Seeprakala (Danio rerio)

Edessä värikäs seeprakala koiras (ei jalostettu muoto, evät ja värit tavalliset).

Seeprakalasta on olemassa luonnossa esiintyvät muodot tavallinen, albiino ja pilkkumuoto. Lajista on myös jalostettu pitkäeväistä ja huntueväistä muotoa, sekä pimeässä hohtavaa GloFish muotoa ja pilkullista seeprakalaa. Muut seeprakalat ovatkin täysin omia/eri lajeja esim. täplä-, oselotti-, loisto-, rubiini-, sinikylki-, safiiri-, siniseeprakala. Yleensä akvaarioliikkeistä löytyy vain sini- tai tavallista seeprakalaa (raidallisena tai pilkullisena), Minkään seeprakalalajin kohdalla pieni parvikoko ei tule missään tapauksessa kyseeseen, vaikka se joidenkin parvilajien kohdalla toimisikin. Seeprakaloja on aina oltava minimissäänkin yli 10 yksilöä, koska ks. laji on erittäin seurallinen ja tarvitsee lajikumppaneitaan. On usein todettu, että kun seeprakalat ovat hyppineet akvaariosta pois, niin ks. akvaarioissa parvikoot ovat olleet hyvin pieniä. Niissä joissa on ollut suurempia parvia, on kalojen käyttäytyminen ollut selvästi rauhallisempaa, eikä lattialle hyppimistä ole ilmennyt usein lainkaan. Kaikki akvaarioliikkeissä myytävät yksilöt ovat nykyään viljeltyjä.

Tyypillisiä tauteja & ongelmia:
Seeprakaloilla on usein geneettisiä poikkeamia esim. selkäranka saattaa olla sik-sak-muotoinen, mikä yhdistetään lähes poikkeuksetta kalatuberkuloosiin, seeprakalalla täm on kuitenkin yleensä perinnöllistä/geneettistä, eikä kalatauti. Epämuodostumat johtuvat lajin liiallisuuksiin viedystä jalostuksesta ja sisäsiittoisuudesta, akvaarioliikkeessä myytävät yksilöt eivät näin ollen ole välttämättä kestäviä kaloja, vaikka luonnossa tämä laji kestävä onkin. Epämuodostuneita yksilöitä ei pidä ostaa, eikä niitä saa päästää lisääntymään ja vaikeasti vammaiset yksilöt on syytä lopettaa. Jalostus on tehnyt ks. lajista heikon ja näin tämä laji saattaa laukaista akvaariossa muita lajeja herkemmin kalatauteja, joista kärsivät lopulta kaikki akvaarion lajit, sama pätee synnyttäviin hammaskarppeihin.

Ulkonäkö:
Seeprakalan kyljessä kulkee pyrstön ulkoreunasta kiduksiin asti 5 tasaista sinistä raitaa, jotka koostuvat pienistä pigmenteistä. Molemmilla sukupuolilla on viikset, jotka toimivat aistien jatkeena esim. maku- ja tuntoaisti. Lisääntymisikäiselle naaraalle ilmestyy putkilomallinen sukuelinpapilli eli nystyrä peräevän suuaukon etupuolelle, jonka avulla se sirottelee mätimunansa parittelun jälkeen, sukuelinpapilleja voi olla eri lajeissa myös koiraalla, mutta ne ovat eri malliset eri sukupuolten välillä. Vankeudessa seeprakala jää yleensä pienemmäksi kuin luonnossa, jossa seeprakalat kasvavat jopa yli 6 cm pituisiksi. Seeprakalojen suu on ylöspäin muodostunut ja myös vartalon muoto antaa ymmärtää, että kyseessä on pintakala ja kovassakin virtauksessa pärjäävä laji.

Luonnon olosuhteet:
Luonnossa seeprakala elää Intian riisipelloilla, puroissa, lammikoissa, joissa (esim. Shella-joki) ja ojissa veden virtauksen vaihdellessa nopeasta täysin seisovaan.

