Kalatuberkuloosi (Mycobacteriosis) [Fish Tuberculosis]

Tauti tunnetaan myös nimillä kalatubi, tubi, Fish TB, Fish Tuberculosis, piscine tuberculosis, acid-fast disease, granuloma disease ja mycobacteriosis. Se on kautta koko akvaarioharrastuksen historian ollut kaikkein pelätyin kalatauti.

Taudin historia:

Bakteeri nimeltä M. balnei löydettiin kalasta ensimmäisen kerran jo vuonna 1926, mutta vasta 25-vuotta myöhemmin sen todistettiin voivan tarttua ihmiseenkin. Yleisimmin tämä tapahtui uimareissuilla joko luonnon vesissä tai uima-altaissa jalkoihin, käsiin tai keskivartaloon, mutta myös akvaristeilla tartuntana kädessä oleviin haavoihin.

Kalatuberkuloosin aiheuttajat - mycobacterium suvun bakteerit:

Yleistä: Mycobacteriaceae heimon ja mycobacterium suvun nimen alkuosa myco- tarkoittaa sanaa fungus eli sieni, joka viittaa tapaan jolla nämä 1 - 10 µm kokoiset bakteerit lisääntyvät. Suurin osa näistä bakteereista muodostaa pigmentittömiä eli värittömiä bakteeripesäkkeitä pimeässä kasvaessaan ja pigmentillisiä kun altistuvat valolle ja pääsevät jakaantumaan. Bakteerit ovat monimuotoisia sauvabakteereita ja tutuimmat bakteerit näyttävätkin suurennoksessa, esim. mikroskoopilla katsottuna, sauvan muotoisilta yksinkertaisilta pötköiltä (esim. M. marinum). Kalatuberkuloosia pystyvät aiheuttamaan monet mycobacterium suvun lajit, kuten M. chelonae, M. diernhoferi, M. gordonae, M. terrae, M. triviale, M. celatum, M. flavescens, M. kansasii ,M. intracellulare, M. fortuitum ja M. marinum. Kuitenkin kaksi näistä ovat yleisimmät aiheuttajat M. fortuitum ja M. marinum, kolmanneksi yleisimmän ollessa M. chelonae. Edellä mainituista puhuttiin ennen vain M. marinum lajista, joka onkin yleisin ja yksi helpoimmin tarttuvista ja kalan sisällä sitkeimmin selviävistä lajeista. Myös ihmiseen tarttuneet kalatuberkuloosibakteerit ovat yleensä tätä lajia. Mycobacteria bakteerit ovat periaatteessa gram-positiivisia, mutta käytännössä eivät kuitenkaan ole, koska eivät käyttäydy siten ja gram-värjäys ei toimi suvun bakteereihin.

Näillä eri bakteerilajeilla on hieman erilaisia olosuhteita joissa ne selviävät ja koska lajeja on valtavasti, niin kaikista niistä eroon pääseminen on miltei mahdotonta, ne selviävät melko viileissä ja kuumissa oloissa, sekä happamassa ja emäksisessä (suojakuoren avulla voimakkaat hapot ja emäkset, eivätkä hapettimet niihin tehoa). Ne selviävät myös pienissä ja suurissa happipitoisuuksissa, sekä suolaisessa ja makeassa vedessä.

Bakteerit vs. kalan immunijärjestelmä: Mycobacteria suvun bakteereista ainakin M. marinum bakteerit onnistuvat useimmiten välttämään joutumista makrofagien (= syöjäsolu, joka tuhoaa elimistöön tunkeutuneet sinne kuulumattomat mikrobit ja vieraat solut) eristämiksi ja lopulta sulatetuiksi kuoliaaksi, ohittaen näin kalan immuunijärjestelmän. Ne käyttävät soluissa esiintyviä aktiineja hyväkseen liikkuessaan solusta toiseen tai paetessaan erityksistä makrofagin sisältä.

Kasvunopeus: Vaikka kalatuberkuloosibakteereita pidetään hidaskasvuisena, niin esim. marinum bakteeri kehittyy noin 5 kertaa nopeammin (4 h:ssa) kuin ihmisillä tavattava kuivanmaan M. tuberculosis (bakteereista yleisesti puhuttaessa tämäkin on erittäin hidasta). Nopeimmat kalatuberkuloosin aiheuttajat voivat kaksinkertaistaa määränsä muutamassa päivässä, kun hitaimmilla kuluu tähän vähintään viikkoja.

