maanantai 30. huhtikuuta 2012

Happikato

Kotilot nousemassa hapenpuutteen vuoksi pintaan.
Joskus akvaarioon saattaa syystä tai toisesta syntyä täydellinen happikato, jonka voivat aiheuttaa lukuisat eri syyt kts. linkki. Ensin on kuitenkin syytä varmistua, että kyseessä on happikato, eikä esim. jokin kalatauti tai haitalliset aineet vedessä, kuten esim. ammoniakki tai nitriitti. Lämmittimen termostaatin hajoaminen (lämmöt nousee vaarallisen ylös ja myös happi vähenee) saattaa olla myös kyseessä joissain tapauksissa.

Vetyperoksidia käytetään normaalisti haavojen desinfioimiseen tai esim. retkeillessä juomaveden puhdistamiseen juomakelpoiseksi. Sitä on käytetty loisten ja bakteerien tappamiseen, mutta sitä voidaan myös käyttää luomaan nopeasti happea akvaarioon hätätapauksessa.

Vetyperoksidia (H2O2) voidaan lisätä veteen, jolloin vetyperoksidi hajoaa vedeksi ja hapeksi, seuraavanlaisen kemiallisen reaktion mukaan 2H2O2 -> 2H20 + O2, mutta sen käyttö ei ole lainkaan vaaratonta. Vetyperoksidi nimellä voidaan myydä nestettä (esim. haavojen puhdistamiseen), joka voi sisältää jotain ylimääräistäkin ainetta ja lisäksi siihen miten vetyperoksidi vedessä käyttäytyy, vaikuttaa moni asia kuten vesiarvot (esim. lämpötila) ja muut akvaariovedessä olevat aineet. Lisäksi liian suuri happipitoisuus on hetkellisestikkin hengenvaarallista. Omalla riskillä voi kuitenkin kokeilla esim. 30%:sta vetyperoksidia annostuksella 0.25 ml / 10 l eli 2.5 ml jokaista sataa litraa kohden akvarioveteen. Kalankuljetuspussiin sitä voidaan laittaa kymmenen kertaa laimeampana eli 3%:sena 2 pisaraa / 1l. Pisaran annosteluun voidaan käyttää esim. pipettiä joita saa apteekeista ja akvaarioliikkeistä. Hapen puute on kuitenkin huomattavasti järkevämpää hoitaa jollain toisella turvallisemmalla tavalla, esim. kalapusseihin voidaan ilma puhaltaa ilmastimella (ei tule CO2:sta kuten suusta tulisi ja happea tulee pussiin enemmän), voidaan päästää happipullosta kalapussiin sopiva määrä happea tai käyttää happitabletteja. Vetyperoksidia tulisikin käyttää vain hätätapauksessa. Juomaveden puhdistamiseen tarkoitettu vetyperoksidi, jota saa sekatavarataloista (esim. motonet) on turvallisinta käyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti