Omenakotilo (Pomacea diffusa)

Eri värisiä omenakotiloita odottamassa uuteen akvaarioon pääsyä.

Omenakotilo on makeanveden kotiloista kookkaimpia ja laji tunnetaan paremmin vanhalla tieteellisellä nimellään Pomacea bridgesii, mutta myös englanninkielisillä nimillä Mystery Snail, Apple Snail ja Golden Apple Snail. Luonnossa sitä pidetään joissain maissa haittaeläimenä, koska se pystyy kantamaan lukuisia eri sairauksia, jotka eivät itse omenakotiloon vaikuta. Tauteja ja niitä kantavia kotiloita kuitenkin esiintyy vain köyhissä maissa esim. aasiassa, eikä akvaarioliikkeissä myytävissä yksilöissä. Toisaalta omenakotiloita käytetään monissa aasian maissa myös ravinnoksi, jonka vuoksi ne valitettavasti tapetaan keittämällä elävältä

Ravinto:

Hampaat esillä piilevää syödessä..

Notkea vanhus ja plecotabs.

Omenakotilo on todella moniruokainen otus, se syö lähes kaikkea mahdollista: levää, kasveja, kuolleita kaloja ym., mutta suurimman osan akvaariokasveista se jättää rauhaan. Omenakotilolla on myös hampaat (kts. oikea kuva), sekä raspimainen karhea kieli, joiden avulla se pystyy syömään hyvinkin kovaa ja sitkeää ravintoa ja leväkin irtoaa niiden avulla akvaarion laseista helposti. Omenakotiloita tulee helposti ruokittua liian vähän, koska kalat ja ravut tulevat yleisesti ottaen hyvin pienellä ruokamäärällä toimeen, mutta omenakotilot tarvitsevat näihin verrattuna enemmän ravintoa. Hyviä kalkin lähteitä omenakotiloa varten ovat seepiansuomu (eräänlaisen mustekalan kelluntaelin), kananmunan kuoret (kuoret keitetty ja sisäpuolella oleva kalvo poistettu), kaloille tarkoitettu lomaruoka, askartelukipsi jolla vesi on kovettu ja jotkin vihannekset jotka sisältävät runsaasti kalkkia esim. pinaatti, salaatit ja parsakaali.

Omenakotilot pystyvät keräämään pinnasta ravintoa myös talteen myöhempää ruokailua varten esim. kalojen hiutaleruokaa. Se muodostaa jalastaan kourun ja kerää ruokaa sinne, mutta voi samanaikaisesti myös syödä suuhunsa osan hiutaleista. Omenakotilo käyttää muutenkin jalkaansa erittäin näppärästi, se voi pitää ruokaa jalkansa taivutetun poimun välissä paikoillaan samalla kun se syö (kts. vasen kuva), kuten vastaavasti ihminen pitää ravintoa käsissään tai haarukassa.

Valaisu:

Omenakotilot ovat yö- ja hämäräaktiivisia, joten akvaariossakin saisi olla hämäräriä paikkoja ja jopa piiloja omenakotiloille esim. kookosluolat ym. Ympärivuorokauden kestävissä täysin valottomissa olosuhteissa omenakotiloiden kasvaminen kuitenkin hidastuu merkittävästi.

Omenakotilon kuori:

Omenakotilon kuori on kalkkia ja kalkki sulaa happamassa, näin ollen veden tulisi olla aina vähintäänkin neutraalin tuntumassa, mutta mielellään emäksistä. Veden kokonaiskovuus puolestaan ei saisi olla paljoa alle 5 dGH, koska omenakotilo kasvaa nuppineulanpään kokoisesta poikasesta pienen lapsin nyrkin kokoiseksi ja tällöin kalkkia tarvitaan paljo kuoren rakentamiseen, mutta myös jo olemassa olevan kuoren ylläpitoon. Kun kalkkia on saatavilla niin pienet lohkeamat kuoressa paranevat jopa vuorokaudessa tai kahdessa (selvästi pidempi parantumisaika viestittää siitä, että kaikki ei ole kunnossa esim. veden kalkkipitoisuus, ravinto tai lämpötila ovat väärin). Suuremmat halkeamat ja lohkeamat kuitenkin aiheuttavat omenakotilolle kuoleman ja se saattaa jopa joutua elävältä syödyksi lajikumppanien toimesta. Omenakotilo ei yksinkertaisesti pysy elossa ilman kuortaan.