Kalatuberkuloosin yleisyys:

Kalatuberkuloosi on yksi yleisimmistä kalataudeista ellei jopa yleisin, jota akvaariokaloissa tavataan. Monissa akvaarioissa se ei vain puhkea koskaan tai anna mitään ulkoisia merkkejä itsestään. Toisinaan taas ongelmien ilmetessä epäillään syyksi jotain toista tautia tai vitamiinien puutostiloja (niitäkin voi ilmetä, mutta tuberkuloosi voi olla niidenkin aiheuttaja). Taudin yleisyys johtuu siitä, että bakteeri pystyy tieteellistenkin tutkimusten mukaan kulkemaan rapujen, kotiloiden, kasvien, haavien, veden ja akvaariotekniikan mukana altaasta toiseen. Näin ollen riittää että yhdessäkin akvaarioliikkeessä on ollut yhdenkin kerran mycobacterium bakteereita, koska ne leviävät lopulta haavien ja käsien mukana kaikkiin altaisiin ja kaikille asiakkaille. Yksityisiltä asiakkailta ne puolestaan leviävät lopulta toisille harrastajille ja osittain takaisin akvaarioliikkeisiin. Joidenkin tutkimusten mukaan luonnon kalalajeista on löydetty suurimmillaan jopa 80% kaloista jotain kalatuberkuloosia aiheuttavaa bakteeria, onneksi kuitenkin monet tutkimustulokset taas kertovat huomattavasti pienemmistäkin esiintymistä. Italiassa tehdyissä tutkimuksissa 46.8%:ssa akvaariokaloja löydettiin kalatuberkuloosia ja maahantuoduista akvaariokaloista 29.9%:ssa. Näissä testeissä tavattiin 8 eri kalatuberkuloosi bakteeri lajia. Yleisesti ottaen lämpöisen veden kaloissa bakteeria tavataan useammin, kuin kylmän veden kaloissa.

Kalojen tutkiminen ja taudin tunnistaminen:

Bakteerikertymiä kuolleessa kalassa.

Kotitekoiset keinot: Joskus kuollutta kalaa avatessa tulee heti vastaan valkoisia tai harmahtavia pyöreitä muodostelmia, jotka ovat granuloomia eli tulehdussolukertymiä. Tämä ei luonnollisestikkaan ole varma todiste kalatuberkuloosista, mutta antaa kunnon syyn epäilyyn. Bakteereita voi myös yrittää tunnistaa suoraan mikroskoopilla ja verrata löydöksiä esim. internetistä ilmaiseksi löytyviin kuviin.
Tutkittavat kohteet: Tutkittavia kohteita ovat maksa, munuainen, suolisto ja iho haavaisista kohdista, mutta myös sydän ja perna. Bakteerien tunnistaminen viljelemällä on vaikeaa, koska bakteerin viljely eli kasvunopeus on hidasta ja suvun jotkut lajit jopa usein kuolevat ja viljely menee pieleen.

Laitosten tekemät tutkimukset: Näiden haponkestävien bakteerien soluseinät sisältävät paljon mycolihappoja, jotka vastustavat värjäyksen avulla saatavaa värimuutosta perinteisin menetelmin, esim. Gram-värjäyksessä (ongelmia sekä positiivisessa, että negatiivisessa värjäyksessä). Tämän vuoksi eniten käytetäänkin Ziehl-Neelsen värjäystä, jossa bakteerit värjätään kirkkaan punaiseksi ja viljelmää katsotaan mikroskoopilla sinistä pintaa vasten, jolloin bakteerit erottuvat punertavina (violetteinä tai vaaleanpunaisina). Bakteeripesäkkeet näyttävät pimeässä värittömiltä (valkeilta), mutta valossa jotkin lajit muuttuvat kellertäviksi. Viljelyn idätys kestää noin 1 - 3 viikkoa 30 - 33°C lämpötilassa, mikä on ideaalilämpötila ks. bakteerille. Yleisesti ottaen tautia aiheuttaville lajeille ihannelämpötila on 25 - 35°C. Pitkäaikainen oleskelu huomattavasto alle 18-20°C lämpötiloissa tekee lopulta useiden lajien elämästä mahdotonta, mutta nämäkin bakteerit selviävät kylmissä oloissa kuukausia.