Seeprakala tieteen apuvälineenä:
Seeprakala on nykyään korvannut lääketieteessä monessa tapauksessa perinteiset laboratoriorotat ja -kanit, koska seeprakala on näitä nopeampi lisääntymään ja kasvamaan, mutta lisäksi seeprakalan poikaset ovat jo alkiovaiheessa ja synnyttyäänkin läpinäkyviä, mikä auttaa erottamaan geneettiset muutokset kalassa jo varhaisessa vaiheessa. Lisäksi lajilla on hyvä perimä, sen koko DNA-ketju tunnetaan jo ennestään hyvin. Seeprakala on myös selkärankainen, joten sen avulla saadaan hyvin nisäkkäisiinkin sovellettavaa/pätevää tietoa. Seeprakaloja kasvatetaan tutkimislaitoksissa, jossa niitä leikellään tutkimuksia varten, niihin istutetaan tauteja, erilaisia soluja ja niitä altistetaan erilaisille raisituksille (säteily, kemikaalit, taudit ym.), niiden sisäelimiä kuten aivoja säilötään pakastamalla Alzheimer ja Parkinsonin taudin tutkimista varten yms. Seeprakalaa on myös hyödynnetty syöpätutkimuksissa ja geenitekniikassa. Uskomattomin ominaisuus seeprakalassa on sen solujen uusiutumiskyky, se pystyy korjaamaan lähes tuhoutuneen sydämen tai kasvattamaan sen tilalle uuden, mutta tämä ei rajoitu pelkästään sydämmeen vaan päteen myös muihin elimiin, selkäytimeen, eri kudoksiin, verkkokalvoon jne.

Risteytyminen:
Danio suvun lajit saattavat pystyä risteytymään keskenään ja pahimmassa tapauksessa synnyttämään lisääntymiskykyisiä poikasia, joten niitä ei kannata pitää samassa akvaariossa. Lajin geenit voivat muuttua lähinnä vain huonompaan suuntaa risteymissä. On syytä pitää mielessä, että nykyiset akvaarioharrastuksessa käytetyt seeprakalat ovat jo valmiiksi pilalle jalostettuja.

Seeprakala on helppo ja aloittelijallekkin sopiva laji, kunhan parven koko on riittvän suuri, akvaario riittävän pitkä ja akvaariosta lyötyy kansilasit.

• Vesikerros: Pohja, keskivesi ja pinta (viihtyy erityisesti pinnan tuntumassa)
• Vedenvirtaus: Akvaariossa saa olla seeprakaloja varten kohtuullinen virtaus
• Koko: 6 cm
• Akvaarion koko: >85 l (pituutta tulisi olla >85 cm)
• Akvaarion sisustus: 
• Tumma pohjamateriaali (oli se sitten sora tai hiekka), tämä tekee seeprakloista värikkäämpiä ja rauhallisempia
• Paljon vapaata uimatilaa ja vesi saa virrata kohtuullisesti
• Akvaarion reunoilla pintaan asti ulottuvia kasveja tai pintakasveja
• Heihohko valaistus ks. lajille huomattavasti parempi kuin kirkas/tehokas
• Parvikoko: >10 kpl poikkeuksetta, mitä enemmän sitä parempi
• Seura: Tulee hyvin toimeen muiden lajien kanssa, tosin saattaa näyhkiä huntueväisiä kaloja
• Lämpötila: 18 - 25 °C (luonnossa yli 28 °C, mutta elää erittäin lyhyen elämän, liian kylmässä vedessä puhkeaa helposti kalatauteja ks. lajille)
• pH: 6 - 7.5
• GH: 5 - 19 dH°
• Elinikä: 3 - 5 v (vanhin tunnettu yksilö noin 5.5 v)
• Kotimaa: Intia, Bangladesh, (aiemmin luultu olevan lähtöisin laajemmalta alueelta: Pakistan, Nepal, Myanmar ym.)
• Vesityyppi: Kirkas, puhdas ja hapekas riittävän nopeasti virtaava vesi
• Muuta TÄRKEÄÄ!: Lajille ominaista valita yksi tietty lisääntymiskumppani, jonka jälkeen koko elinaikana ei yksikään toinen yksilö kelpaa lisääntymiseen. Parit syntyvät itsestään riittävän kookkaissa parvissa.
  
• Sukupuolierot: 
• Usein parvessa muita agressiivisesti "pomotteleva" yksilö onkin naaras, eikä koiras, kuten monen muun lajin kohdalla. Lähinnä parittelun yhteydessä koiraskin voi ajaa takaa naarasta
• Naaras on kauttaaltaan kooltaan suurempi ja pulleampi kuin koiras (koiras on hoikka) ja lisääntymisajankohtana pulskistuu entisestäänkin 
• Naaras on värittömämpi, se on sinertävien raitojen lisksi muuten lähes valkoinen, koiras puolestaan on kauttaaltaan värikäs ja sävyltään kullankeltainen, myös koiraan evät ovat silminnähden räikeän keltaiset ja kooltaan hieman naaraan eviä suuremmat
• Lisääntyminen:



Seeprakalan munia ja vastasyntyneitä poikasia.