Yhteensopivuus kalojen kanssa:

Omenakotilolla on todella pitkät tuntosarvet päässään ja ja toiset suupielissään, ja nämä houkuttelevat monia kaloja näykkimään herkkiä tuntosarvia, joten kalat joita omenakotilon seuraksi aikoo hankkia, tulee valita todella tarkkaan. Esim. taistelukala ja monet muut ahven lajit, miljoonakala, miekkapyrstö, nuoliaiset, pallokala ja petokotilo eivät sovi lainkaan samaan akvaarioon. Osa edellä mainituista tulee omenakotilon kanssa toimeen tietyin ehdoin tietyissä oloissa, mutta lähes aina ovat huono yhdistelmä. Poikki näykityt tuntosarvet kasvavat yleensä takaisin, mutta tarpetonta kärsimystä ei pidä aiheuttaa, nimittäin omekotiloilla on aivojen virkaa hoitava hermokeskus ja paremman tiedon puuttessa on syytä olettaa, että omenakotilo tuntee kipua ainakin jossain muodossa, vaikka se ei olisi juuri täsmälleen samankaltaista kuin ihmisillä. Myöskin suuret ravut ovat vaarallinen yhdistelmä omenakotilon kanssa esim. siniravu tai punarapu saattaa yrittää kaivaa omenakotilon jalkaa eli lihaosaa kuoren sisältä välipalakseen.

Luonne:

Omenakotilo itse on kiltti kaikkia muita akvaarion otuksia kohtaan, mutta jos omenakotiloita on liikaa akvaariossa, niin ennenpitkään akvaariovesi muuttuu limaiseksi ja haisevaksi ja kaloilla alkaa ilmetä vesipöhön ja muiden sisäisten tulehdusten kaltaisia oireita, joten omenakotilota ei ole syytä pitää kuin muutama sataa litraa kohden, jos akvaariossa on mitään muita asukkaita omenakotilon lisäksi. Omenakotilot ulostavat useammin ja enemmän kerrallaan, verrattuna lähes mihin tahansa toiseen akvaariossa pidettävään eläinlajiin, monien kotilolajien tavoin. Tämä viestittää siitä, että ihan kaikki omenakotilon syömä ravinto ei ole niille ihanteellista ja suuri osa ravinnosta jää imeytymättä ruuansulatuksessa. Omenkotilo syö kyllä todistetusti elävältäkin (kaikkein sairaimpia) kaloja, mutta tällöin kala on jo ollut niin huonosssa kunnossa, että sen liikkuminenkin on jo ollut erittäin vaivalloista ja kala on todennäköisemmin maannut tai oleillut pohjalla.

Puollustautuminen & hengissäselviytyminen:

Omenakotilolla on monta tapaa puollustautua, mutta ei mitään keinoa hyökätä. Vedenpinnan tuntumassa se voi  mennä kuorensa sisään ja pudottautua nopeasti "pommina" pohjalle. Pohjalla hyökkäyksen sattuessa se voi kaivautua pohja-ainekseen tai pysyä kuorensa sisällä eräänlainen ovi tai paremminkin läppä eli operculum vedettynä kuoren avoimen oviaukon eteen. Jatkuvien hyökkäysten sattuessa omenakotilo kuitenkin parhaillaankin nääntyy ennenpitkään kuoliaaksi kuorensa sisään. Munat puolestaan ovat väriltäänkin punertavia (vaalean punaisia), mikä ilmaisee luonnossa muille eläimille vaaraa tai myrkyllisyyttä. Munat sisältävät hermostomyrkkyä ja aineita, jotka estävät munia sulamasta niiden syömistä yrittävien eläinten ruuansulatus elimistössä, joten syöty munarypäs saattaa hyvinkin ulosteen mukana poistuessaan sisältää eläviä kuoriutumaan kykeneviä poikasia. Munien sisältämä hermostomyrkky riittää lamaannuttamaan hiiren kokoisen nisäkkään.