Yleisesti käytet tutkimusmuodot:

• Mikroskoopilla jossa bakteereita värjätään ja käytetään erivärisiä taustoja.
• PCR (DNA polymeraasi ketjureaktio) menetelmällä eli DNA:n vahvistus ja kloonausmenetelmällä, jossa 65-KDa proteiinista kaivetaan esiin lajin tunnistusta auttava geneettinen koodi
• BACTEC teknologia, jossa bakteerin laji saadaan selville verinäytteestä

Kalatuberkuloosi ihmisellä:

Lämpötilat: Kalat ovat vaihtolämpöisiä eli niiden ruumiinlämpö muuttuu vedenlämpötilan mukaan (kalan ruumiinlämpö on paljon nisäkkäiden esim. ihmisen ruumiinlämpöä pienempi), näin bakteeri pystyy lisääntymään ja aiheuttamaan tuhoa kalan sisäelimissäkin. Ihmisen ruumiinlämpö puolestaan on liikaa useille mycobacterium lajeista, eikä ihmisillä olekkaan koskaan todettu sisäisiä tartuntoja, joissa olisi löydetty kaloissa esiintyviä mycobacterium lajeja. Esim. M. Marinum bakteerin kasvu pysähtyy noin 37°C, joten se ei säily hengissä tai ei ainakaan pysty jakaantumaan tai leviämään ihmisen sisällä, eikä siten aiheuta vaaraa, vaikka akvaristi olisikin saanut lappoimuria käynnistäessään imaisemalla akvaariovettä suuhunsa.

Tartunnan saaminen: Kalatuberkuloosi saattaa myös tarttua ihmiseen esim. käsissä sijaitsevien avohaavojen kautta, mutta tartunta on terveelle ihmiselle hyvin epätodennäköinen ja tartunnan saaneet ihmiset ovat usein hyvin iäkkäitä tai immuniteetti on henkilöllä heikko esim. AIDS. Monille akvaristeille, joilla on käsissään ollut pieniä haavaumia ja akvaariossa on ollut todistettavasti kalatuberkuloosi, ei tartuntaa ole tapahtunut, vaikka akvaariovettä on käsitelty paljain käsin kuukausienkin ajan. Ihmiseen haavan kautta tarttunut kalatuberkuloosi näkyy siten, että kädessä oleva haava ei parane lainkaan, muuttuu violetiksi, turpoaa ja mätii näyttäen lopulta räjähtäneeltä. Käsissä voi myös ilmetä kookkaita nyppylöitä tai pyöreähköjä värimuunnoksia ihossa, ilman ihon rakenteen muutoksia. Selvää avohaavaa ei ole pakko olla tartunnan olemassa olemisen kannalta. Kun ihmisessä tai kalassa nähdään ulkoisesti olevan oireita, niin tartunta on tapahtunut ja ehtinyt itää jo 2 - 4 viikkoa. Tällöin se on jo yli 10 mm kokoinen. Useimmiten ihmisen oma immuniteetti tuhoaa ja pysäyttää bakteerin etenemisen.
Taudin toteaminen: Tauti todetaan ottamalla koepala mahdollisesta tartunta kohteesta, joka on usein pahasti mätivä ja parantumaton haava, joka on muuttnut väriltään violetiksi. Huom! Ellei potilas itse kerro kalatuberkuloosiepäilyistä lääkärille, niin voi olla, että koko kalatuberkuloosi tartunta vaihtoehtoa ei edes osata epäillä.
Hoitomuodot: Ihmiseltä tauti yritetään poistaa ensimmäisenä keinona useiden eri antibioottien ristiin käytöllä ja parantuminen vie minimissään 3 kk, mutta todennäköisemmin reilusti yli 6 kk. Tänä aikana itse hoito, sekä tauti, voivat heikentää potilaan oloa entisestään. Pahimmissa tapauksissa voidaan esim. sormi joutua amputoimaan, mutta usein pelkkä saastuneen kudoksen poistaminen leikkauksilla riittää. Parhaassa tapauksessa taudista ei seuraa mitään vaan ihmisen immuunijärjestelmä hoitaa itse tartunnan pois.
Taudista aiheutuvat vammat: Vakavimmat pitkäaikaisvaikutukset kalatuberkuloosista ihmiselle ovat: jännetupen tulehdus, niveltulehdus, luumätä, immuniteetin heikkeneminen ja jonkin ruumiinosan esim. sormen menettäminen kokonaan. Ks. bakteerit pystyvät tuhoamaan ihon ja lihan lisäksi myös, luuta, rustoja ja jänteitä.  Miljoonat ihmiset ympäri maailman kantavat muutenkin tietämättään tavallista kuivanmaan tuberkuloosia, eikä siihenkään ole enään nykyään kunnolla tehoavia antibiootteja olemassakaan.