• Kudettaminen poikkeuksellisen helppoa, mutta jos kutualtaassa ei tunnu tapahtuvan mitään on syytä koettaa vaihtaa naaraalle toinen koiras kutupariksi
• Proteiinipitoisen ruuan syöttäminen seeprakaloille edesauttaa kutuintoa tulevina päivinä
• Jotkut käyttävät kahta koirasta naaraan kanssa kutualtaassa ja jotkut pitävät naaraan ja koiraan erillään parista päivästä viikkoon tai pariin, minkä jälkeen kalojen pitäisi olla entistäkin kutuintoisempia
• varsinainen kuteminen tapahtuu yleensä aamulla ja kutemisen alkamista edesauttaa kutukippoon pääsevä auringonvalo, sekä kutualtaaseen voidaan myös lisätä edellisen päivän ja illan aikana hyvin pieni määrä kylmää vettä kerrallaan esim. Juomalasillinen, vaikkapa tunnin välein. 
• Seeprakala on mädinlevittäjä, joten kutuakvaariossa on syytä olla verkko niin lähellä pintaa, että seeprakalat pystyvät vielä kuitenkin vapaasti liikkumaan, mutta eivät pääse syömään omia mätimuniaan niiden tippuessa verkon läpi pohjaan. Toinen vaihtoehto on täyttää kutualtaan pohja marmorin kuulilla tai isolla soralla tai kauttaaltaan jollain suojaavalla kasvilla esim. jaavansammalella. Verkon päälläkin voi käyttää jotain kasvia esim. jaavansammal tai karvalehti, jonka päälle koiras ja naaras lopulta menevät kutemaan, ei kuitenkaan ole välttämätöntä
• Kun pohjalla näkyy mätimunia, niin aikuiset yksilöt siirretään takaisin akvaarioonsa. On kuitenkin mahdollista pitää kutupari kutualtaassa vielä jonkin aikaa, nimittäin tällöin kuteminen tapahtuu uudestaan parin kolmen päivän välein, tätä ei kuitenkaan pidä jatkaa pitkään, poikasia tulee jo yhdellä kutemisella useita satoja, eikä naarasta pitää rasittaa turhaan
• Poikaset ovat todella pieniä synnyttyään, joten ravinnoksi käy esim. likoeläimet ja jauheruuat ym. riittvän pienikokoinen poikasravinto (5 - 50 mikrometrin kokoluokkaa), mutta ennen ruokintaa on odotettava ruskuaispussien kulumista loppuun, kuten muillakin kalalajien poikasilla. Poikaset kasvavat todella nopeasti puhtaassa vedessä ja oikealla ravinnolla
• Seeprakala on hanakka syömään muidenkin kalojen mätimunia, joten tämän lajin ollessa seuraakvaariossa, on muiden lajien lähes mahdotonta lisääntyä
• Munia tulee yleensä kerrallaan useita satoja, usein puhutaan suuruusluokasta 300 - 500
• Hedelmöityneet munat tunnistaa siitä, että ne ovat läpinäkyvi lähes saman tien pudotessaan kohti akvaarion pohjaa
• Lisäksi jos kutupari pidetään kutualtaassa, niin kuteminen tapahtuu uudestaan parin kolmen päivän välein, tätä ei kuitenkaan pidä jatkaa pitkään, poikasia tulee jo yhdellä kutemisella useita satoja, eikä naarasta pitää rasittaa turhaan
• Poikaset kuoriutuvat 1 - 2 vuorokauden kuluttua kudusta
  

• Luonne & käyttäyttyminen:
• Erittäin vilkas, jatkuvasti liikkeessä ja käyttää akvaarion jokaisen sentinkin hyödykseen.
• Kiltti muita lajeja kohtaan, mutta saattaa näykkiä huntueväisten lajien eviä
• Parvessa yleensä yksi yksilö, joka määräilee muita silminnähden agressiivisesti
  

• Ravinto:
• Sekasyöjä, erittäin kaikkiruokainen ahmatti, jota täytyy varoa yliruokkimasta, koska ks. laji ei osaa säännöstellä syömistään samoin kuin esim. monet ahvenet
• Hiutaleet, tablettiruuat ja lähes kaikki mahdollinen akvaariokaloille tarkoitettu ravinto
• Hyönteiset, toukat ja äyriäiset, mutta elävän ravinnon on oltava riittävän pienikokoista
• Mätirosvo eli syö erittäin tehokkaasti muiden ja oman lajinsa mädin ja pienet poikaset