Aistit:

Omenakotilolla on silmät ja näköaisti, mutta se näkee kaiken mustavalkoisena tai paremminkin harmaan eri sävyinä ja sen näkö on todella epätarkka. Näköaisti soveltuu paremminkin varjojen, liikkeiden ja lähestyvien kohteiden suurpiirteiseen tunnistamiseen, kuin yksityiskohtien havaitsemiseen.

Hengitys:

Omenakotilolla on sekä kidukset, että keuhkot joten se voi oleilla useiden tuntien ajan poissa akvaariosta, joten kansilasien käyttäminen on suositeltavaa. Teoriassa omenakotilo voisi olla jopa päivän tai pari vedestä pois olettaen, että se ei pääsisi kuivamaan. Omenakotilo hengittelee yleensä mielummin kidusten kautta, joten omenekotilon nouseminen pintaan ja siellä oleilu pitkiä aikoja saattaa viestittää happipulasta akvaariossa. Omenakotilo pystyy halutessaan pumppaamaan hengitystorvellaan itsensä täyteen ilmaa pinnan tuntumassa ja leijumaan vedessä virtauksen mukana ja haluamallaan hetkellä se pystyy vapauttamaan ilmaa ja putoamaan hallitusti akvaarion pohjalle.

Poikasten kuoriutuminen ja veteen putoaminen.

Lisääntyminen:

Omenakotilo on yksineuvoinen joten tarvitaan uros ja naaras. Omenakotiloiden sukupuolielin on omenakotilosta katsottuna oikealla puolella, kun taas hengitystorvi on vasemmalla puolella eli akvaristin katsellessa akvaariolasissa kiipeilevää omenakotiloa näkyy sukupuolielin vasemmalla. Uroksen sukupuolielin ei yleensä ole näkyvillä, mutta esim. parittelun jälkeen se saattaa jäädä näkyville roikkumaan. Omenakotiloiden tiedetään joissain harvinaisissa tapauksissa jopa vaihtaneen sukupuolta. Naaras pystyy varastoimaan siemennestettä sisällään pitkiäkin aikoja, joten ei pidä ihmetellä, jos akvaariossa, jossa ei ole uros omenakotiloita, naaraas tekeekin yhtäkkiä munaryppään. Lisää yksityiskohtaisempaa tietoa lisääntymisestä alempana. Parittelu tapahtuu normaalisti veden alla ja naaras pystyy liikkumaan parittelun aikanakin normaalisti ympäri akvaariota.

Taudit:

Omenakotiloihin eivät kalataudit yleensä pure, mutta ne saattavat toimia tauteja aiheuttavien parasiittien kantajina/isäntinä, jolloin terveen näköinen omenakotilo voi tuoda kalatauteja akvaarioon. Luonnosta itse poimituissa omenakotiloissa voi teoriassa tulla mukana jopa ihmisille vaarallisia tauteja, jotka ovat peräisin nisäkkäistä esim. rottien kantama "keuhkomato" eli suolinkainen (Angiostrongylus cantonensis). Kyseinen loiseliö saattaa aiheuttaa ihmiselle kuumeen, pysyviä hermosto ja aivovaurioita, mutta kaikkein pahimmillaan myös kuoleman (todennäköisempää köyhissä aasian maissa, joissa terveydenhuolto ja hygieenia ovat pielessä ja jossa näitä omenakotilon kantamia taudinaiheuttajia tavataan), muita mahdollisia kotilon kantamia ihmisellekkin haitallisia loiseläimiä ovat verimato(= imumato) (Schistosoma spp.) ja ihmisen ruuansulatuskanavista löytyvät suolistoloiset (Echinostoma ilocanum). Akvaariomarkkinoilla olevissa yksilöissä omena- tai muissakaan kotilolajeissa ei tiettävästi tällaista tautivaaraa ole (huom. monet eri kotilolajit voivat kantaa lukuisia eri tauteja, jotka eivät vaikuta itse kantajaan eli isäntään. Omenakotilo voi toki joskus itsekkin sairastua ja kuolla, esim. jos omenakotilon kuoren sisältä alkaa tulla suuria määriä valkoista höttöä on syytä ryhtyä tarkkaileman omenakotilon kuntoa. Samoin jos omenakotilon vartalo eli jalka roikkuu haitarin tavoin kuoresta, eikä omenakotilon tökkääminen sormella aiheuta mitään reaktiota, on kotilo kuollut tai kuolemaisillaan ja se on parasta siirtää muovipussissa pakastimeen, jossa se varmasti kuolee inhimillisesti. Myös omenakotilon oleilu kuorensa sisällä jatkuvasti voi olla joko täysin normaalia toimintaa, mutta se voi myös viitata sairastumiseen tai siihen, että akvaariossa on omenakotiloa kiusaavia otuksia.

Luonnonolosuhteet:
Useat omenakotilolajit suosivat pikemminkin seisovia, kuin nopeasti virtaavia vesiä. Niitä löytyy luonnossa niin lammikoista, joista, järvistä, soista kuin myös pienistä puroista, joissa on yleensä erittäin runsaasti kasveja. Koska seisovat vedet ovat yleensäottaen matalia ja vähähappisia, eikä niissä vesi ole kovin puhdastakaan, niin omenakotiloiden selviytymiseen näissä oloissa vaaditaan kidusten lisäksi myös keuhkot. Omenakotilot eivät elä alueilla, joissa lämpötilat laskevat kylmimmillään alle 10 asteen (kuten esim. suomessa).

Omenakotiloiden karkailu akvaariosta:
Omenakotiloita sisältävässä akvaariossa kannattaa pitää kansilaseja, mutta se ei ole pakollista, nimittäin omenakotilo ei karkaa akvaariosta ilman syytä. Yleisimmät syyt omenakotilon karkaamiseen akvaariosta ovat: ruuan puute, akvaario on liian täynnä vettä joten sinne ei saa munittua, akvaariossa on omenakotiloita rajusti kiusaavia muita eläimiä tai omenakotiloita on liian paljon määrällisesti, mikä myös tekee vedestä lopulta limaista ja haisevaa, lähes elinkelvotonta. Monilla harrastajilla omenakotilot ovat pysyneet akvaariossa vuosia ilman kansilaseja, mutta ovat sitten karanneet ensimmäisen pidemmän loman aikana, jolloin kukaan ei ole ollut ruokkimassa ja huolehtimassa akvaariosta.

ERITTÄIN TÄRKEÄÄ:

Omenakotilo ei kestä lainkaan suolaa vaan kuolee siihen, eikä se myöskään siedä kuparia, joten vedenparannusaineen tai C-vitamiinin käyttö on lähestulkoon pakollista. Monet kalojen lääkkeet ja  ovat omenakotiloille myös myrkyllisiä ja vääränlainen, sekä liioiteltu akvaariokasvien lannoitus.

Hintaluokka: ~ 3.5 - 5 eur

Koko: pituus 4 - 5 cm ja korkeus 4.5 - 6.5 cm

Akvaarion minimi koko: 63 l

pH: 7 - 8

GH: 8 - 15 dH

Vaikeustaso: Helppo

Elinikä: yli 3 vuotta viileässä (noin 18 C vesi) ~ 1 vuosi lämpöisessä (noin 25 C vesi)

Ravinto: Levät, jotkut kasvit kuten limaska, kuolleet kalat, kesäkurpitsa, herneet, puoliksi keitetty porkkana, kiehautettu kurkku, salaatit ja lähes kaikki akvaariokalojen ruuat.