Kalan lähettäminen tutkittavaksi:

Suomessa maksua vastaan näitä tutkimuksia tekee ainakin Evira. Heille lähetettävän kalan täytyy olla kuitenkin elossa, mutta silti selvästi oireileva, näin ollen itse kalojen pakkaaminen, valitseminen ja hengissä perille saaminen tulee kalliiksi. Nykyinen EU-lainsäädäntö liittyen eläinten kuljetukseen on yksi lähettämistä vaikeuttavista tekijöistä. Tämän lisäksi tutkimuslaitokset maailman laajuisesti pitävät akvaariokalojen tutkimista "lapsenmielisenä puuhasteluna", koska siitä saatava maksu on pieni, samoin kuin hyöty heidän näkökulmastaan, kun taas akvaristin maksettavaksi jäävä lasku on niin suuri, että yhden kalan tutkimisella ostaisi akvaarion täyteen uusia kaloja. Kansantaloudellinen merkitys ei ole sitä luokkaa, että tutkimuslaitokset viitsisivät ottaa minkään lemmikkieläinten tutkimisen tosissaan, ellei sitten tauti ole tappavan vaarallinen ja helposti ihmisiin tai tuotanto eläimiin leviävä.

Hoitomuodot:

Väärä tapa hoitaa tautia: Ulkomailla käytetään valitettavasti vielä tänäpäivänäkin erittäin kalliita antibiootteja ja muita lääkkeitä kalojen hoitamiseen esim. kanamycin, neomycin ja isoniazid (muita lääkkeitä: minocycline, erythromycin, clarithromycin, doxycycline, trimethoprim-sulfamethoxazole, ciprofloxacin, ethambutol ja rifampicin). Mikään näistä lääkintämuodoista ei kuitenkaan tapa 100% kaikkia bakteereita ja lopputuloksena on todennäköisimmin bakteerien vastustuskyvyn parantuminen antibiootteja vastaan. On erittäin vaarallista, jos akvaristi luo tahallaan lähes kuolemattomia bakteereita ja sitten saakin lopulta tartunnan itseensä. Onneksi kuitenkaan suuri osa suvun bakteereista eivät ole tutkimuksissa osoittaneet luoneensa vastustuskykyä antibiooteille. Toinen huono puoli monissa lääkkeissä on niiden haittavaikutukset esim. maksan toimintahäiriöt ja keskushermoston toiminnan ongelmat.

Oikea tapa hoitaa tautia: 

• Kuolleet kalat poistetaan välittömästi akvaariosta, kun sellaisia havaitaan (kuolleesta kalasta taudin leviäminen tapahtuu huomattavasti nopeammin kuin elävästä)
• Sairaaat yksilöt eristetään akvaariosta tai lopetetaan
• Uusia kaloja ei akvaarioon tuoda ennenkuin tilanne on muuttunut vakaaksi ja pysynyt jo pidempään vakaana
• Hankitaan tai otetaan käyttöön riittävän tehokas UVC-strerilaattori (kaikissa ei todellakaan riitä teho mycobacterium bakteerien tappamiseen), jos sellaiseen on varaa
• Akvaario pidetään puhtaana ja etenkin pohjaliete on saatava lapottua pois (= pohjaliete toimii M. bakteerien kasvualustana myös luonnossa)
• Ruoki kaloja vähemmän kerrallaan ja useammin, runsaasti proteiinia ja C-vitamiiniä sisältävillä ruuilla (= pitävät vastustuskykyä yllä). Erityisen tärkeää on lisätä kalojen ravintoon normaalia suurempina pitoisuuksina B6-vitamiinia, joka auttaa kalatuberkuloosissa, jonka yleisin oire on mutkalle mennyt selkäranka. B6-vitamiinin puute puolestaan liittyy monien eläin tutkimusten mukaan selkärangan epämuodostumien syntymiseen silloinkin, kun asialla ei ole mitään tekemistä bakteerien tai kalatautien kanssa. Näin ollen B6-vitamiinia lisätään kalatuberkuloosin aiheuttamaan puutostilaan
• Käytä ruokinnassa valkosipulia, joko tekemällä kotitekoisia kalanruokia (esim. räkmix) ja lisäämällä sitä niihin tai liottamalla tuoreesta valkosipulista tehdyssä nesteessä valmisruokia jonkin aikaa. Älä keitä valkosipulia tai sen hyödyt katoavat! Valkosipulissa on muunmuassa 1% allisiinia C₆H₁₀OS₂ ja sen on tutkittu tuhoavan tuberkuloosi bakteereita, pysäyttävän syöpäsolujen jakaantumisen ja tappavan sisäloisia suolistossa. Asiliini kuitenkin hajoaa ajanmittaan, viimeistään vuorokaudessa, hyödyttömiksi sivutuotteiksi, joten uusi valkosipuliliemi on tehtävä uudestaan päivittäin tuoreista valkosipuleista. Valkosipuli myös parantaa ruokahalua, joka tahtoo kadota kaloilta taudin puhjetessa. Yliannostuksen vaaraa ei ihan helposti tule
• Käytä varmuuden vuoksi pitkävartisia suojahansikkaita akvaarion hoitamisessa

