sinertäviä. Yksivärisyyden lisäksi niissä voi esiintyä tummia, mustia tai ruskeita, kuvioita. Räikeä väritys on itseasiassa 'varoitusväri' saalistajille, jonka nähdessään esim. kalat joko synnynnäisesti ymmärtävät pysyä tai oppivat erittäin nopeasti pysymään kaukana vesipunkeista (aiheesta on jopa suoritettu laboratorio kokeita kaloille). Vesipunkit nimittäin erittävät ihorauhasillaan vaaran uhatessa selkäpuolelleen kemikaaleja, jotka saavat vesipunkin maistumaan vastenmieliselle ja ovat haitallisia(= lähes myrkyllisiä) saalistajille, kuten kaloille (tiedetään, että on olemassa ainakin yksi kalalaji joka nimenomaan metsästää vesipunkkeja ravinnokseen, mutta tämä on äärimmäisen harvinaista kaloille). Näin ollen niiden kehokin on rakenteeltaan erittäin pehmeä, koska ne eivät tarvitse suojakuorta puollustautuakseen. Vesipunkit lisääntyvät yleensä koiraan roikkuessa tartuntaraajoillaan naaraaseen kirjaimellisesti liimaantuneena, minkä yhteydessä koiras siirtää sperman naaraaseen siittiökotelon eli spermatoforin muodossa (= siemennestettä suojapussin sisällä), joissain lajeissa koiras laskee siittiökotelon maahan ja naaras hedelmöittää sillä itsensä. Joidenkin lajien naaraat pystyvät munimaan tuhansia munia kerrallaan ja naaraat yleensä munivat munat yhdeksi ryppääksi, jonka suojaavat nesteellä joka kovettuu kestäväksi suojakuoreksi. Vesipunkin toukat ovat lähes lajista riippumatta loisia (joidenkin lajien aikuiset yksilöt ovat myös), niitä saattaa löytyä vesikasvien tai vesieläinten, kuten äyriäisten pinnoilla roikkumasta, vesipisaran muotoisina oransseina täplinä, imemässä isäntäeliöstään ravinteita (verta, proteiinia ym.). Eri lajien elämänkierto vaihtelee keskenään, mutta on yleisestiottaen monivaiheinen ja erittäin monimutkainen, tyypillistä on 4 eri vaihetta aikuis ja toukkavaiheen lisäksi. Suurimmat toukat erottaa paljaalla silmällä ja toukkia on yleensä isäntäeliössään paljon. Vesipunkin toukkavaiheella ei ole aina raajoja, mutta monilla lajeilla on toukkavaiheessa 3 raajaparia ja erityinen suun rakenne, jolla se pystyy roikkumaan hyvin lujasti kiinni valitsemassa kohteessaan, toukat myös pystyvät hyppäämään korkealle veden pinnan yläpuolellakin ja uimaan salamannopeasti löytääkseen isäntäeliön, luonnossa niiden henkiinjäämisprosentti kun on melko mitätön. Toukat jotka eivät löydä isäntää, kuolevat parissa viikossa.

Vesipunkkeja, niiden munia tai toukkia ei missään nimessä ole syytä päästää akvaarioon, koska kalat eivät niitä (ainakaan kirkkaan värisiä lajeja) syö, osalla lajeista on kyky tuhota akvaariokasveja ja jotkut lajit elävät koko elämänsä loisimalla vesieläimissä, akvaariossa sopivia kohteita ovat esim. sukaravut ja kotilot, mutta valtavan lajikirjon ja vesipunkin elinkaaren tuntien on ainakin teoriassa mahdollista, että jotkut lajit pesiytyisivät kalojen kiduksiinkin. Aikuinen vesipunkki saalistaa pieniä sukarapuja ja muita äyriäisiä. Lisäksi vesipunkeista eroon pääseminen voi osoittautua hankalaksi, ilman että vahingoitettaisiin hyötybakteereita tai akvaarion muita asukkaita.

....LISÄÄ VESIHYÖNTEISIÄ TULOSSA...