Lämpötila: 18 - 25 astetta, ihanteellinen lämpötila lähempänä ala- kuin ylärajaa

Värivaihtoehdot: Keltainen, violetti raidallinen, valkoinen, sininen (oikeasti tällöin omenakotilo on kuoreltaan valkoinen, mutta sen jalka eli "lihaosa" on väriltään tumman sinertävä, joka näyttää valkoisen kuoren läpi vaalean siniseltä), ruskea raidallinen ja vaaleanpunainen. Jalkaosa voi olla joko vaalea tai tumma.

Sukupuolierot: Uros selvästi pienempi kuin naaras ja uroksella vasemmalla puolella kuoren alla siitin ja naaraalla emätin. Uroksella on myös kuoren etureunassa pieni lippa. Lisääntymisvalmiilla naaraalla alkaa sisimmät kierrokset kuoressaan muuttua tummaksi.

Lisääntyminen:

Omenakotiloiden parittelu, ´
uros vasemmalla, naaras oikealla.

Omenakotilon munarypäs.

• Yksineuvoinen eli tarvitaan uros ja naaras. Parittelu kestää jopa useita tunteja, jonka aikana uros roikkuu naaraan kuoren päällä samalla kun naaras kiertää ympäri akvaariota tavalliseen tapaansa
• Omenakotilo ei missään nimessä ole yksiavioinen ja parittelutapahtumaan saattaakin osallistua useita koiraita, joten kahden tai kolmen uroksen roikkuminen yhden naaraan kuoren päällä ei välttämättä tarkoita mitään sellaista, josta olisi syytä olla huolissaan (esim. kannibalismi)
• Munii 5 - 80 cm korkeudelle vedenpinnan yläpuolelle ja akvaario-oloissa yleensä akvaarion sisäpuolelle, kansilaseihin tai pystyslaseihin (eli akvaario ei saa olla liian täynnä vettä) alle 4 cm pituisia vaaleanpunaisia munaryppäitä, jotka kuoriutuvat noin 2 - 4 viikon päästä. Munaryppäät munitaan yksi muna kerrallaan noin 30 s välein. Muninta kestää kokonaisuudessaan 1 - 6 h
• Ennen kuoriutumista munat alkavat muuttua valkoisiksi. Poikasia saattaa tulla kerralla jopa 200 - 600 kpl. Kuoriuduttuaan ne tiputtautuvat veteen ja alkavat syödä samaa ruokaa kuin aikuisetkin. Jos munarypäs sattuisi putoamaan veteen silloin, kun poikaset eivät ole vielä kuoriutuneet, niin poikaset kuolevat jo ennen kuoriutumista
• Omenakotilon munat sisältävät hermomyrkkyä, joka riittää lamaannuttamaan pienen jyrsijän kokoisen eläimen, joten munia käsiteltyään tulee kädet pestä hyvin. Poikasista tulee yleensä yhtä paljon naaraita kuin uroksia -> 50:50. Naaras munii munaryppäät yleensä aikaisin aamulla tai aamuyöstä, joten muninta tapahtumaa ei usein pääse näkemään. Naaras pystyy munimaan nopeimmillaan jopa neljän päivän välein useiden viikkojen ajan, minkä jälkeen sen täytyy kerätä voimia ennen seuraavaa lisääntymiskautta.

Kotimaa: Etelä- ja Keski-Amerikka, sekä Pohjois-Amerikan eteläosa

Omenakotilon oikeaoppinen lopettaminen: Kivuttomin tapa lopettaa omenakotilo on laittaa se akvaariovettä kylmempään veteen ja sitten vielä kylmempään veteen ja lopulta muovipussissa pakastimeen, jolloin omenakotilo turtuu ja kipu häviää omenakotilon ikäänkuin nukahtaessa "ikuiseen uneen". Kiehuvaan veteen laittaminen ei ole lainkaan niin nopea ja mieluisa tapa kuolla kuin ennenvanhaan on kuviteltu, joten jopa kotilon nopea murskaaminen yhdellä riittävän rajulla iskulla on kiehuttamista inhimillisempi tapa lopettaa kotilo. Tosin murskaus toimii vain pienille kotiloille tai omenakotilon poikasille.