Akvaarion ja välineiden desinfiointi:

Kalatuberkuloosin bakteereilla on paksu suojakuori ja lähes täydellinen vastustuskyky, joten suurin osa myrkyistä, valkaisu-, desinfiointi- tai pesuaineista eivät niihin tehoa. Myöskin UVC-strerilisaattoreilta vaaditaan huomattavasti suurempaa tehoa bakteerin kuoren läpäisyyn, kuin normaali käytössä. Akvaario ja laitteet on syytä pestä pesuaineilla, desinfioida ja huuhdella. Desinfiointiin voi kokeilla esim. kalsiumhypokloriittia erittäin suurina pitoisuuksina (Huom! kloori ei kuitenkaan ole kovin tehokas missään olomuodossa kalatuberkuloosiin), mutta millä akvaariovälineitä ikinä lähteekin käsittelemään niin lopuksi kohde olisi hyvä huuhdella kiehuvalla vedellä (höyrypesuri tai riittävän iso määrä kiehuvaa vettä, joka ei jäähdy liian nopeasti), jos vain puhdistettava kohde sen kestää. Lämpö nimitäin on se tekijä joka tappaa kaikki suvun bakteerit täydellä varmuudella, silloinkin kun kaikkein rajuimmatkaan myrkyt eivät tepsi. Pienin tarvittava lämpötila eri mycobacterium lajien tappamiseen on suuruusluokaltaan jotain 60 - 76°C väliltä, altistusajan ollessa hyvinkin lyhyistä jaksoista aina puoleen tuntiin. Jo 50°C pitäisi riittää jokaisen kaloissa esiintyvän lajin passivointiin eli bakteeri ei pysty tekemään mitään esim. lisääntymään. Jos jotain välinettä ei pystytä huolellisesti puhdistamaan, niin on helpompi hävittää se (juurakot, kasvit ym. huokoinen). Huom! Jos akvaario on tehty tavallisesta float-lasista niin se kestää maksimissaan 55°C äkillisiä lämpötila muutoksia, jos lämpötilat muuttuvat paljon niin lasin hajoaminen saattaa tapahtua joko pitkällä viiveellä tai välittömästi.

Merkkejä taudin puhkemisesta – tyypillisimmät oireet:

Kalatuberkuloosin aiheuttamat oireet ovat hyvin monimuotoisia ja niistä on vaikea tunnistaa, että kyseessä olisi juuri tämä tauti. Tauti hämää akvaristia muun muassa aiheuttamalla sisäelimien vajaatoimintaa ja vitamiinien ym. ravinteiden puutosta, se myös heikentää kalaa yleisesti, mahdollistaen monien muidenkin tautien pääsemisen kalaan käsiksi. Kuitenkin edelleen yleisin merkki kalatuberkuloosista on sik-sak-mutkalle mennyt selkäranka ja lukuisten eri tautien oireiden ilmestyminen samanaikaisesti, niin ettei kala tunnu parantuvan, vaikka sitä lääkittäisiin kaikkien oireiden mukaisesti. Ensimmäisinä oireina ovat pernan ja maksan epänormaali kasvu, myöhemmin kulumat suomuissa ja ihossa, joihin ilmestyy hiljalleen haavaumia. Passiivisuus ja laihuus ruokahaluttomuuden vuoksi puolestaan tapahtuvat jo selvästi myöhäisemmässä vaiheessa.

• Kiero selkäranka on kaikkein yleisin oireista (mutta voi johtua muistakin taudeista ja syistä)
• Nopeasti tapahtuvat massakuolemat (- "" -)
• Lommollaan oleva vatsa ja ruokahalun puute myös yleinen oire (- "" -)
• Suomujen irtoilu ja/tai pöhöttyminen (- "" -)
• Päästä ulos pullottavat silmät (- "" -)
• Värien haalistuminen (- "" -)
• Passiiviseksi, jopa uneliaaksi muuttunut käytös (- "" -)
• Oleilu pinnan tuntumassa happea haukkomassa (- "" -)   
• Oleilu pohjan tuntumassa (- "" -)
• Kalojen lisääntymiskyky katoaa naarailta (bakteereita munasarjassa)
• Kalan pullistuminen (esim. bakteerien aiheuttama maksan rasvoittuminen) (- "" -) 

Taudin yleisimmät kantajat:

Yleistä: Tietyt kalat kantavat tautia muita useammin ja tämän on jopa epäilty olevan geneettistä. Syitä on joka tapauksessa paljon. Esim. siksi, että ovat lämpöisemmiltä seuduilta kotoisin ja toisaalta myös siksi, että nämä lajit joutuvat akvaristeilla ja akvaarioliikkeissä olemaan yleensä huonommissa oloissa kuin muut lajit. Esim. taistelukaloja pidetään akvaarioliikkeissä liian kylmissä ja liian pienissä likaista vettä sisältävissä hillopurkeissa, omien ulosteidensa seassa puolikuolleina. Kovan-emäksisen veden lajeja, kuten miljoonakaloja pidetään pehmeissä-happamissa vesissä, jolloin osmoosi tuhoaa kalan immuunijärjestelmän. Monet helposti tartunnan saavat lajit puolestaan ovat pilalle jalostettuja ja täten yleisesti ottaen heikkoja. Neontetroja taas pidetään akvaarioliikkeissä aivan liian ahtaasti, jolloin ne stresaantuvat ja monet yksilöt jäävät järkyttävän suurissa parvissa muutenkin niukasta ruokinnasta paitsi, joten myös immunitettiä ylläpitävät ravinteet jäävät vähille. Kylmien vesien kalalajeissa kalatuberkuloosi onkin hieman harvinaisempi, ainakin useimpien suvun bakteerien osalta.

Tyypillisimmät kantajat: Tyypillisimmät lajit, jotka tautia kantavat ovat vaanijakalat, lehtikalat, sateenkaarikalat, kiekkokalat, neontetrat, synnyttävät hammaskarpit (kuten miljoonakala), kirjoahvenet ja labyrinttikalat (esim. taistelukala ja rihmakalat). Edellä mainituista monien eri tahojen mielestä miljoonakalat, sateenkaarikalat ja taistelukalat olisivat kaikkein yleisimmät kantajat. Mikään laji ei tosin ole taudilta turvassa.

Tutkimustuloksia siitä, mistä bakteereja on löydetty: Kalatuberkuloosia aiheuttavia bakteereita on löydetty bakteeriviljelyiden ja muiden menetelmien avulla muunmuassa levästä, lietteestä suodattimissa ja altaan pohjalla, kotiloista, juurakoista, äyriäisistä, sammalista, kasvien juurista ja -lehdistä, sekä pohjahiekasta. Myös vesieläinlajit, kuten kääpiökynsisammakot ja tuliliskot voivat kantaa tautia mukanaan, vaikka eivät itse taudista kärsisikkään.

Naaraskalat voivat myös kantaa taudin aiheuttajia munasarjassaan, jolloin mahdollisesti hedelmöittymään ja kuoriutumaan pääsevät mätimunat antavat tartunnan poikasille jo heti syntyessään.

Ennalta ehkäisevät toimenpiteet:

• Pidä uusia kaloja, kotiloita ja rapuja aina karanteenialtaassa vähintään 3 – 4 viikkoa
• Käytä karanteenissa vähintään I-tason strerilointiin kykenevää UVC-suodatusta, heti ensimmäisestä karanteenipäivästä lähtien 
• Pidä muutaman päivän paasto ennen kalojen siirtämistä karanteenista pääakvaarioon, ettei ulosteessa tule heti bakteereita mukana (kalat tapaavat valitettavasti näykkiä ja maistella ulosteita toisinaan)
• Pidä karanteeniallas ja pääakvaario puhtaana ja vesiarvot vakaana
• Käytä jo karanteenialtaassa valkosipulia ruokinnassa